Perussuomalaiset ajavat kansallista etua kaikilla rintamilla

Keskiviikko 13.12.2017 - Leena Meri


Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pekonen esitti Aamupostissa, että vain vasemmisto tekee työtä kansalaisten eteen ja Perussuomalaisia eivät tavallisen kansan asiat kiinnosta muuten kuin, jos se liittyy maahanmuuttoon.

Perussuomalaiset on ainoa puolue joka vastustaa selkeästi lisääntyvää EU-integraatiota sekä haluaa torjua laitonta maahanmuuttoa sekä estää vetovoimatekijöitä turvapaikkaturismille. Varat tulee käyttää suomalaisen veronmaksajan hyväksi.  Vasemmisto on mukana laajentamassa laittomasti maassa olevien palveluita.

Perussuomalaisten vaihtoehto hallituksen talousarvioesitykseen ensivuodelle sisältää valtavasti toimenpiteitä työllisyyteen, yrittäjyyteen, parannuksia eläkeläisten asemaan, helpotusta lääkekulukorvauksiin, asumisen halpuutuksen mallin, varakkaiden suursäätiöiden ja yhdistysten suurpääomatulojen verolle laittamiseen sekä kymmeniä ja kymmeniä toimenpiteitä oikeudenmukaiseen varojen jakoon ja verotukseen. Emme kiristäisi työntekijöiden, eläkeläisten tai pienyrittäjien verotusta, vaan päinvastoin. Silti ottaisimme vähemmän velkaa kuin hallitus.

Vasemmiston eduskuntaryhmän puheenjohtaja eduskunnan salissa kanssani istuneena tietää aivan varmasti kaikki perussuomalaisten ehdotukset ja siksi ihmettelen hänen hyökkäystään. Olemme vain yksinkertaisesti eri mieltä vasemmiston kanssa muun muassa laittoman maahanmuuton torjumisesta sekä näiden henkilöiden palveluiden lisäämisestä.

Perussuomalaisille kansallinen etu, suomalaisten ja laillisesti maassa olevien edut menevät laittomasti maassa olevien palveluiden rahoittamisen edelle.  

Muokattu 14.12.2017 6.39: Julkaistu Aamupostissa 14.12.2017

Avainsanat: laittomasti maassa olevat, palvelut, perussuomalaiset, vaihtoehtobudjetti, Leena Meri


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini