Hallituksen järjetön lääke työllisyyteen - annetaan laittomasti maassa oleskeleville työlupia

Perjantai 27.9.2019 klo 14.06 - Leena Meri

Hallitus aikoo selvittää yhtenä työllisyyskeinona, miten kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet voivat saada joustavasti oleskeluluvan työn perusteella.

Tässä on taas esimerkki nykyisen hallituksen idioottimaisista keinoista ratkaista työttömyyttä ja talouden ongelmia.

Mistä on siis kyse? Henkilö saa kielteisen turvapaikkapäätöksen ja on laittomasti maassa. Mitä tekee hallitus? Varmistaa, että laittomasti maassa oleskeleva saa kuitenkin oleskeluluvan ja voi jäädä tänne joka tapauksessa.

Saamaan aikaan hallitus sopii vapaaehtoisesta taakanjaosta EU:ssa ja alkaa rahtaamaan ihmisiä suoraan Välimereltä Suomeen.

Milloin suomalainen palkitaan siitä, ettei noudata tuomioistuimen lainvoimaista päätöstä? Jos vaikka joku tuomioistuimen päätöksellä tuomitaan rangaistukseen ja määrätään samalla maksamaan korvauksia, niin voiko henkilö vain sanoa, että ei noudata päätöstä. Sanotaanko hänelle, että ei se mitään haittaa ja annetaan hänelle lisäksi jonkinlainen hyvitys. Eikö kuulostakin täysin järjettömältä?

Sitten vielä jotkut ihmettelevät, miksi tavallista suomalaista veronmaksajaa ottaa tosissaan kupoliin ja miksi hän on vihainen. Lääke tähän hallituksella on, että hänen puheitaan aletaan kytätä vihapuheena ja viedään asia poliisitutkintaan. Miten olisi, jos hallitus lopettaisi yksinkertaisesti idioottimaisten päätösten tekemisen ja asettaisi oman kansan edelle.

Ei voi kuin toivoa, että tämä hallitus kaatuu pian, jotta seuraava perussuomalaisten johtama hallitus pääsee korjaamaan nykyisen hallituksen sekoilut.

Uutinen aiheesta IS 27.9.2019 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Työllisyys, hallitus, laittomasti maassa olevat

Perussuomalaiset ajavat kansallista etua kaikilla rintamilla

Keskiviikko 13.12.2017 - Leena Meri

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pekonen esitti Aamupostissa, että vain vasemmisto tekee työtä kansalaisten eteen ja Perussuomalaisia eivät tavallisen kansan asiat kiinnosta muuten kuin, jos se liittyy maahanmuuttoon.

Perussuomalaiset on ainoa puolue joka vastustaa selkeästi lisääntyvää EU-integraatiota sekä haluaa torjua laitonta maahanmuuttoa sekä estää vetovoimatekijöitä turvapaikkaturismille. Varat tulee käyttää suomalaisen veronmaksajan hyväksi.  Vasemmisto on mukana laajentamassa laittomasti maassa olevien palveluita.

Perussuomalaisten vaihtoehto hallituksen talousarvioesitykseen ensivuodelle sisältää valtavasti toimenpiteitä työllisyyteen, yrittäjyyteen, parannuksia eläkeläisten asemaan, helpotusta lääkekulukorvauksiin, asumisen halpuutuksen mallin, varakkaiden suursäätiöiden ja yhdistysten suurpääomatulojen verolle laittamiseen sekä kymmeniä ja kymmeniä toimenpiteitä oikeudenmukaiseen varojen jakoon ja verotukseen. Emme kiristäisi työntekijöiden, eläkeläisten tai pienyrittäjien verotusta, vaan päinvastoin. Silti ottaisimme vähemmän velkaa kuin hallitus.

Vasemmiston eduskuntaryhmän puheenjohtaja eduskunnan salissa kanssani istuneena tietää aivan varmasti kaikki perussuomalaisten ehdotukset ja siksi ihmettelen hänen hyökkäystään. Olemme vain yksinkertaisesti eri mieltä vasemmiston kanssa muun muassa laittoman maahanmuuton torjumisesta sekä näiden henkilöiden palveluiden lisäämisestä.

