SDP:ssä aikomus rajoittaa opposition puheoikeutta

Perjantai 14.5.2021 klo 14.51 - Leena Meri


Lakivaliokunnan puheenjohtaja Leena Meri (ps) kertoo olevansa hyvin huolissaan SDP:n kansanedustaja Antti Rinteen torstaina antamasta haastattelusta Demokraatti-lehdelle. Haastattelussa Rinteeltä kysyttiin pitäisikö eduskunnan keskustelujen pituudelle pohtia rajaa.

- Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana Antti Rinne kommentoi lehdelle, että eduskunnan työjärjestys pitää miettiä uusiksi. Eli rajoittaa kansanedustajien puheoikeutta! Olen järkyttynyt, että kokenut poliitikko noin tärkeässä asemassa on valmis ehdottamaan muutosta, jolla kavennettaisiin ennenkuulumattomasti perustuslaissa säädettyä puheoikeutta, Meri kommentoi.

Meri viittaa perustuslain 31 §:ään, jonka mukaan kansanedustajilla on eduskunnassa oikeus vapaasti puhua kaikista keskusteltavana olevista asioista sekä niiden käsittelystä.

- Samaan aikaan ollaan huolissaan Unkarin ja Puolan opposition toimintamahdollisuuksista, mutta sitten täällä pääministeripuolueen ja vielä perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja ehdottaa opposition puheoikeuden rajoittamista! Kansanedustajan puheoikeus on demokratian kulmakivi, Meri sanoo.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini