Kotimainen rokotetutkimus osa huoltovarmuutta

Tiistai 21.4.2020 klo 17.33 - Leena Meri

Leena Meri haluaa hallitukselta tukea kotimaiselle rokotetutkimukselle. Vaatimustaan hän perustelee muun muassa huoltovarmuudella.

- Jos Suomessa kehitettäisiin ei-kaupallisessa tarkoituksessa kotimainen koronarokote, parantaisi se Suomen huoltovarmuutta. Maskifarssissa näimme, miten kalliiksi pahimmillaan tulee tilata terveyttä suojaavia tarvikkeita kesken globaalin kriisin. Onnistuessaan nämä tuet ovat kuitenkin pieniä rahoja verrattuna siihen, että Suomi joutuu ostamaan muualta suuria määriä mahdollisesti ylihintaan myytävää rokotetta, Meri perustelee.

- Esimerkiksi WHO:n asiantuntijat ovat esittäneet huolensa siitä, että kun aikanaan rokote on kehitetty, sen tuotannon riittävyys on koetuksella. Rokotefirmojen pitäisi valmistaa rokotetta muiden rokotteiden ohella ja lisäksi patenttien suhteen voi syntyä ongelmia tuotannon laajuudessa, Meri sanoo.

Patenttiongelmalla Meri viittaa siihen, että rokotteet suojataan patentein, kuten muutkin lääkeaineet. Teoriassa on siis mahdollista, että jokin yritys saisi yksinoikeuden rokotteeseen ja myöntää siten lisenssejä tahtomallaan tavalla.

Suomessa kehitteillä nenäsumuterokote

Suomessa kehitetään perinteisten injektiorokotteiden lisäksi nenäsuihkeena annettavaa koronarokotetta. Rokotetta on kehittämässä joukko nimekkäitä suomalaisia lääketieteen tutkijoita, kuten akatemiaprofessori Seppo Ylä-Herttuala Itä-Suomen yliopistosta, Helsingin yliopiston tutkijoiden virologian professori Kalle Saksela ja akatemiaprofessori Kari Alitalo.

Tutkijat arvelevat suihkerokotteen olevan testivalmis jo kesällä ja kertovat tutkimuksen olevan huomattavan nopeaa.

- Tutkimus tarvitsee tietysti rahoitusta ja toivon, että hallituspuolueilta löytyy tahtoa tukea nimenomaa kotimaisia, lupaavia tutkimuksia. Esimerkiksi tämän suihkeena annettavan rokotteen tutkijaryhmä on korostanut, ettei aio kilpailla ylikansallisten lääkefirmojen kanssa, vaan tuotetta kehitetään isänmaan etu mielessä.

Nenäsuihkerokotteen arvioidaan kustantavan ensimmäisessä vaiheessa joitakin satojatuhansia euroja. Myöhemmissä vaiheissa tehtävät testaukset maksavat jo enemmän, mutta summat eivät ole tutkijan mukaan tähtitieteellisiä.

- Kaikissa hankinnoissa ja sijoituksissa pitäisi mennä Suomen ja suomalaisten etu edellä. Kun rokotetta ei valmisteta ensisijaisesti kaupalliseen tarkoitukseen, viranomaiset säätelevät sen valmistamista ja jakelua. Näin rokotetta myydään ulkomaille vasta, kun sen riittävyys suomalaisille on turvattu, Meri sanoo.

- Itse kehitetty rokote voisi merkitä kultakaivosta, kun ajatellaan, kuinka paljon valtio voi tehdä säästöjä omalla tuotannolla. Siksi kysyn ministeriltä, onko tällaiselle kotimaiselle rokotetutkimukselle koronaa vastaan varattu rahoitusta, millä perustein sitä jaetaan ja huomioidaanko kotimaisen rokotetutkimuksen tukeminen osana huoltovarmuutta, Meri kysyy.

Meri jätti asiasta kirjallisen kysymyksen maanantaina.

Kommentoi kirjoitusta.

Ministeri lupasi auttaa tuomioistuimia - rahaa ei kuitenkaan annettu

Tiistai 14.4.2020 klo 17.16 - Leena Meri

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson lupasi lisää rahaa tuomioistuimille ja syyttäjälaitokselle, joiden toiminta on kärsinyt pahoin koronaepidemian vuoksi. Lisätalousarviossa luvattuja rahoja ei esityksessä nyt kuitenkaan ole, toteavat perussuomalaisten kansanedustajat Leena Meri, Mari Rantanen ja Sebastian Tynkkynen pettyneinä.

Osa tuomioistuimista on siirtänyt oikeudenkäyntejä ja osa istunnoista järjestetään etänä. Etäyhteyttä varten tarvittavia laitteita on kuitenkin liian vähän ja yhteydet katkeilevat tai toimivat huonosti.

- Kaikkia oikeudenkäyntejä ei saada pidettyä ja tuomioistuimet ovat pulassa. Istuntojen peruminen vaarantaa ihmisten oikeusturvan toteutumista, joten asia on tärkeä ja kiireellinen. Ihmettelen, miten ministeri vielä viikko sitten on luvannut asiaa varten rahaa, mutta nyt sitä sitten ei kuitenkaan hallituksen esityksessä ole, lakivaliokunnan puheenjohtaja Leena Meri toteaa.

- Istuntojen peruuttaminen aiheuttaa ruuhkaa epidemian jälkeen ja pitkiäkin viivästymisiä asioiden käsittelyyn. Nyt hallitus voisi olla askeleen edellä ja ennakoida tulevat ruuhkaongelmat, jos vaan halua löytyy, Sebastian Tynkkynen perustelee.

Lakivaliokunta otti asian käsittelyynsä huhtikuun alussa.

- Tuomioistuimissa työskentelevät ihmiset ovat nostaneet näitä ongelmia julkisuuteen ja lakivaliokunta päättikin ottaa asian heti kiireellisenä käsittelyyn, jotta rahaa saataisiin lisää. Olen pettynyt, että valiokunnan huomautuksesta huolimatta mitään rahoitusta ei ole tässä lisätalousarviossa, sanoo Mari Rantanen.

Eduskunnassa käsitellään tällä viikolla lisätalousarviota.  Perussuomalaiset lakivaliokunnan jäsenet toivovatkin eduskunnan antavan lisärahaa tuomioistuimille ja syyttäjille etäyhteyksiin oikeudenkäyntien varmistamiseksi.

Kommentoi kirjoitusta.

Leena Meri: Suojavarusteet ovat yksi tärkeimmistä asioista terveyden kannalta - miten on mahdollista, että ministeri Haatainen kuuli toimitusongelmista vasta median välityksellä?

Lauantai 11.4.2020 klo 11.24 - Suomen Uutiset

Kansanedustaja Leena Meri (ps.) moittii työministeri Tuula Haataisen (sdp.) välinpitämättömyyttä suojavälineskandaalissa.

Meri muistuttaa, että suomalaisten terveyden suojelemiseksi on ollut yksi tärkeimmistä asioista että saamme riittävästi suojavarusteita erityisesti hoitohenkilökunnalle.

Haatainen kertoi perjantain tiedotustilaisuudessa, että ministeriö ei ole ollut tietoinen Huoltovarmuuskeskuksen operatiivisista toiminnoista. Hän kertoo kuulleensa suojavälinesotkusta median välityksellä.

Meri oudoksuu sitä, että ministeri kuulee vasta median välityksellä siitä, että suojavälineet eivät sovellu tilattuun käyttöön. Meri kysyy, eikö ministeri seuraa asiaa mitenkään.

– Poliittista vastuuta hän ei halua ottaa. Ei edes ottaa siihen kunnolla kantaa, Meri lisää.

Kommentoi kirjoitusta.

Emme voi luottaa muiden maiden hyväntahtoisuuteen - meidän tulee olla mahdollisimman omavaraisia

Lauantai 4.4.2020 klo 13.26 - Leena Meri

Kansanedustaja Leena Meri on huolissaan koronaepidemian vaikutuksesta lääkkeiden saatavuuteen. Erityisesti hän on huolissaan niistä lääkkeistä, joita käytetään pitkäaikaissairauksiin ja joita käytetään myös koronaviruksen hoidossa. Tällaisia lääkkeitä on esimerkiksi klorokiiniä ja hydroksiklorokiiniä sisältävät lääkkeet, joita käytetään muun muassa nivelreuman ja malarian hoidossa.

-  Fimean tietojen mukaan klorokiinipohjainen lääke Oxiklorin on kasvattanut menekkiään viime viikkoina. Sehän on hyvä asia, jos meillä on valmiiksi suhteellisen edullinen ja tunnettu lääke, jolla voi mahdollisesti hoitaa koronapotilaita, mutta jos lääkkeen menekki kasvaa sen vuoksi nopeasti, sen saatavuus pitää varmistaa niille, jotka tarvitsevat lääkettä pitkäaikaisesti.

-  Suomessa lääkkeiden saatavuutta säätelee lääkkeiden velvoitevarastointilaki, joka on hyvä ja tarpeellinen laki huoltovarmuuden kannalta. Se kuitenkin koskee lopulta vain osaa lääkeaineista eikä kerro, mikä ajankohtainen tilanne on, Meri sanoo.

Klorokiinin ja sen johdoksen hydroksiklorokiinin menekki on kasvanut maailmalla sen jälkeen, kun presidentti Donald Trump twiittasi sen mahdollisista vaikutuksista koronavirukseen. Lääkkeen tehosta ei ole vielä paljon näyttöä, mutta sen suurin tuottajamaa Intia on kieltänyt lääkkeen maasta viennin ja esimerkiksi Brasiliassa sotilaslaboratoriot ovat alkaneet tuottamaan sitä. Yhdysvalloissa lääkettä on määrätty potilaille ja sitä on alettu hamstraamaan.

- Viime päivinä eri maat ovat jopa ”varastaneet” toisille tarkoitettuja suojavälineitä ostamalla ne laskeutuvilta lentokoneilta ylihintaisina. Emme voi luottaa muiden maiden hyväntahtoisuuteen ja siihen, että saamme ostettua lääkkeitä tai muitakaan tarvikkeita muualta, vaan meidän tulee olla mahdollisimman omavaraisia.

- Meillä olisi hyvä olla jo etukäteen ajankohtainen tieto lääkkeiden saatavuudesta, minkä kriittisten lääkkeiden kanssa tulee ongelmia ja mitä sitten on tarpeeksi. Mielestäni etenkin tämän Oxiklorin-valmisteen tila olisi tärkeää tietää, sillä jos se todella auttaa koronan hoidossa, sen kysyntä nousee hirveästi. Sellaisessa tilanteessa meidän pitää turvata sen saanti sekä reumapotilaille että koronapotilaille, Meri kertoo.

Hydroklorokiinin toimivuutta on testattu ainakin kiinalaisessa ja ranskalaisessa potilastutkimuksessa. Molemmissa tutkimuksissa tulokset olivat lupaavat ja lääke ehkäisi keuhkokuumeen pahenemista ja vähensi kuolintapauksia. Ranskalaistutkimuksessa osoitettiin, että potilaiden viruskuorma väheni selvästi. Hydroksiklorokiinin vaikutusmekanismia koronaviruksen aiheuttamaan infektioon ei tunneta tarkasti.

- Meidän on nyt oltava askeleen edellä. Jo ennen varmoja tuloksia, voimme hyvin näillä näytöillä tarkistaa miten paljon lääkettä on nyt saatavilla, miten nopeasti ja paljon sitä voi valmistaa lisää ja mikä voisi olla sen tarve, jos sitä käytetään sekä koronan että reumasairauksien hoitoon. Jos jäämme nyt empimään, olemme taas askeleen jäljessä, Meri sanoo.

Meri jätti perjantaina asiasta kirjallisen kysymyksen ministerin vastattavaksi.

Kommentoi kirjoitusta.

Ruokakaupat velvoitettava jakamaan suojahanskoja ja käsidesiä asiakkaille

Maanantai 30.3.2020 klo 11.33 - Leena Meri

Tiedote 30.3.2020
Julkaisuvapaa

Leena Meri: Ruokakaupat velvoitettava jakamaan suojahanskoja ja käsidesiä asiakkaille

Kansanedustaja Leena Meri vaatii, että hallitus velvoittaa ruokakaupat jakamaan asiakkaille suojahanskoja ja käsidesiä myymälöiden sisääntulojen yhteydessä. Vaatimustaan hän perustelee koronaviruksen leviämisen ehkäisemisellä.

- Koronavirus tarttuu lähikontakteissa ja pinnoilta. Ihmiset ovat voineet altistua koronavirukselle jo ennen kauppaan saapumista ja ilman suojavälineitä virus päätyy ostoskorien ja tuotteiden koskettelun kautta altistamaan sille kaupan henkilökuntaa ja muita asiakkaita.

Meri kuitenkin huomauttaa, että monet kaupat ovat ryhtyneet vapaaehtoisiin toimenpiteisiin ja pitää näitä toimia hyvinä. Kaikki eivät siihen kuitenkaan vapaaehtoisesti ole ryhtyneet.

- Monet ruokakaupat ovat vapaaehtoisesti lisänneet sisääntulojen yhteyteen käsidesiä, kertakäyttöisiä kumihanskoja ja kassojen lattioille turvavälitarroja jonottamiseen. Tällainen toiminta on esimerkillistä ja toimet ovat hyviä, Meri kiittelee.

- Olen viikonlopun aikana käynyt muutamissa kaupoissa Hyvinkäällä ja Nurmijärvellä. Osassa kaupoista ei ole kauppaan tullessa edes käsidesiä, osalla sitä löytyy vasta kassalta ulos lähtiessä ja osassa sitä ei ole lainkaan tarjolla, Meri huomauttaa.

Meri muistuttaa myös, että ihmisten on pakko käydä ruokakaupassa ja että tartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi olisi välttämätöntä, että jo kauppaan saapuessa asiakkaiden käytettävissä olisi käsidesiä ja suojahanskoja.

Meri jätti toimenpidealoitteen maanantaina 30.3. eduskunnalle.

Kommentoi kirjoitusta.

Leena Meri kysyy ministereiltä konkretiaa kuntatalouteen ja oikeudenkäyntien turvaamiseen

Keskiviikko 25.3.2020 klo 18.10 - Leena Meri

Lakivaliokunnan puheenjohtaja Leena Meri on jättänyt kaksi kirjallista kysymystä ministerien vastattavaksi. Molemmat kysymykset liittyvät koronaviruksesta johtuvan poikkeusolosuhteiden aiheuttamiin ongelmiin.

Ensimmäinen kysymys koski kuntatalouden turvaamista ja useassa kunnassa edessä häämöttäviä yt-neuvotteluja.

- Kuntatalous oli kriisissä jo ennen koronaviruksen aiheuttamaa epidemiaa, ja nyt koronaviruksen aiheuttama poikkeustila ja epävarmuus hankaloittavat sitä entisestään, kun kuntien menot kasvavat ja tulot vähenevät. Tilannetta ei ole realistista paikata kunnallisverokorotuksella, sillä myös verotuottojen odotetaan notkahtavan, Meri kirjoittaa kysymyksessään.

- Hallitus piti maanantaina 23.3 kunnille tiedotustilaisuuden, jolta odotettiin paljon, mutta mitään konkreettista taloudellista tukea kunnille ei luvattu. Hallituksen ministerit myös toivoivat, että kunnat eivät aloittaisi yt-neuvotteluja ja lomautuksia tai irtisanomisia. Kunnat voivat siirtää työntekijöitä väliaikaisesti muihin tehtäviin, jos sopivaa tehtävää löytyy, mutta kaikille ei sellaista välttämättä löydy tai rahaa ei ole.

- Jotta kunnat pystyisivät toteuttamaan ministerien toiveen, ne tarvitsisivat työkaluja ja apua sekä konkreettisia ratkaisuja ja ennen kaikkea rahaa, Meri jatkaa.

KT Kuntatyönantajien tekemän tuoreen selvityksen mukaan pelkästään heikon taloudellisen tilanteen vuoksi vajaat 8 % vastanneista kuntatyönantajista (224 kuntaa ja kuntayhtymää) on päätymässä lomautuksiin. Koronaviruksen aiheuttamien olosuhteiden takia monien kuntien ja kuntayhtymien talous huononee entisestään, ja siksi yli 12 % kertoi lomautustarpeen syntyvän kummastakin syystä.

- Mitä konkreettista taloudellista tukea hallitus on antamassa kunnille ja milloin? Ymmärtääkö hallitus, että kunnat eivät voi tasapainottaa talouttaan, kuten normaalioloissa? Entä onko tähän tulossa mitään helpotusta, Meri kysyy.

Toinen kysymys koskee tuomioistuimissa olevaa ongelmaa järjestää etäyhteyden avulla oikeudenkäyntejä. Tällä hetkellä fyysistä läsnäoloa vaativat yli 10 hengen oikeudenkäynnit järjestetään useammassa salissa etäyhteyden avulla ja muut istunnot pyritään järjestämään täysin etäyhteyden avulla.

- Tuomioistuinvirasto on antanut suosituksen, jonka mukaan fyysisten oikeudenkäyntien sijaan istunnot järjestettäisiin mahdollisuuksien mukaan etäyhteyden avulla. Olen kuitenkin saanut palautetta tuomioistuimissa työskentelevältä henkilökunnalta, että etäyhteyksissä on huomattavia ongelmia.

- Julkisuudessa myös Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden laamanni Tuija Turpeinen on kertonut, että esimerkiksi Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on perunut kaikki istuntonsa pääsiäiseen asti ja syynä on nimenomaan merkittävät ongelmat etäyhteyksissä, Meri perustelee.

- Vaikka suositukset itsessään ovat hyviä, olen huolissani siitä, että annetaan tällaisia suosituksia ja määräyksiä, mutta toisaalta ei työvälineitä, joilla niitä voisi noudattaa. Oikeudenkäyntien turvaaminen on tärkeä asia ihmisten oikeusturvan suojelemiseksi, sillä on asioita, joita on pakko ratkaista tuomioistuimissa. Siksi kysyn ministeriltä, onko ministeri tietoinen tuomioistuimien etäyhteysongelmista ja aiotaanko niille tehdä jotain ja jos, niin mitä ja millä aikataululla?

VASTAUS kysymykseen tuomioistuimista

VASTAUS kysymykseen kuntataloudesta

Kommentoi kirjoitusta.

Hallitukselle on poikkeustilassa annettu valtaa, jota tulee käyttää viisaasti ja harkiten

Keskiviikko 18.3.2020 klo 19.39 - Leena Meri

Suomessa tällä hetkellä vallitsevat poikkeusolosuhteet ovat puhututtaneet niin kansalaisia kuin kansanedustajiakin.

Monia meistä on mietityttänyt mitä poikkeustilaan siirtyminen tarkoittaa.

Erilaisista poliittisista mielipiteistä huolimatta, me opposition kansanedustajat ja myös kansalaiset ovat osoittaneet hallitukselle poikkeuksellista luottamusta hyväksymällä rajoitukset ja hallituksen vallan. Se tuo hallitukselle vastuuta.

Olen huolissani, kun tutustuin perustuslakivaliokunnan lausuntoon ja meille toimitettuihin materiaaleihin - erityisesti valtioneuvoston käyttöönottoasetuksen osalta - joka koskee lääkkeiden, tavaroiden ja palveluiden myyntiä ja niiden rajoittamista, ovat eduskunnalle annetut perustelut poikkeustilan käyttöönotolle olleet puutteelliset.

Kaikki esitykset on normaalistikin perusteltava ja kiireelliset esitykset on perusteltava erittäin hyvin. Tämän lisäksi valmiuslaki edellyttää, että poikkeusolojen vallitessa toimivaltuuksien välttämättömyys ja oikeasuhteisuus on arvioitava. Siksi ihmettelen, miksi hallituksen toimittamissa asetuksissa ollut perusteltu poikkeustilaa.

Perustuslakivaliokunta kiinnitti huomiota samaan asiaan: missä ovat hallituksen perustelut? Valiokunta ei niinkään pitänyt toimivaltuuksia sinänsä oikeasuhtaisuuden vastaisena, mutta kritiikki kohdistui perusteluihin. Perustuslakivaliokuntakin katsoi, että poikkeusolot olisi asiallista määritellä esimerkiksi asetuksen johtolauseessa. Nyt asetuksessa ei ole minkäänlaista johtolausetta eikä itse asetusta katsomalla selviä miksi toimia ollaan tekemässä. Vain pykälät.

Yleisesti ottaen pykälät ja perustelut tulisivat olla samassa asiakirjassa. Nyt niitä on saanut hakea eri materiaaleista ja perustuslakivaliokunta on saanut osan selvityksistä vasta valiokunnassa. Menettely ei palvele avoimutta ja ihmisten tiedonsaantioikeutta.

Valmiuslaissa on kaksi eri menettelyä saada asetus voimaan. Ensimmäinen on ns. normaali tilanne, jossa eduskunta hyväksyy asetuksen ja se tulee sen jälkeen voimaan ja toinen eli tai kiireellisyysmenettely, jossa asetus astuu välittömästi voimaan, mutta voimme myöhemmin eduskunnassa todeta, onko se voimassa ta se ei tule voimaan. Jos valmiuslain kiireellisyyspykälää käytetään, perusteluvelvollisuus on entistäkin tärkeämpi.

Haluan muistuttaa hallitusta siitä, että kuten perussuomalaisten riveistä on tuotu esille, me luotamme ja annamme hallitukselle valtaa, mutta hallituksen tulee käyttää sitä viisaasti ja harkiten. Ja jotta voimme tehdä niin jatkossakin, on kohtuullista kertoa koko eduskunnalle mitä tehdään ja miksi tehdään!

Kun asiat perustellaan hyvin, myös kansalaiset tietävät, mitä toimenpiteitä tehdään ja miksi.

Hallituksen tulisi ottaa opposition kansanedustajat vahvemmin mukaan jo asian valmisteluvaiheisiin. Kyseessä on meidän yhteinen, koko Suomea ja kaikkia suomalaisia koskettava asia, jossa kaikilla puolueilla on sama päämäärä.

Kuuntele eduskunnassa pitämäni puheet:

17.3.2020 Puheenvuoroni 1. Keskustelussa 

18.3.2020  Puheenvuoroni 2. Keskustelussa perustuslakivaliokunnan käsittelyn jälkeen 

Kommentoi kirjoitusta.

Oikeus elämään superperusoikeus

Tiistai 17.3.2020 klo 20.52

Tiedote 17.3.2020
Julkaisuvapaa


Lakivaliokunnan puheenjohtaja Leena Meri sanoi eduskunnan täysistunnossa pitämässään puheessaan, että perussuomalaiset tukevat hallitusta poikkeusoloissa.

- Perussuomalaiset tukevat valmiuslain mukaisia toimivaltuuksia poikkeusoloissa. Perussuomalaiset haluavat suojella riskiryhmiä ja varmistaa suomalaisen talouden, turvallisuuden ja terveyden suojelemisen, aivan kuten me normaalistikin teemme, Meri aloittaa.

Vaikka Meri pitää tarpeellisena valmiuslain mukaiseen poikkeustilaan siirtymistä, hän huomauttaa, että erilaiset toimenpiteet poikkeusoloissa puuttuvat ihmisen keskeisiin perusoikeuksiin. Esimerkkinä hän mainitsee liikkumis- ja kokoontumisvapauden.

- Perustuslaissa ei ole määritelty näille oikeuksille mitään etusijaa, ne punnitaan aina tapauskohtaisesti. Mutta perusoikeutena oikeus elämään on varmasti kaikkien mielestä täällä superperusoikeus, joka menee kaiken edelle. Ja näin tulee ollakin.

- Minusta hallituksen erilaiset toimenpiteet, osin näillä asetuksilla, osin muilla toimenpiteillä, ovat oikeasuuntaisia ja oikein kohdistettuja. Meillä ei esimerkiksi ole tarvinnut mennä sellaisiin ratkaisuihin, kuten Ranskassa, jossa kaikkien liikkumisvapautta rajoitetaan ulkonaliikkumiskielloin. Toki tähänkin voidaan joutua menemään, emme me vielä tiedä sitä. Nyt meillä on kohdennettu nämä toimet riskiryhmien suojelemiseksi, kuten pitääkin, Meri sanoo.

Lopuksi Meri vielä toivoo, että hallitus käyttää saamaansa valtaa ja luottamusta viisaasti ja harkiten.

- Me kansanedustajat oppositiosta ja kansalaiset eduskunnan ulkopuolella, annamme teille tukea ja luottamusta ja saatte niin sanotusti paljon valtaa valmistella ja tuoda tänne asioita ja myös poikkeusoloissa tehdä omia päätöksiä. Käyttäkää tätä valtaa ja teille osoitettua luottamusta viisaasti ja harkiten, Meri kehottaa.

Kommentoi kirjoitusta.

Perussuomalaiset peruuttavat yleisötilaisuutensa maaliskuussa

Torstai 12.3.2020 klo 12.34 - Leena Meri

Maailman terveysjärjestö WHO tiedotti eilen, että koronavirusepidemia on muuttunut pandemiaksi. On mahdollista, että tartuntojen määrä kasvaa lähiaikoina voimakkaasti myös Suomessa.

Yhteiskunta ei voi pysähtyä epidemian vuoksi. Ihmisten on käytävä kaupassa, samoin töissä ja koulussa, kunnes viranomaiset toisin ohjeistavat. On kuitenkin tärkeää, että viruksen leviämistä rajoitetaan tai ainakin hidastetaan. Jokainen tapahtumatta jäävä tartunta vapauttaa terveydenhoidon resursseja sinne, missä niitä tarvitaan. Kaikkien on syytä välttää tulevien viikkojen aikana tarpeettomia riskejä ja siten suojata paitsi itseään myös läheisiään ja koko yhteiskuntaa.

Tästä johtuen Perussuomalainen puolue ja Perussuomalainen eduskuntaryhmä peruuttavat kaikki yleisötapahtumansa tästä päivästä alkaen maaliskuun loppuun asti. Sen jälkeen etenemme tilanteen edellyttämällä tavalla.


Jussi Halla-aho, puolueen puheenjohtaja
Ville Tavio, eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Simo Grönroos, puoluesihteeri

Kommentoi kirjoitusta.

Naistenpäivänä 8.3. Järvenpäässä

Perjantai 6.3.2020 klo 12.39 - Leena Meri

2020_03_Naistenpaiva_FB.png

Kommentoi kirjoitusta.

Hallituksen estettävä pakolaisaalto

Keskiviikko 4.3.2020 klo 15.36 - Leena Meri

Olin MTV:n aamuohjelmassa (3.3.) keskustelemassa Eurooppaa kohtaavasta pakolaiskriisistä. Toistaiseksi Kreikka on pystynyt pitämään pakolaiset Turkin puolella, mutta tilanne on herkkä ja voi muuttua nopeastikin.

Suomen on valmistauduttava kriisin leviämiseen ja olen huolissani siitä, ettei hallituksella ole konkreettisia keinoja estää pakolaisaallon saapumista Suomeen. Sisäministeri Ohisalo on julkisuudessa esittänyt, että Suomi panostaa mahdollisten turvapaikanhakijoiden laadukkaaseen vastaanottoon. Mielestäni Suomen pitäisi keskittyä ennemmin siihen, ettei ihmisiä ylipäätään oteta vastaan.

Keskustelussa vihreiden Saara Hyrköltä kysyttiin, miten hallitus on varautunut mahdolliseen vuoden 2015 turvapaikka-aallon kaltaisen tilanteen toistumiseen. Hyrkön mielestä Suomi oli jo silloin hyvin varautunut ja on sitä edelleen. En voi olla ihmettelemättä, miten vihreät voivat sanoa toimenpiteiden onnistuneen, kun meillä on edelleen hallinto-oikeudet ruuhkautuneita turvapaikanhakijoiden valitusten vuoksi ja maassa oleskelee laittomasti tuhansia ihmisiä.

Meidän pitää toimia heti. Suomen ja muiden EU-maiden tulee antaa Turkille apua rajavalvontaan. EU-maissa tulee ottaa sisärajatarkastukset käyttöön siltä varalta, että ihmisiä saapuu rajavalvonnasta huolimatta Eurooppaan. Näin varmistetaan, ettei muuttovirta pääse valumaan pikkuhiljaa Euroopan läpi aina Suomeen asti.

Suomen tulee myös valmistautua pikakäännytyksiin turvallisista maista mahdollisesti saapuvien ihmisten varalta. Esimerkiksi Ruotsista ei tule ottaa ketään vastaan. Mikäli henkilöä ei ole mahdollista palauttaa heti rajanylitysmaahan, pitää henkilö ottaa säilöön ja palauttaa takaisin kotimaahansa. On hyvä muistaa, että suuri osa liikkeellä olevista ihmisistä on oleskellut pitkään Turkissa eikä heillä pitäisi olla mitään tarvetta yhtäkkiä pyrkiä Eurooppaan. Taustalla onkin Turkin halu aiheuttaa sekasortoa ja rahastaa aina vain enemmän.

Olen samaa mieltä Suomen rauhanturvaajaliiton puheenjohtajan, evp. prikaatikenraali Koskelan kanssa, että suomalaiset ovat liian sinisilmäisiä. Hänen mukaansa Kreikkaan pyrkivät pakolaiset ovat paljolti nuoria miehiä ja heistä monet ovat radikalisoituneita. Hän tuo lisäksi esille, että jopa lapsia on koulutettu sotimaan ja uskomaan Isis-propagandaan.

Punavihreä hallitus puhuu perus- ja ihmisoikeuksista, vapaasta liikkuvuudesta ja eurooppalaisista arvoista, joita meidän tulisi hallituksen mielestä ennen kaikkea suojella. Hallituspuolueiden edustajat ovat unohtaneet oman kansan, jonka taloudellisen ja fyysisen turvallisuuden takaamiseksi heidät on kuitenkin valittu.

Ohjelma on katsottavissa: https://www.mtv.fi/sarja/uutisaamu-33001003008/miten-pakolaistilanteen-pahenemiseen-pitaisi-varautua-1224005

Kommentoi kirjoitusta.

Miksi ministeri ei tiedota koronaviruksesta enemmän?

Tiistai 25.2.2020 - Leena Meri

Kansanedustaja Leena Meri (PS) jätti ministerille kirjallisen kysymyksen vastattavaksi koskien koronavirukselle altistuneita suomalaisia ja virukseen liittyvää tiedottamisesta. Meri myös vertasi kysymyksessään Suomea muihin maihin, jotka ovat kotiuttaneet kansalaisiaan epidemia-alueilta.

- Julkisuudessa on uutisoitu, että Kiinan Wuhanista on evakuoitu koronavirustilanteen takia eri maiden kansalaisia. Suomalaisia on evakuoitu ainakin kahdesti. Lehtitietojen mukaan suomalaisia olisi ollut ensimmäisellä evakuointilennolla kolme, mutta etenkään jälkimmäisten evakuoitujen määrää tai sitä, ovatko ihmiset karanteenissa, ulkoministeriö ei ole suostunut kommentoimaan.

Meri myös vertasi kysymyksessään Suomea muihin maihin, jotka ovat kotiuttaneet kansalaisiaan epidemia-alueilta.

- Useat muut maat ovat tuoneet julkisuuteen avoimesti kansalaistensa sairastuneiden ja menehtyneiden määrän sekä toimenpiteet leviämisen ehkäisemiseksi ja karanteenien järjestämiseksi. Esimerkiksi Ranskassa julkisuudessa on avoimesti kerrottu, että evakuoidut ovat asetettu Ranskassa välittömästi saapumisen jälkeen kahdeksi viikoksi karanteeniin. Vastaavasti Suomessa ei ole tiedossa, mihin päin Suomeen evakuoidut ovat Ranskan jälkeen saapuneet ja jatkuuko karanteeni Suomessa, Meri kirjoittaa kysymyksessään.

Meri korosti kysymyksessään, että pitää tiedonsaantia tällaisissa epidemioissa kansalaisten oikeutena, koska osa kansalaisista saattaa sairastua vakavastikin, mikäli epidemia leviää Suomeen.

- On kansalaisten oikeus saada mahdollisimman paljon tietoa tartuntojen määrästä sekä taudin leviämisestä ja riskeistä. Yhteiskunnan tehtävä on suojella kansalaisiaan ja erityisesti heikommassa asemassa olevia ihmisiä, kuten lapsia, vanhuksia ja pitkäaikaissairaita, Meri muistuttaa.

- Miksi kukaan ministereistä ei tiedota ihmisille epidemia-alueilta kotiutettujen suomalaisten määrästä ja siitä, ovatko he karanteenissa sekä yleisesti koronaviruksen tilanteesta Suomessa? Entä onko ministeriöllä tietoa siitä, voiko tauti aiheuttaa parantumattomia sairauksia? Ainakin minua kiinnostaa, millaisessa vaarassa suomalaiset ovat ja kuinka iso riski ihmisillä on saada virus. Tätähän ei voi tietää, kun tietoa ei jaeta ihmisille, Meri ihmettelee.

Kommentoi kirjoitusta.

Toteutuuko lapsen oikeus kartoitettaessa sijaisperhettä?

Lauantai 15.2.2020 klo 13.00 - Leena Meri

2020_02_15_lastensuojelu.png

Lakivaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Leena Meri jätti kirjallisen kysymyksen ministerille lastensuojelun läheisverkoston kartoituksesta.- Uusi lastensuojelulaki astui voimaan vuoden Kuntien lastensuojeluviranomaiset vastaavat läheisverkostokartoitusten tekemisestä ja lapsen sijaishuoltopaikan valinnasta. He arvioivat myös sijaisperheenä toimimisen edellytykset ja hyväksyvät käyttämänsä sijaishuoltopaikat, joiden valinnan tulee aina perustua lapsen edun huolelliseen arviointiin. Valintaa tehtäessä on huomioitava lapsen yksilölliset tarpeet ja tilanne. Tässä yhteydessä on selvitettävä lapsen sukulaisten tai muun läheisverkostoon kuuluvan henkilön mahdollisuus ottaa lapsi luokseen asumaan tai muuten osallistua hänen tukemiseensa sijoituksen aikana siten kuin lastensuojelulaissa säädetään. Läheisverkoston selvittäminen voidaan jättää tekemättä vain asian kiireellisyyden tai muun perustellun syyn takia. Sijoitettavien lasten tarpeet ja tilanteet vaihtelevat paljon. Joillakin tuen tarve voi olla niin vahva, ettei läheisverkostolla välttämättä ole valmiuksia vastata siihen. Kaikilla lapsilla ja nuorilla ei myöskään ole läheisverkostossaan riittävän turvallisia aikuisia. Marraskuussa 2019 sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi yhdessä Suomen Kuntaliiton kanssa päivitetyn lastensuojelun laatusuosituksen, jossa ohjeistetaan läheisverkostokartoituksen tekemiseen. Lastensuojelun laatua parannetaan myös lisäämällä henkilöresursseja. Hallitusohjelman mukaan lastensuojelun vähimmäishenkilöstömitoituksesta säädetään lailla. Vuonna 2022 yhdellä lastensuojelun ammattilaisella voi olla enintään 35 lasta asiakkaanaan ja vuonna 2024 enintään 30 lasta. Näiden muutosten jälkeen lastensuojelun ammattilaisilla on nykyistä paremmat edellytykset myös lasten, nuorten ja heidän perheidensä tukiverkostojen kartoittamiseen ja vahvistamiseen. Lastensuojelun laatua ja vaikuttavuutta pyritään kehittämään myös Lapsi- ja perhepalvelu- Vastaus kirjalliseen kysymykseen KKV 50/2020 vp jen muutosohjelmalla, jonka rahoituksesta osa varataan lastensuojelun monialaiselle kehittämistyölle tulevissa maakunnissa. Tavoitteena on parantaa lastensuojelun kykyä vastata lasten ja nuorten yksilöllisiin tarpeisiin. Helsingissä 28.2.2020 perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru2020 alusta. Laki sisältää erityisesti lapsen itsemääräämisoikeutta korostavia asioita, ja trendi onkin kääntynyt siihen suuntaan, että lastensuojelussa lähestytään asioita ensisijaisesti lapsen oikeuksien kautta.


- Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on korostanut ratkaisukäytännöissään huostaanoton luonnetta väliaikaisena toimenpiteenä ja että se on lopetettava niin pian kuin mahdollista, ja että tavoite on perheen jälleenyhdistämisessä, Meri taustoittaa.

Kysymyksessä Meri ilmaisee huolensa siitä, että vastaako käytännöt lakia ja ohjeistuksia, kun lapselle etsitään sijoituspaikkaa.

- Lastensuojelulaki lähtee siitä, että ennen lapsen sijoittamista kodin ulkopuolelle on selvitettävä lapselle läheisen ihmisen mahdollisuus ottaa lapsi luokseen asumaan. Myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeistukset ovat varsin selkeät; niissä kerrotaan, että ensisijaisesti on kartoitettava lapsen sijoittamista lapselle läheisen henkilön luokse.

- Olen kuitenkin kuullut useilta tahoilta, ettei tämä käytännössä toteudu. Myös tilastot puhuvat sen puolesta, ettei lain tarkoittamaa läheiskartoitusta joko tehdä tai sitten sitä ei hyödynnetä tarpeeksi, Meri kommentoi.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tekemän tutkimuksen mukaan vuonna 2018 kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä oli 18 544, joka tarkoittaa, että kasvua edelliseen vuoteen on 2,6%. 31.12.2018 huostassa oli 9 533 lasta, joista noin puolet oli perhehoidossa. Tutkimuksen mukaan perhehoitoon sijoitetuista lapsista vain 13,1 prosenttia (689) oli sijoitettu sukulais- tai läheisperheisiin.

- Lapsen läheisille sijoitettujen määrä on todella alhainen. Onko todella niin, ettei sopivia läheisiä enempää löydy, vai sijoitetaanko lapset liian helposti lähipiirin ulkopuolelle, Meri ihmettelee.

- Kyseessä on tilanne, jossa laki näyttää olevan kunnossa, mutta käytännöt eivät. Siksi kysyin ministeriltä, onko läheisverkostokartoituksen käytännön toteutumisesta tekeillä selvitys. Selvityksessä pitäisi erityisesti tutkia onko esimerkiksi isovanhemmilla tosiasiallinen mahdollisuus päästä sijaisperheeksi, Meri perustelee.

Kirjallinen kysymys kokonaisuudessaan: https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Kysymys/Sivut/KK_50+2020.aspx

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta.

Meri ja Rantanen: Vaaralliset vangit pidettävä lukkojen takana

Perjantai 31.1.2020 klo 14.48 - Leena Meri


Perussuomalaiset kansanedustajat, lakivaliokunnan puheenjohtaja Leena Meri sekä jäsen Mari Rantanen vaativat kiristyksiä vaarallisia vankeja koskevaan lainsäädäntöön ja vapauttamismenettelyyn.

Oikeusministeriössä on laadittu arviomuistio elinkautisvankien vapauttamismenettelyn kehittämiseksi.

Meri ja Rantanen ovat tyytymättömiä siihen, että muistiossa ei esitetä väkivaltariskiarvion lisäämistä rikoslakiin. Lisäksi he vaativat, että riskiarvio tehdään elinkautisvankien lisäksi kaikille vaarallisille väkivaltarikollisille ja että riskiarvion painoarvoa lisätään hovioikeuden päätöksenteossa.

- Yhteiskunnan tehtävänä on varmistaa, että rikoksen tehnyt henkilö ei ole vapautuessaan vaaraksi kenenkään hengelle tai terveydelle. Tällä hetkellä väkivaltariskiarvio on ainoastaan eräänlaista vapauttamisharkinnan tausta-aineistoa. Riskiarvion pitäisi kuitenkin olla aivan keskeisessä asemassa vapauttamista harkittaessa, jotta muiden ihmisten turvallisuus ei vaarannu, Rantanen toteaa.

- Riskiarvio tehdään vain elinkautisvangeille, vaikka heidän rikoksen uusimisriskinsä on muihin väkivaltarikollisiin verrattuna matala. Siksi arvio tulisi laajentaa myös määräaikaisen tuomion saaneille vangeille, Rantanen jatkaa.

Erityisen huolissaan kansanedustajat ovat sellaisten henkilöiden vapauttamisesta, joiden osalta väkivaltariski on arvioitu korkeaksi. Useissa tällaisissa tapauksissa Rikosseuraamuslaitos ei ole puoltanut vangin vapauttamista, mutta hovioikeus on siitä huolimatta päätynyt vapauttavaan ratkaisuun.

Vaarallisiksi arvioitujen vankien vapauttaminen vastoin Rikosseuraamuslaitoksen kantaa ihmetyttää edustajia.

- Hovioikeudella ei voi olla yhtä hyvää käsitystä näiden henkilöiden vaarallisuudesta kuin niillä ihmisillä, jotka ovat heidän kanssaan päivittäin tekemisissä. Hovioikeuden tulisi antaa vankilan ja RISE:n lausunnoille selvästi enemmän painoarvoa. Esimerkiksi julkisuudessa esillä ollut sarjakuristaja, joka ei ole saanut elinkautista, on jatkuvasti uusinut rikoksensa. Voisiko riskiarvion tekeminen myös muista kuin elinkautisvangeista ennaltaehkäistä näitä rikoksia, kysyy Meri.

Myös hovioikeuden perustelut vapauttamispäätöksissä aiheuttavat usein kummastusta.

- Rikosoikeuden emerita professori Terttu Utriainen on ottanut useasti kantaa näihin asioihin. Olen hänen kanssaan samoilla linjoilla siinä, että vapauttamispäätökset perustuvat usein vääriin seikkoihin, kuten parisuhteeseen, päihteettömyyteen tai opiskeluun ja työntekoon. Ei näillä asioilla ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka vaarallinen henkilö on! Siksi painopistettä on siirrettävä väkivaltariskiarvioon, Meri perustelee.

Kommentoi kirjoitusta.

Ihmisen aiheuttama ympäristönmuutos

Perjantai 10.1.2020 klo 13.55 - Leena Meri

Jussi Halla-aho kirjoitti Facebookiin päivityksen liittyen Australian maastopaloihin. Li Andersson reagoi päivitykseen syyttämällä Halla-ahoa väärän ja harhaanjohtavan tiedon levittämisestä. 

Asia ei ole ihan niin yksinkertainen, kuin Andersson väittää.

Ensinnäkin asiantuntijat puhuvat ihmisen vaikutuksesta ilmastoon ja ympäristöön. Ihmisen vaikutus ympäristöön on päivänselvää, kun esimerkiksi hakataan sademetsiä viljelyyn tai jätetään metsien huoltotiet tekemättä.

Samoilla linjoilla on Helsingin yliopiston professori Markku Kanninen, joka kommentoi viime vuonna paljon puhututtaneista maastopaloista Afrikassa ja Amazoniassa, että palojen taustalla on maatalous ja ihmisen toiminta. 