Perussuomalaisille kansallinen etu, suomalaisten ja laillisesti maassa olevien edut menevät laittomasti maassa olevien palveluiden rahoittamisen edelle.  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: laittomasti maassa olevat, palvelut, perussuomalaiset, vaihtoehtobudjetti, Leena Meri

Laittomasti maassa on laittomasti maassa

Sunnuntai 18.12.2016 klo 13.33

Maahanmuuton ministerityöryhmä on linjannut, että laittomasti Suomessa oleskeleville on turvattava oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Käytännössä se tarkoittaa lyhytaikaista hätämajoitusta, johon sisältyvät muun muassa ruoka ja välttämättömät lääkkeet. Hätäavun tarjoavat kunnat. Kustannukset maksaa valtio. Oikeutta toimeentulotukeen ja käteisen rahan saamiseen ei siis ole. (MTV 16.12)

Tätä on arvosteltu perustuslain vastaiseksi ja todettu, että koska perustuslain 6 §:n mukaan jokainen on yhdenvertainen lain edessä eikä ketään saa syrjiä henkilöön liittyvän syyn vuoksi ilman hyväksyttävää perustetta. Esimerkiksi Imagelehden toimittaja kirjoittaa, että ” Hallituksen on taas yritettävä löytää hyväksyttävä peruste, jolla ihmiset voidaan asettaa eri asemaan henkilöön liittyvän syyn perusteella. Saa nähdä onnistuuko se sillä perusteella, että henkilöllä ei ole oleskelulupaa. Siihen asti ministerityöryhmän linjaus on vastoin lakia ja sitä noudattavat kunnat ottavat riskin syyllistyä lain rikkomiseen ”. (Imagen kolumnisti Timonen 17.12)

Valtiotieteiden maisteri Riikka Purra on tutkinut turvapaikkaoikeuksia ja kirjoittaa seuraavaa: ”ovatko valtiot liittyneet sopimukseen, joka estää niitä päättämästä, keitä maahan saa tulla? Nimittäin pakolaissopimus antaa subjektiivisen oikeuden hakea turvapaikkaa mistä haluaa, mutta sopimus ei määrää minkäänlaista velvollisuutta saada turvapaikkaa juuri tietystä valtiosta, se ei myöskään merkittävällä tavalla estä valtioita käyttämästä niiden suvereniteettia siinä, kuka rajoille ja rajojen yli saa tulla.”(Suomen Uutiset 23.6.)

Minusta hyväksyttävä syy evätä toimeentulotuki on tuomioistuimen oikeusvaltiossa antama lainvoimainen päätös ja se että ihminen on laittomasti maassa. Perustuslakiin pitäisi lisätä, että ”jokainen joka on laillisesti maassa”, jotta pääsisimme tästä ikuisesta tulkintaongelmasta. Minulle on juristina itsestäänselvyys, että jokaisen tulee noudattaa lainvoimaisia päätöksiä. Eli, jos olet täällä laittomasti, niin et voi olettaa verovaroilla saavasti elatusta, vaan sinun tulee poistua maasta. Onko joidenkin tulkinta siis se, että vaikka tänne tulisi miljoonia ihmisiä ja he olisivat täällä laittomasti, niin meidän pitää heidät elättää hamaan tappiin asti? Millähän rahalla ja mikä kaaos täällä sen jälkeen olisi? Minulle tulee mieleen vanha tuomarin ohje: ”mikä ei ole kohtuus ei voi olla lakikaan”. Tässä nimenomaan perään veronmaksajien ja laillisesti maassa olevien lainkuuliaisten ihmisten kohtuutta ja oikeutta päättää itsenäisessä valtiossa omien verovarojensa käytöstä ja siitä ketä tänne otetaan asumaan.

3 kommenttia . Avainsanat: laittomasti maassa oleva, turvapaikan hakijat, oikeus toimeentuloon, paperittomat