Hyvä esimerkki ihmisen aikaansaamasta ympäristönmuutoksesta on Indonesiassa sijaitseva Jaavan saari, jolla sijaitsee maan pääkaupunki Jakarta. Indonesia on päättänyt siirtää maan pääkaupungin, koska saari vajoaa kovaa vauhtia. Uutistietojen mukaan vajoaminen johtuu pääosin liiallisesta pohjaveden käytöstä. Jakartassa asuu noin 10 miljoonaa ihmistä. 

Kerrataan. Alueella asuu niin paljon ihmisiä pienellä alueella, ettei puhdas vesi riitä. Kyse ei ole ilmastosta, vaan siitä, että alueella on liikaa ihmisiä ympäristön kestokyvyn nähden. 

Ympäristöä ylikäytetään maissa, joissa väestöä on enemmän kuin luonto kestää. Veden saanti, viljelysmaiden tarve, jätteiden heittäminen luontoon, jäteveden laskeminen vesistöön ja niin edelleen. Ilmiön taustalla on ihminen ja ihmisen toiminta, ei muuttunut ilmasto. Kun ympäristö muuttuu, koska luonto ei kestä ylikulutusta, on kyse ympäristönmuutoksesta.

En kiistä, etteikö ilmasto olisi lämmennyt tai muuttunut, mutta metsäpalojen ja muiden ympäristökatastrofien taustalla on monimutkainen vyyhti, johon ei ole näin yksinkertaista selitystä, kuin Andersson väittää. Myös Australian hallitus on sitä mieltä, että palot eivät johdu ilmastonmuutoksesta, vaikkakin lämpimät kelit vaikeuttavat niiden hallintaa. 

Se, että suomalainen lopettaa autoilun tai lihan syömisen, ei vaikuta mitenkään suurimpaan ympäristöongelmaan eli räjähdysmäiseen väestönkasvuun, eikä se korjaa saastuttajamaiden huonosti järjestettyjä vesi- ja jätehuoltoa tai huonosti hoidettua metsien suojelua tai huoltoteiden puutetta. 

Halla-aho ei johda ketään harhaan, vaan avaa ongelman syitä ja seurauksia. Hallitus haluaa kurjistaa suomalaisten elämää, vaikka ympäristönmuutoksen aiheuttajat ovat aivan muualla. Jos muutosta ympäristönsuojeluun halutaan aikaiseksi, se pitää keskittää sinne missä ongelmatkin ovat.

3 kommenttia .

Kotimaani on itsenäinen Suomi, jonka luonto saa minut aina hyvälle tuulelle

Tiistai 7.1.2020 klo 0.05 - Leena Meri

Katselin Yleltä dokumenttisarjaa presidentti Koivistosta.

Ottamatta enemmälti kantaa siihen oliko Koivisto niin suuri ja mahtava kuin ohjelman juontaja Jari Tervo antoi ymmärtää, huomasin, että Tervo kertoi Koiviston jälkeen alkaneen uuden ajan.

Ei enää ollut Tervon mielestä suurta demokratian puolustajaa ja kiihkokansallismielisyys ja populismi nosti päätään. Siis muka vuonna 1994, kun Koiviston kausi päättyi? En muista edes sanaa populismi juuri käytetyn.

Eikö Koiviston aikana meidät myös viety EU-jäsenyyteen, josta on sittemmin tullut kasvava liittovaltio.

Taisi Tervo pistellä hieman omia tulkintojaan Koiviston agendaan ja ajan henkeen.

Suomessa jahdataan ihmisiä, jotka puolustavat isänmaan perintöä ja itsenäistä Suomea sekä arvostavat omaa maataan. Samaan aikaan Yhdysvalloissa jahdataan maan presidenttiä, joka ei syytösten mukaan ole toiminut kaikissa tilanteissa riittävän isänmaallisesti. Mielenkiintoista, kun tätä pysähtyy ajattelemaan.

Katson TVstä Tuntematonta sotilasta ja mietin miten rankan sekä suuren uhrauksen kansamme antoi itsenäisen Suomen eteen. Sen jälkeen rakennettiin hyvinvointivaltio. Nyt näiden tekojen ”liiallinen” arvostaminen on kiihkoilua.

Olenko minä täysin seonnut vai milloin kaikki on kääntynyt päälaelleen?

Kommentoi kirjoitusta.

Kirjallinen kysymys vanginvartijoiden työturvallisuudesta

Lauantai 4.1.2020 klo 14.37 - Leena Meri

Eduskunnan puhemiehelle
Vankilavirkailijoiden liiton edustajisto ilmaisi joulukuun alussa huolensa vanginvartijoiden työturvallisuudesta. Poliisihallitus julkaisi marraskuussa selvityksen poliisien kokemasta uhkailusta virkansa vuoksi. Vastaajista 31 prosenttia on kokenut jonkinlaista uhkailua. Kyse on ollut tyypillisesti halventamisesta, mustamaalaamisesta sekä suorasta tai epäsuorasta uhkailusta. Turvallisuudesta vastaavien virkamiesten ketju on kuitenkin pitkä; akuutissa vaiheessa toimiva poliisi ja muut pelastusyksiköt, tutkijat, tuomioistuimet ja sitten ketjun häntäpäässä vanginvartijat ja muu vankilahenkilökunta.  
Vanginvartijaliiton mukaan monet vanginvartijat kokevat paljon huolta työturvallisuudestaan, mutta tutkimuksia asiasta ei ole. Politiikassa on korostettu vankien oikeuksia niin paljon, että esimerkiksi lääkärillä pitää saada olla yksin, mikä taas vaarantaa työskentelevän lääkärin. Vankiloissa tapahtuvasta väkivallasta on puhuttu paljon, mutta silti asiasta vastuussa olevasta ministeriöstä ei ole tullut selkeää viestiä keinoista, joilla asiaan puututaan. Tai että asiaan puututtaisiin ylipäätään.  
Vanginvartijat ovat myös huolissaan rehottavasta huumeongelmasta. Lomilla olevien päihteiden käyttöä on käytännössä mahdotonta valvoa, vaikka päihteettömyys olisi rikoksen uusimisen ennaltaehkäisyn kannalta tärkeää. Huumeongelma aiheuttaa uhkailua, väkivaltaa, kiristystä sekä vanginvartijoita että heidän perheitään kohtaan.  
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mitä toimia ja millä aikavälillä ministeri on tekemässä vanginvartijoiden turvallisuuden ja työhyvinvoinnin edistämiseksi sekä huumeongelman kitkemiseksi?  

Helsingissä 3.12.2019 
Leena Meri, PS
Ministerin vastaus kirjalliseen kysymykseen:

Oikeusministeriö suhtautuu kaikkiin vankilahenkilökuntaa koskeviin turvallisuusuhkiin erittäin vakavasti ja tilanteesta on saatu Rikosseuraamuslaitoksen selvitys, jonka mukaisesti Rikos-seuraamuslaitoksessa on ryhdytty toimenpiteisiin tilanteen parantamiseksi.

Rikosseuraamuslaitoksen tuottaman puolivuotiskatsauksen mukaan henkilökuntaan kohdistuvia uhka ja väkivaltatapauksia on ollut 23-53 kpl vuosina 2014-2019. Tämän ja edellisen vuoden määrät ovat samalla tasolla (50 tapausta).

Henkilökunnan työturvallisuuden ja vangin turvallisen tuomion täytäntöönpanon takaamiseksi Rikosseuraamuslaitos on tehnyt useita toimenpiteitä. Kaikkia toimenpiteitä ei voida turvalli-suussyistä kuvata yksityiskohtaisesti. Järjestäytyneen rikollisuuden (JR) toiminnan seurantaa ja analysointia varten perustettiin asiantuntijaryhmä, jossa on edustajia vankiloista, alueilta ja kes-kushallinnosta. Työryhmä tuottaa mm. järjestäytyneen rikollisuuden toimintaan liittyviä raportteja Rikosseuraamuslaitoksen sisäiseen käyttöön. Ensisijaisesti vankiloiden käytäntöjä pyritään yhtenäistämään JR– ja muiden vaikuttajavankien osalta. Tällä tavoin menettelemällä vähenne-tään yksittäisiin vankeihin ja virkamiehiin kohdistuvaa painetta edellä mainituilta tahoilta.
Samoin JR –vankien sijoitteluun on kiinnitetty erityistä huomiota, jotta heidän vaikuttamismahdol-lisuutensa muuhun vankiväestöön saadaan minimoitua. Yhtenä toimenpiteenä on toisen var-muusosaston perustaminen suljettuun vankilaan.

Henkilökuntaa on kehotettu valppauteen kohonneen väkivallan uhkan osalta, henkilökuntaa on kehotettu tekemään uhkailmoitukset jokaisesta virkamieheen kohdistetusta uhkauksesta ja var-muusosastojen lukumäärää kasvatetaan. Henkilökunnan turvatarkastusten käyttöönottamiseksi tullaan kehittämään menetelmät, mikä osaltaan vähentää vankien henkilökuntaan kohdistamaa painetta tuoda vankilaan kiellettyjä esineitä tai aineita. Lisäksi keskushallinnon turvallisuuden tehtäväalue on järjestänyt JR-linjausten toimeenpanemiseen liittyvää koulutusta Rikosseuraa-musalan koulutuskeskuksessa ja kiertänyt yksiköitä JR-linjausten jalkauttamiseksi.

Vankiloiden tekemissä huumausainetesteissä on löytynyt vuodesta 2015 lähtien positiivisia löy-döksiä huumeitten käytöstä 8-9 prosentissa tapauksista, vuoden 2019 ensimmäisellä puoliskolla 6 prosentissa.

Vastaus kirjalliseen kysymykseen KKV 370/2019 vp

Helsingissä 20.12.2019
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson

Kommentoi kirjoitusta.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Perjantai 20.12.2019 klo 11.16 - Leena Meri

Kiitos kuluneesta vuodesta. Toivotan kaikille rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2020!Copy_of_Kiitos_kuluneesta_vuodesta.png

Kommentoi kirjoitusta.

Mitä Suomessa tapahtuu ja kenen etua ajetaan?

Keskiviikko 18.12.2019 klo 10.18 - Leena Meri

Korkein oikeus on useammassa ennakkopäätöksessä todennut, että pienen poikalapsen ympärileikkaus veitsellä esinahkaa leikkaamalla, voidaan suorittaa laillisesti uskonnollisesta ja kulttuurisesta syystä - jopa kotioloissa. Sitä on perusteltu verraten pienenä puuttumisena lapsen ruumiilliseen koskemattomuuteen.

Tänä jouluna koululaiset eivät enää pidä joulujuhlaa kirkossa, sillä eduskunnan oikeusasiamies on todennut, että joulujuhlia ei saa järjestää enää kirkkorakennuksessa - perinteinen suomalainen kristillinen kirkko ei siis ole hyväksi lapselle?

Minun on vaikea ymmärtää, miksi pienen lapsen fyysinen vahingoittaminen uskonnollisesta ja meille vieraan kulttuurin oikeuttamasta syystä, on yhteiskunnassamme hyväksytty, mutta suomalainen perinteinen kirkkorakennus ja joulujuhlat taas ovat kiellettyä uskonnonharjoittamista.

Isis-leireille on lähtenyt vapaaehtoisesti naisia väkivaltaisten jihadististen terroristitaistelijoiden rinnalle tavoitteena saada luotua ääri-islamilainen valtio ja laajentaa se kaikkialle. Ideologiana on ollut tuhota länsimainen kulttuuri ja vääräuskoiset sekä ajaa sharia-lakia. Suojelupoliisin mukaan naiset ovat vakava turvallisuusuhka.

Silti hallitus haluaa tuoda Isis-naisten lapsia Suomeen. Tämä tarkoittaa sitä, että myös äiti pääsee mukana, jos se katsotaan lapsen edun mukaiseksi. Äiti, joka on vapaasta tahdostaan lähtenyt Isiksen hallinnoimaan kalifaattiin.

On hyvä huomata, että myös lapsia on koulutettu äärimmäiseen väkivaltaan ja aivopesty nuoresta asti tarkoituksena käyttää lapsia aikuisten tavoin sotilaina. Brittiläisen mediatalo Sky Newsin toimittaja vieraili al-Holin leirillä (sky news 11.11.2019) ja tapasi noin 10-vuotiaan pojan, joka kertoi, että ”hän teurastaa teidät.”

Ennen kuin edes keskustelemme Suomessa al-Holin lasten eduista, meidän pitäisi tietää äitien ja lasten henkilöllisyys sekä se, minkä maan kansalaisiksi heidät ylipäätään luetaan ja millä perusteella ketään ollaan tuomassa Suomeen. Ovatko alueella olevat lapset ylipäätään ”suomalaisia lapsia”. Kaikki tämä on auki ja silti päätöksiä tehdään vauhdilla. Eikö ensin pidä selvittää, onko Suomella edes mitään velvollisuutta toimia vieraassa valtiossa, jonka tehtävänä on itse huolehtia maansa alueella vapaaehtoisesti olevista naisista ja heidän lapsistaan?

Mitä maamme hallitus sitten tekee, kun ihmiset ovat vihastuneet näistä epäoikeudenmukaisiksi kokemistaan ja kulttuurillemme vieraista päätöksistä ja antavat palautetta?

Hallitus on huolissaan siitä, miten ihmisiä voi hillitä ja hallita paremmin. Puhetta halutaan suitsia tehokkaammin rikosoikeuden keinoin ja päätöksentekijöihin kohdistuva arvostelu halutaan vaientaa. Se on kuitenkin kansalaisten ainoa keino yrittää vaikuttaa päättäjiin.

Eikö ongelmia enää ratkotakaan puhumalla? Ihmisen elämään kuuluvat tunteet laidasta laitaan. Puhumattomuus ja tunteiden kieltäminen eivät edistä mitään päämäärää.

Jos ihmisiä vihastuttaa jokin asia, niin silloin päättäjien tulee kuulla heitä ja tehdä kansan oikeustajun mukaisia päätöksiä - eikä pyrkiä hiljentämään ihmisiä. Yhdenkään päättäjän ei tule unohtaa, että Suomen perustuslaki ja päättäjille suotu valta nojaa kansanvaltaan ja kansan tahtoon.

Toin kirjoituksessani esiin muutaman hullutuksen, koska haluan kertoa, miten ymmälläni olen siitä, miten nopeasti Suomessa asiat ovat kääntyneet täysin päälaelleen.

Oma kulttuurimme ja sisäiset asiamme vaatisivat huomiota, rahaa ja lisäresursseja. Silti liian monet keskittyvät meille vieraiden kulttuurien suosimiseen, oman kulttuurin polkemiseen ja ajavat yhteiskuntaamme vain joitakin ryhmiä koskevia -meille vieraita- rinnakkaisia oikeuksia. Oikeuksia, joiden osalta tavallisesti joutuisi rikosvastuuseen lapseen kohdistuvasta väkivallasta ja lastensuojelutoimenpiteiden kohteeksi.

Eikö siis pitäisi keskittyä Suomessa olevien lasten yhdenvertaiseen ja hyvään kohteluun eikä keskittyä Isis-vaimojen ja heidän lastensa asioihin, vaikka varmuutta heidän suomalaisuudestaan tai mahdollisista todellisista siteistään Suomeen ei edes ole.

Kommentoi kirjoitusta.

Ministerit hokevat toistuvasti lapsen oikeuksista ja lapsen edun tärkeydestä ? Meri: Lapsen etu ei voi oikeuttaa siihen, että samalla kuljetettaisiin terroristeja Suomeen

Tiistai 17.12.2019 klo 12.08 - Suomen Uutiset

Perussuomalaisten kansanedustajan Leena Meren mukaan al-Holin suomalaisia koskevassa päätöksenteossa pitää huomioida myös Suomen turvallisuus ja suomalaisten lasten etu. – Missään tapauksessa ei saa käydä niin, että al-Holin leiriltä mahdollisesti tuotavat lapset olisivat ankkureita, joiden avulla myös äidit pitäisi kuljettaa Suomeen.


Hallitus antaa huomenna tiistaina vastauksen välikysymykseen, jonka jälkeen odotetaan tarkempaa tietoa hallituksen linjasta koskien al-Holin leirillä Syyriassa olevia naisia ja lapsia.

Oppositiopuolueet, ensi sijassa perussuomalaiset ovat jo ainakin puoli vuotta pyrkineet puristamaan vastausta, mitä hallitus aikoo tehdä al-Holissa oleville suomalaisille. Antti Rinteen jo kaatuneen hallituksen linjaa ei saatu selville, eikä juuri aloittaneen Sanna Marinin hallituksen aikeista ole toistaiseksi varmaa tietoa.

Vihreät esittävät linjauksiaan lapsen oikeuksilla

Hallituksen ministerit ja useat hallituspuolueiden kansanedustajat ovat syksyn ajan hokeneet sitkeästi ja toistuvasti siitä, kuinka al-Hol-ratkaisu – mikä se sitten onkaan – tulisi tehdä lapsen etu ja lapsen oikeudet edellä. Ratkaisun konkreettinen sisältö on jäänyt hämärän peittoon.

Viime viikkojen aikana lapsen etua ja lapsen oikeuksia on poliittisessa keskustelussa ryhdytty käyttämään huolettomasti siten, että sillä on voitu perustella lähes mitä tahansa näkemyksiä. Vihreät, jotka haluaisivat tuoda al-Holista Suomeen sekä leirillä olevat lapset että heidän vanhempansa, mielellään esittävät linjauksiaan lapsen oikeuksiin vedoten.

– Äiteihin liittyvä turvallisuusuhka pitää ottaa vakavasti, mutta lapsen etu menee oikeusvaltiossa sen edelle, kuului vihreiden vastaus Iltalehden kyselyyn, jossa kysyttiin tulisiko Suomen auttaa al-Holin leiriltä Suomeen vain orpolapset, lapset, lapset ja heidän äitinsä vai ei ketään.

Haavistolta ja Marinilta tyhjiä itsestäänselvyyksiä

Sdp:n kansanedustaja Kimmo Kiljunen heitti MTV:n haastattelussa, että ”kansainväliset sopimukset ja lapsen oikeudet menevät tässä edelle” vastauksena kysymykseen valmisteleeko valtioneuvosto ihmisten kotiuttamista al-Holista.

Ulkoministerinä jatkava Pekka Haavisto (vihr.) puhuu mielellään lapsen edusta sen kummemmin perustelematta, mitä hän tarkoittaa.

– Leiriä hallinnoivat kurdiviranomaiset eivät kuitenkaan suostu erottamaan lapsia äideistään. Jos tämä ei ole mahdollista, lähtökohta on, että lapsen etu on ratkaiseva, Haavisto lausui monimerkityksellisesti viime viikolla.

Pääministeri Marin puolestaan totesi viime viikolla Brysselissä sen itsestäänselvyyden, että ”Meidän pitää tietenkin noudattaa niin Suomen omaa lainsäädäntöä, perustuslakia, kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia ja lasten oikeuksien sopimusta.” Mitään konkreettista sisältöä ei Marininkaan puheesta saatu.

Hallituspuolueilta ja ministereiltä odotetaan erityisesti vastausta kysymykseen mitä tehdään, jos al-Holin leirillä olevia lapsia ei voida erottaa äideistään.

Lapsen etu velvoittaa viranomaisia ja vanhempia

Lapsen etu ja lapsen oikeudet kietoutuvat poliittisessa keskustelussa yhteen. Lapsen etu on hankalasti määrittyvä käsite, joka kuitenkin tosiasiassa viittaa kattavasti YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa kaikille lapsille turvattuihin oikeuksiin.

Sopimuksen mukaan kaikessa lapseen kohdistuvassa päätöksenteossa tulisi ensisijaisesti huomioida lapsen etu. Määräys on kohdistettu ensisijaisesti viranomaisille ja muille julkisen vallan toimijoille, mutta lapsen edun ensisijaisuuden voidaan sopimuksen mukaan katsoa velvoittavan myös lapsen vanhempia.

YK:n lapsen oikeuksien komitean mukaan lapsen etua määritettäessä tulisi huomioida lapsen oikeuksien sisältö kokonaisuudessaan. Tällöin tulisi vertailla erilaisten ratkaisuvaihtoehtojen myönteisiä ja kielteisiä seurauksia lapsen oikeuksien toteutumisen kannalta. Lapsen etu siten viittaa harkittuun ratkaisuun, joka on yksittäisen lapsen kannalta paras vaihtoehto tietyssä tilanteessa.

Lapsen etu on julkiselle vallalle osoitettu, velvoittava oikeusohje jonka sisältö siis määrittyy tapauskohtaisesti. Siksi lapsen edun arvioinnissa on aina huomioitava kunkin tapauksen erityispiirteet sekä myös lapsen persoona, ikä ja kehitystaso.

Lyhyesti todettuna lapsen etu viittaa harkitusti ja perustellusti tehtyyn, yksittäisen lapsen kannalta parhaaseen ratkaisuun tietyssä tilanteessa. Lapsella on aina oikeus siihen, että hänen etunsa arvioidaan päätöksenteossa.

Lapsen oma näkemys tulee myös huomioida

Jotta viranomaisen tekemä ratkaisu olisi lapsen edun mukainen, tärkeä periaate on se, että myös lapsen oma näkemys pitäisi ottaa päätöksenteossa huomioon. Mitä varttuneemmasta lapsesta on kyse, sitä enemmän painoarvoa lapsen näkemykselle tulisi antaa. Kysymys on lapsen osallistumisoikeudesta, jota ei yleensä voida päätöksenteossa sivuuttaa. Osallistumisoikeuteen kuuluu, että lapselle tarjotaan riittävästi tietoa oman näkemyksensä muodostamiseksi.

Lapsen oman näkemyksen huomioiminen on perusteltua laajemminkin oikeusvaltion periaatteiden näkökulmasta – jokaisellahan on oikeus tulla kuulluksi oman asiansa käsittelyssä. Tämä oikeus kuuluu myös lapselle, jos hän haluaa tulla kuulluksi.

Lapsen edun mukaisen ratkaisun tulisi aina perustua huolelliseen harkintaan, jossa lapsen yksilöllinen tilanne ja lapsen oma näkemys otetaan huomioon. Lapsen edun arvioiminen siten edellyttää taustatietoa ja yleensä lapsen oman näkemyksen huomioimista ennen kuin tehdään lasta koskevia päätöksiä.

Meri: Selvitykset puuttuvat taustalta

Perussuomalaisten juristikansanedustaja Leena Meri tuntee lapsen edun, lapsen oikeudet sekä niiden sisällön suomalaisessa oikeusjärjestelmässä. Meri kuitenkin moittii, että al-Holin leirillä oleviin suomalaisiin liittyvässä poliittisessa keskustelussa lapsen oikeuksia ja erityisesti lapsen edun käsitettä on ryhdytty käyttämään huolimattomasti.

– Ennen kuin edes keskustelemme lapsen edusta, pitäisi tässä tapauksessa kunnolla selvittää ”pohjat” eli hankkia tietoa taustalle. Jos al-Holin leiriläisiin on tarkoitus kohdistaa viranomaistoimenpiteitä, olisi ensi alkuun syytä selvittää leirillä olevien ihmisten henkilöllisyys: ketä leirillä olevat suomalaisiksi väitetyt ihmiset edes ovat, ovatko he ylipäätään Suomen kansalaisia, vai ovatko he ehkä olleet Suomessa oleskeluluvalla. Hallituksen tähänastisista lausunnoista ei ole saatu selvyyttä näihin kysymyksiin.

Meri huomauttaa, että myös lasten sukulaisuussuhteet pitää selvittää, samoin kuin se, minkä maan kansalaisiksi leirillä olevia lapsia voidaan luokitella.

– Emme ole saaneet selvitystä, miten lapsen kansalaisuus tai siteet Suomeen määräytyvät ja millä perusteella ylipäätään ketään ollaan tuomassa Suomeen. Kaikki on auki.

– Näiden asioiden suhteen olemme olleet hyvin pitkälle vain median tietojen varassa. Käsillä on muitakin sellaisia kysymyksiä, joiden ratkaiseminen tuskin onnistuu Suomesta käsin, Meri huomauttaa.

Turvallisuusuhat huomioitava päätöksenteossa

Al-Holin leirillä olevat, Isis-alueille aiemmin hakeutuneet naiset todennäköisesti lisäävät Suomeen kohdistuvaa terrorismin uhkaa. Perussuomalaisten kanta on, että lähtökohtaisesti al-Holista voitaisiin mahdollisuuksien mukaan tuoda Suomeen vain orpolapsia, mutta ei lasten äitejä.

Meri huomauttaa, että myös muut leirillä olijat kuin suomalaisäidiksi väitetyt henkilöt saattavat olla turvallisuusuhka ja tämä tulisi myös huomioida päätöksenteossa.

– On selvää, että hyvin nuori orpolapsi on erilaisessa tilanteessa kuin jo vanhempi henkilö, jolle on esimerkiksi jo annettu jihadistista koulutusta, Meri sanoo ja viittaa isis-organisaation toimintatapaan, jossa nuoria henkilöitä järjestelmällisesti totutetaan väkivaltaan ja jihadistiseen ideologiaan.

– Päätöksenteossa pitää huomioida myös Suomen turvallisuus ja suomalaisten lasten etu. Missään tapauksessa ei saa käydä niin, että al-Holin leiriltä mahdollisesti tuotavat lapset olisivat ikään kuin ankkureita, joiden avulla myös äidit pitäisi kuljettaa Suomeen. Jos pohjakysymykset saadaan selvitettyä, pienen lapsen etu saattaa olla se, että kyseinen lapsi tulee tänne. Se ei voi kuitenkaan oikeuttaa siihen, että samalla otettaisiin terroristeja Suomeen, Meri painottaa.

Kommentoi kirjoitusta.

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »