Ääni perussuomalaiselle - elämäsi paras sijoitus!

Tiistai 7.4.2015 klo 17.47

Olen viime kesästä asti kiertänyt eduskuntavaaliehdokkaana pitkin Uuttamaata ja saanut ilon tavata valtavan määrän ihmisiä laidasta laitaan.

Olen kuullut lukuisia tarinoita ihmisten elämästä ja siitä mitä he tulevilta kansanedustajilta odottavat. Odotukset ovat aivan arkisia asioita – mitään ihmetekoja ei odoteta.

Eläkeläisten ja eläkeikää lähestyvien keskuudessa suuri huoli on eläkkeen riittävyydestä ja eläkkeen indeksileikkauksista, jotka on koettu epäoikeudenmukaisina. Myös omaishoitajien jaksaminen ja epätasa-arvoinen kohtelu eri kunnissa toistuu usein puheissa. Ikääntyminen myös pelottaa monia sillä ihmiset kokevat, että vanhukset on toisinaan jätetty kotiinsa lähes heitteille riittämättömän kotiavun turvin tai laitoksiin, joissa ei aina ole riittävästi henkilökuntaa. Huoli on täysin ymmärrettävä, sillä oman toimintakyvyn laskiessa ei pärjää ilman toisten apua, jota yhteiskunnan tulee antaa, kun omat voimat eivät riitä.

Nuoria huolettaa tulevaisuus. Miksi opiskella kun ei saa töitä mistään – ei ainakaan koulutusta vastaavaa työtä sillä työnantajat vaativat monen vuoden työkokemusta alalta. Sitähän ei voi olla, jos ei koskaan ensimmäistä työpaikkaa saa. Nämä tapaamani nuoret ovat tuntuneet mahtavilta tyypeiltä, joiden toivoisin pikaisesti saavan töitä ja pääsevän näin elämässä eteenpäin. Emme saa hukata heidän panostaan, jonka he ovat valmiita Suomelle antamaan.

Lapsiperheitä huolestuttaa toimeentulo, lapsilisäleikkaukset ja se, että perheen valinnanvapautta kotiin jäävän vanhemman osalta halutaan rajoittaa. Tänään eräs äiti kertoi, että heidän perheessään on valittu, että äiti hoitaa kotona kahta pientä lasta ja perheen isä on töissä. Tapaamani äiti piti loukkaavana holhoamisena sitä, että hänet nähdään uhrina, joka joutuu jäämään kotiin. Meidän tulee varmistaa, että lapsiperheet pärjäävät taloudellisesti jatkossakin ja jättää perheen itsensä päätettäväksi ratkaisut kotiin jäävästä vanhemmasta. Kyllä perheet osaavat valinnat itse tehdä ilman, että poliitikot marssivat heille kotiin kertomaan kumman pitää kotiin jäädä.

Monien puheissa toistuu myös huoli kasvavasta työttömyydestä, pieni- ja keskituloisten kova verotus ja hintojen nousu suhteessa tuloihin. Näihin puheisiin on helppo jokaisen yhtyä.

Kuten huomaamme, ovat asiat aivan tavallisia arkisia asioita. Ei päättäjiltä tosiaan ihmeitä ja ylettömiä rikkauksia toivota, vaan sitä, että huolehdimme tasapuolisesti tavallisen suomalaisen arkisista asioista.

Perussuomalaiset ovat valmiita vastaamaan näihin odotuksiin ja tekemään asioiden eteen konkreettisia päätöksiä. Toivomme teiltä hyvät äänestäjät vain yhtä ainoaa asiaa – anna äänesi perussuomalaiselle. Se on elämäsi paras ja tuottoisin sijoitus!

Kommentoi kirjoitusta.

Kuka hän on?

Keskiviikko 1.4.2015 klo 23.02

Suomen perustuslaki 14 § takaa jokaiselle Suomen kansalaiselle, joka on täyttänyt kahdeksantoista vuotta, oikeuden äänestää valtiollisissa vaaleissa.

Äänioikeuden käyttämisessä on kuitenkin edellytys että äänestäjän on selvitettävä henkilöllisyytensä äänestyspaikalla. Edellytyksenä on, että äänestäjän tulee ehdottomasti ottaa mukaansa kuvallinen henkilöllisyystodistus, esimerkiksi sirullinen henkilökortti, ajokortti tai passi.

Saimme Hyvinkään perussuomalaisille erään paikallisen järjestön puhelinsoiton, että esimerkiksi Hyvinkäällä on ainakin noin sata Suomen kansalaista, jotka ovat ilman minkäänlaista henkilöllisyystodistusta. He ovat hakeneet vähävaraisina sosiaalitoimistosta harkinnanvaraista toimeentulotukea henkilöllisyystodistuksen hankkimista varten, mutta rahaa heille ei ole tähän tarkoitukseen myönnetty.

Oikeus käyttää ääntään vaaleissa on tärkeä perusoikeus. Henkilöllisyystodistusta tarvitaan nyky-yhteiskunnassa kaikkialla asiointia varten.

Mielestäni lakiin tulisi kirjata oikeus saada kunnalta tukea henkilöllisyystodistuksen hankkimista varten, mikäli omat tulot eivät siihen riitä. Muussa tapauksessa monet perusoikeudet jäävät vaille merkitystä.

On nöyryyttävää, että ihminen ei voi asiakirjalla todistaa kuka hän on!

Linkki henkilöllisyyden todistamiseen vaalipaikalla

Kommentoi kirjoitusta.

Apua lapsiperheille

Tiistai 31.3.2015 klo 9.43

Moi taas,

Katselin isän kanssa eilen uutisia ja oli yllättävää kuinka vähän lapsiperheet olivat tietoisia, että myös heillä on oikeus saada kotiapua siivoukseen, lastenhoitoon ja arjesta selviämiseen tilanteessa, jossa vanhempi on sairastunut tai uupunut.

Isä kertoi, että tämä mahdollisuus tuli lakiin vuoden 2015 alussa. Minusta se on hienoa. Meidänkin talossa asuu yksinhuoltajaäiti, joka kertoi minulle hakevansa kotihoitoapua, koska oli itse kovin väsynyt.  Yksi lapsista sairastelee kovasti eikä äiti saa nukuttua ja kotityöt sekä muut lapset jäävät melkein hoitamatta.

Hieno asia sanon minä! Laitoin tuohon alle muutaman linkin, josta saa lisätietoa. Kaikille sanoisin, että hae rohkeasti apua jaksamiseen ennen kuin palat ihan loppuun.

Terkuin,

Pikku-Lennu alias PerusÄssä

Kodinhoitajista

STM tiedote

Kommentoi kirjoitusta.

Perussuomalaiset - Suomen ainoa toivo

Tiistai 24.3.2015 klo 6.23

Olen kiertänyt ahkerasti viime kesästä asti tekemässä vaalityötä kansan parissa pitkin Uuttamaata.

Kansa luottaa perussuomalaisiin ja teltoillamme väkeä riittää – sitä ihan tavallista kansaa.

Olemme ainoa puolue, jota en ole kuullut moitittavan takin käännöstä. Perussuomalaiset pitävät sanansa. Moni kansalainen on kertonut näkemyksenään, että perussuomalaiset ovat suomalaisen duunarin, yrittäjän, eläkeläisen ja lapsiperheiden ainoa toivo. Olemme koko kansan puolue.

Gallupit näyttävät, että hätyyttelemme toiseksi suurimman puolueen paikkaa. Eikä ihme. Nykyiset vanhat puolueet ovat nyt saaneet näyttää kykynsä. Jälki on ollut karmaisevaa katsottavaa. Suomen talous syöksyy ja mitään päätöksiä ei ole saatu aikaiseksi, vaan aika on mennyt riitelyyn ja jopa siihen, että hallitus kaataa jo omat lakihankkeensa eli on eri mieltä itsensä kanssa?

Ensimmäistä kertaa olen nähnyt johtavien poliittisten toimittajienkin kauhistelevan tilannetta. Tällaista kaaosta ei muista kukaan.

Perussuomalaisilla on hyvät tavoitteet ja keinot Suomen nousuun. Olemme kuunnelleet herkällä korvalla myös yrittäjien toiveita sekä ajatuksia siitä miten saamme Suomeen työtä, yrittämisen jaloilleen ja Suomen viennin vetämään. Kannattaa lukea alla olevat Kauppakamarien hallitusohjelmatavoitteet. Se on monilta osin kuin perussuomalaisten ohjelmasta otettu.

Meillä on osaavat ja jämäkät ehdokkaat, jotka uskaltavat kantaa vastuuta ja tehdä päätöksiä. Kun pääsemme hallitukseen ja toivon mukaan toiseksi suurimmaksi puolueeksi niin kurssi kääntyy – se on varma.

Kauppakamarien hallitusohjelmatavoitteet

Kommentoi kirjoitusta.

Vaalitorien antia

Perjantai 20.3.2015 klo 20.33

Moikka taas,
Olen Leena-tätini mukana kiertänyt vaalitoreilla viemässä "Merivoimaa eduskuntaan."
Olen kuunnellut mikä ihmisiä puhuttaa. Sama toistuu monilla, eli huoli työttömyydestä, nuorista ja yksinäisistä ja vähävaraisista vanhuksista. Monilla ei rahat riitä kunnolla laskujen jälkeen ruokaan. Lisäksi puhutaan, että rahaa laitetaan muiden maiden menoihin vaikka Suomessa on asiat huononemaan päin koko ajan. 
Itse mietin, että miten minä tulevaisuudessa pärjään, jos tällaista on aikuisuus? Miten kannattaa opiskella jos ei saa töitä mistään? Kuuntelin myös yksityisyrittäjiä ja sekin kuulostaa pelottavalta vaihtoehdolta. Olin itse haaveillut omasta kampaamosta, mutta saa nähdä.
Entäpä kun saan omia lapsia tai tulen vanhaksi? Miten selviän?
Leena-tädillä ja Perussuomalaisilla on onneksi monia hyviä ajatuksia siitä, miten saamme Suomen pelastettua. Siksi toivonkin, että Perussuomalaiset saavat ison vaalivoiton, jotta myös minulla ja monilla muilla on vielä toivoa.
Terkuin,
pikku-Lennu lettipää PerusÄssäkin nimeltään !

Kommentoi kirjoitusta.

Ihmisoikeuksista perussuomalaisittain

Torstai 12.3.2015 klo 16.50

Ihmisoikeudet on luotu että, jokaisella olisi henkilökohtainen vapaus ja oikeus omaan koskemattomuuteen sekä ihmisarvoiseen elämään. Valtiovallan tulee edistää näitä kaikessa toiminnassaan.

Viime aikoina monet poliitikot ovat olleet huolissaan pääasiassa muusta kuin tavallisen suomalaisen ihmisoikeuksista ja ihmisarvoisesta elämästä. On haluttu Euroopan laajimmat terveyspalvelut laittomasti maassa oleville. On todettu, ettei terrorismiin osallistuvia henkilöitä voi rajoittaa lähtemästä sota-alueelle eikä heitä voi kuntouttaa heidän palattuaan, elleivät he tähän suostu. On oltu huolissaan heidän ihmisoikeuksistaan. Valtiovarainministeri Rinne on ollut häpeissään Suomen alhaisesta kehitysavun tasosta.

Meidän tulisi olla huolissamme ikäihmistemme kotihoidosta ja siitä, että heidät on monesti jätetty lähes heitteille omaan kotiinsa. Meidän tulisi olla huolissamme koulukiusatuista ja syrjäytyneistä nuorista, jotka pahimmillaan päätyvät itsemurhaan. Köyhyys on Suomessa kasvava ongelma ja noin miljoona ihmistä elää alle 1000 euron kuukausituloilla. Meidän tulisi olla huolissamme meidän yrittäjistä, jotka tekevät pitkää päivää jatkuvasti paisuvan byrokratian keskellä. Miten on heidän ihmisoikeuksiensa ja ihmisarvoisen elämänsä laita?

Perussuomalainen puolue on halunnut vaaliohjelmassaan puuttua näihin ongelmiin. Puolue on tehnyt konkreettisen esityksen, että kuukausittaiset tulot 1000 euroon olisivat verosta vapaat. Puolue vaatii ikä-ihmisille ihmisarvoista hoitoa sekä esittää omaishoitajien asemaan parannuksia. Puolue vaatii 0-toleranssia kaikelle kiusaamiselle – niin ihmisten välisissä suhteissa kuin viranomaistoiminnassa. Yrittäjien arjen ja talouden helpottamiseen halutaan myös erityisesti panostaa. Muilta puolueilta en ole huomannut samanlaista kiinnostusta näiden epäkohtien konkreettiseen korjaamiseen.

Miten olisi jos seuraava eduskunta keskittyisi ihan tavallisen suomalaisen ihmisoikeuksiin ja huolehtisi, että kaikilla suomalaisilla olisi oikeus ihmisarvoiseen elämään hyvinvointi Suomessa.

Kommentoi kirjoitusta.

Perussuomalaisten vaaliohjelma

Tiistai 10.3.2015 klo 17.50

SYDÄNTÄ JA SISUA SUOMALAISEN PUOLESTA

1) Teollisuuden kilpailukyky ja yrittäjyys etusijalle.

2) Julkinen talous kestävälle pohjalle.

3) Isänmaan turvallisuudesta ei tingitä.

4) Välittäminen - miljoona ihimistä elää hyvinvointi Suomessa alle köyhyysrajan.

5) Ei saa kiusaa - ei ihmisten toimesta eikä viranomaistoiminnassa.

Lue tarkemmin aiheista:

1) Vaaliohjelma

2) Talouspoliittinen ohjelma

3) YLE: ehdokkaitten vaalivideot julkaistu

Kommentoi kirjoitusta.

Kansan oikeustaju ei vastaa rangaistuskäytäntöjä

Tiistai 3.3.2015 klo 16.41

Eduskunnan lakivaliokunta on 3.3.2015 hylännyt kansalaisaloitteen rattijuoppojen rangaistusten kiristämisestä.

Kansalaisaloite rattijuopumustuomioiden tiukentamisesta keräsi yli 62 000 allekirjoitusta. Aloitteen laati lapinlahtelainen Jorma Sonninen, jonka 11-vuotias tytär kuoli ja 16-vuotias tytär loukkaantui vakavasti rattijuopon aiheuttamassa onnettomuudessa vuonna 2012. Siinä mm. vaadittiin rattijuopumuksen yhteydessä aiheutettu kuolema rangaistavaksi tappona. Nythän ne usein tuomitaan törkeänä kuolemantuottamuksena.

Asiantuntijat katsovat, että törkeän rattijuopumuksen, törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen ja törkeän kuolemantuottamuksen yhdistelmästä voi jo tuomita yhdeksän vuotta vankeutta. Laki myös mahdollistaa tahallisen kuolonkolarin tuomitsemisen tappona.

Selvitysten mukaan tiedossa ei ole, että rattijuoppojen kuolonkolareita olisi tuomittu tappoina. Tilastokeskuksen selvitys kertoo, että törkeään kuolemantuottamukseen syyllistyneistä 9 rattijuoposta 7 tuomittiin ehdottomaan vankeuteen käräjillä vuonna 2012. Tuomioiden keskipituus oli 2 vuotta ja 4 kuukautta.

Niin tässä kuin monissa muissakin rikoksissa, esimerkiksi seksuaalirikoksissa, kansalaiset katsovat, että rangaistusten tulisi olla kovempia ja ehdottomia vankeusrangaistuksia tulisi antaa henkeen ja terveyteen kohdistuvissa rikoksissa useammin.

Myös tuomioistuimia usein syytetään liian lepsuista rangaistuksista. Ainoa keino vastata tähän on rangaistusasteikon kiristäminen, eli lainsäätäjä nostaa asteikkoa siten, että tuomioistuinten on annettava kovempia rangaistuksia.

Rangaistusten kiristämistä vastaan perusteluna usein todetaan, etteivät kovemmat rangaistukset juuri vaikuta rikosten ennaltaehkäisyyn ja, että henkilö tulisi ensisijaisesti ohjata hoitoon.

Ehkä näinkin, mutta itse katsoisin että rikoksen rangaistuksen tulee aina olla suhteessa teon moitittavuuteen ja vakavuuteen. Tästä syystä rangaistusten tulee koveta rikosten kohdistuessa henkeen ja terveyteen. Rangaistusten tulee myös vastata kansan oikeustajua.

Itse olisin valmis koventamaan näissä rikoksissa rangaistusasteikkoa. Se ei tarkoita sitä, ettei henkilön ongelmia voida samalla yrittää hoitaa tulevien rikosten ehkäisemiseksi.

Linkit:

Iltalehden uutinen 3.3.2015 eduskunnan valiokuntakäsittelystä

Iltasanomien uutinen 17.3.2014, tilastotietoa ja asiantuntijanäkemyksiä

Kommentoi kirjoitusta.

Joka ottaa lainan taatakseen, ottaa maksaakseen

Torstai 26.2.2015 klo 10.20 - Leena Meri

Hyvinkään valtuusto päätti äänestyksen jälkeen toukokuussa 2014 tukea uuden curlinghallin rakentamista 15 vuoden aikana yhteensä 540.000 eurolla. Tämän piti olla ainoa tuki kaupungilta mitä hallihanke tarvitsee.

Itse vastustin jo tuolloin tuen antamista, sillä taloudellinen tilanteemme on heikko ja olemme joutuneet karsimaan menoja taloutemme tasapainottamiseksi. Lisäksi curlingin harrastajamäärät ovat vähäiset. Hyvinkäällä arviolta noin140-150 aktiiviharrastajaa.

Nyt kuitenkin hallihanke on hakenut Hyvinkään kaupungin omavelkaista takausta n. 900.000 eurolle, sillä pankki ei anna hallin rakentamiseen lainaa ilman kaupungin takausta. Pankki on tehnyt siis riskianalyysin ja katsonut, ettei rahaa tule ilman kunnon takuumiestä.

Kaupunginhallituksessa 23.2.2015 vastustin takausta mutta esitykseni hävisi äänin 6-3. Takauksen ja riskin takana olivat hallituksessa kokoomus, vihreät, keskusta ja sdp:n toinen jäsen. Asiaa käsitellään pian valtuustossa, joka sanoo asiassa lopullisen sanan. Odotan tiukkaa äänestystä.

Hallihanke voi kaatua meidän veronmaksajien niskaan, sillä mitään takeita yhtiön menestymisestä ja tulevasta myynnistä ei ole. On vain pelkkiä arvailuja. Esimerkiksi naisten MM-joukkue harjoittelee ilmaiseksi uudessa kansainvälisen tason hallissa Ahvenanmaalla, joten sieltä ei ainakaan ole naisia tai tuloja Hyvinkään hallille tulossa.

Olympiamitalisti  Markku Uusipaavalniemen curlinghalli Helsingin Oulunkylässä on taloudellisissa vaikeuksissa ja yhtenä syynä Uusipaavalniemi on kertonut harrastajamäärien hiipumisen olympiahuuman jälkeen.

Itse kannustan kaikkia urheiluun ja pidän tärkeänä, että erilaisia urheilumahdollisuuksia on kunnassa tarjolla. Hyvinkäällä on jo nyt erittäin monipuoliset harrastusmahdollisuudet. Hyvinkäällä ei ole tällä hetkellä varaa leikkiä kuntalaisten verovaroilla eikä ottaa tällaisia riskejä. Asiaan voidaan palata, kun saamme ensin perusasiat ja peruspalvelut kuntoon.

Lue lisää »

3 kommenttia .

Politiikan tekeminen ei saa johtaa pelkoon

Torstai 19.2.2015 klo 13.30

Timo Soini on ottanut tänään vakavan asian puheeksi, nimittäin väärien tietojen ja mielikuvien lietsomisen perussuomalaisista. Soini on huolissaan, että meihin on lyöty rasistista leimaa, vaikka tämä ei pidä paikkaansa.

Perussuomalaiset ovat tuoneet asialliseen keskusteluun hallitsemattoman maahanmuuton vaikutukset. Se on täysin eri asia kuin rasismi.

Olemme tuoneet paljon muutakin, kuten lapsiperheiden ja vanhusten taloudellisen hädän. Teollisuuden ja yrittäjien vaikeudet sekä paljon muuta.

Miksi asiallinen keskustelu ja kritiikki Suomen maahanmuuton ongelmista on heti rasismia?

Jos joku poliitikko haluaa tukea lapsiperheitä vähemmän tai tukee ydinvoimaa, onko hän heti lasten tai ympäristön vihaaja? Näin ei ole onneksi ollut tapana ajatella.

Kyse on asioista, jotka koskettavat meitä kaikkia ja asioista saa olla eri mieltä. Kyse on sanan- ja mielipiteen vapaudesta. Vain keskustelun kautta asioihin kiinnitetään huomiota ja saadaan muutosta aikaan.

Olen Soinin kanssa täysin samaa mieltä, että valheellisten tietojen levittäminen muista tulee lopettaa. Totuudessa tulee pysyä vaikka eri mieltä olisikin. Tämä koskee meitä kaikkia.

Me kaikki politiikassa mukana olevat haluamme olla vaikuttajina mukana, mutta emme varmasti halua sitä, että tilanne muuttuu sellaiseksi, että joudumme vilkuilemaan selän taakse vaalitilaisuuksissa väkivallan pelossa. Siihen väärän tiedon ja mielikuvien levittäminen viime kädessä johtaa.

Reilu peli politikoinnissa ja vaalimenestystä kaikille. Kansa osaa valita edustajansa ihan oikean tiedon levittämisellä.

Linkki: Timo Soini toivoo vaalirauhaa

1 kommentti .

Kreikka - kärsivällisyys on loppu!

Tiistai 17.2.2015 klo 17.34

Kreikka on saanut tarpeekseen lainaehdoistaan ja marssi tänään ulos neuvotteluista. Euromaat ovat olleet valmiit neuvottelemaan Kreikan kanssa helpotuksista – jälleen kerran.

Ihmettelen Kreikan asennetta – kärsivällisyys on loppu. Niin tuntuu monilla muillakin olevan Kreikan suhteen.

Miten Kreikka voi suhtautua näin omin velkoihinsa ja omiin lainaehtoihinsa, jotka se on neuvotellut osana lainapakettejaan? Melko lapsekas asenne sanoisin.

Perussuomalaisten viesti on tässä asiassa täysin selvä. Ei enää senttiäkään lisäpaketteja eikä helpotuksia. Suomella ei ole taloudellisia mahdollisuuksia toimia osana Kreikan pelastamista tai olla muutenkaan Kreikan rahasampo.

Linkki uutisointiin YLEllä.

Kommentoi kirjoitusta.

Vaalikone Helsingin Sanomat

Maanantai 16.2.2015 klo 21.02

Hei,

Helsingin Sanomien eduskuntavaalien 2015 vaalikone on avattu.

Käypä katsomassa vastauksiani ja testaa kuinka paljon samaa mieltä ollaan ...

Linkki vastauksiini

Kommentoi kirjoitusta.

Lapsen hätä

Perjantai 13.2.2015 klo 8.32 - - Leena- kirjoitus on julkaistu Aamupostissa 16.2.2015

Vilja Eerikan kohtalo on järkyttänyt monia. Pienen lapsen tuska ja hätä ovat olleet varmasti sanoin kuvaamattomia.

Hän on ollut hätääntynyt ja yksin. Miksi oma isä ei usko ja miksi oma isä vahingoittaa?

Lastensuojelujärjestelmämme on luotu, jotta lapset eivät jäisi yksin väkivaltatilanteissa. Yhteiskunnan velvollisuus on auttaa ja jokaisen virkamiehen velvollisuus on ottaa asiat vakavasti.

Toimin itse holhoustoimen edunvalvonnan lakimiehenä maistraatissa ja tehtäviini kuuluvat mm. sairaiden ja vanhusten edunvalvojan määrääminen. On tullut tilanteita esiin, jossa hälytyskellot soivat. Vanhus on rahaton ja aliravittu, vaikka tililtä nostetaan varoja. Pahimmassa tapauksessa vanhuksen varat on vienyt oma lapsi.

Tällöin en suinkaan lähde siitä, että asianomaisten kertomukset ovat ainoa selvitys asiassa. Lähden hankkimaan tietoa ja selvitystä ulkopuolisilta, kuten kotihoidolta, pankilta, läheisiltä, naapureilta, sosiaalitoimesta.

Tässä tapauksessa on liikaa luotettu niihin henkilöihin, joiden vastuulla lapsen hyvinvointi on ollut eli isän, äitipuolen ja isoäidin kertomuksiin, vaikka esimerkiksi äitipuolen valheet hänen taustastaan ovat olleet viranomaisten tiedossa.

Lääkärit ja sosiaalityöntekijät ovat selittäneet, että lapsen vointi on ollut välillä parempi ja että he olivat uskoneet lapsen itsensä aiheuttaneen mustelmia ja raapimisjälkiä naamaansa.

Mikäli pieni lapsi vahingoittaa itseään näin pahasti, olisin sitä mieltä, että psykiatrinen tarkkailujakso sairaalassa olisi ollut tarpeen. Oli syy mikä tahansa, olisi lapsen oireilun syyt pitänyt selvittää.

Vilja Eerikan tuli kuolla, jotta otamme lastensuojelusta usein kuullut hätähuudot resurssipulasta ja ammattitaidon puutteesta vakavasti.

Itse muistuttaisin joka tapauksessa, että yksi tärkeimmistä ominaisuuksista virkamiehelle on terve järki ja välittävä sydän eikä sitä opita koulunpenkillä.

Toivon, että lastensuojelun menettelyihin saadaan nyt vihdoin parannusta. 

Artikkeli: Vilja Eerikan piti kuolla jotta lastensuojelun viat syynätään

Kommentoi kirjoitusta.

Käsien pesua ja kiertelyä

Maanantai 9.2.2015 klo 8.06 - - Leena- kirjoitus on julkaistu Aamupostissa 9.2.2015

Vaalit lähestyvät ja puolueiden pitäisi kertoa kansalle mitkä ovat heidän ajamansa asiat sekä säästökohteensa, ja mitkä taas asioita, mistä ei saa säästää.

Perussuomalaiset on ainoa puolue - jälleen kerran - joka uskaltaa suoraan ja rehellisesti kertoa mitä se ajaa. Perussuomalaiset säästäisivät EU-jäsenmaksuista ja kehitysyhteistyöstä. Toisaalta esimerkiksi säästää ei saa puolustusmenoista, ammatillisesta koulutuksesta eikä lapsilisistä. Perussuomalaiset ovat kertoneet vastustavansa tuulivoimaan laitettavia tukimiljoonia sekä ilmoittaneet, että kaikkein heikommassa asemassa olevilta pienituloisilta kansalaisilta ei voi enää leikata euroakaan.

Iltalehden Taloustutkimuksella (31.1.2015) teettämän selvityksen mukaan kansalaisten näkemykset ovat samansuuntaisia. Eniten suomalaiset olisivat valmiita säästämään maksuista Euroopan unionille (66 %). Seuraavaksi suosituimmat säästökohteet ovat kansainvälinen kehitysyhteistyö (63 %) sekä taiteen ja kulttuurin tukeminen (56 %). Kaikkein viimeiseksi suomalaiset ovat valmiita säästämään poliisitoimesta (2 %), ammatillisesta koulutuksesta (4 %) tai kansaneläkkeistä (4 %.). Tutkimuksen mukaan tavalliselle suomalaiselle on tärkeää arkielämän sujuminen ja turvallisuus, mikä on minusta erittäin luonnollinen ajattelutapa.

Muut puolueet eivät halua kertoa tarkemmin säästökohteitaan, vaan kiertelevät vastauksia. Keskusta katsoo, että asia on heillä niin kesken, ettei ole tarkoituksenmukaista vastata. Miksei? Vastaukset olisivat varmasti olemassa, jos ne haluttaisiin vain kertoa. Keskustaa vaivaa mielestäni vaalikuume, eli gallupjohtajana se ei uskalla oikeastaan sanoa tai tehdä mitään, jottei suosio laske.

Lisäksi olen pannut merkille, että Aamupostin kirjoituksissa jotkut paikalliset kansanedustajaehdokkaat (sdp, kok) yrittävät jopa häivyttää edustamansa puolueen hallituksessa viime vuosina ajamat ja päättämät asiat. Esimerkkeinä Kreikan tukipakettien vastustaminen, yrittäjien tukemisen hehkuttaminen sekä huoli verotuksen kiristymisestä. Heidän edustamansa puolueet ovat viimeiset vuodet hallituksessa hyväksyneet tukipaketit Kreikalle, vastustaneet yritysten arvonlisäveron alarajan nostoa, korottaneet veroja sekä leikanneet eläkkeistä ja lapsilisistä.

Näiden edustajien teemat tuntuvat monissa kohdin aivan perussuomalaisten ajamilta asioilta. Mitä tämä tarkoittaa? Missä johdonmukaisuus? Mielestäni siinä yritetään häivyttää oma puoluekanta ja samalla äänestäjää yritetään hämätä ajamalla asioita, joita puolue ei tule ajamaan seuraavallakaan hallituskaudella. Puolue ei varmuudella tule muuttamaan puolueohjelmaansa sen perusteella mitä yksittäinen edustaja kirjoittelee päästäkseen eduskuntaan.

Näille edustajille voisin myös sanoa, että tervetuloa perussuomalaisten riveihin ihan julkisesti.

Itse olen ylpeä perussuomalaisesta puolueesta, joka osoittaa aina selkärankansa. Puolue ja sen edustajat kertovat rehellisesti ja suoraan, mitä he asioista ajattelevat ja mitä asioita puolue on aikaisemmin ajanut ja ajaa edelleen.

Äänestäjä. Olehan tarkkana!

 

Kommentoi kirjoitusta.

Puhutaan suoraan

Sunnuntai 1.2.2015 klo 10.17

Vaalit lähestyvät ja puolueiden pitäisi kertoa kansalle mitkä ovat heidän säästökohteensa ja mitkä taas asioita, mistä ei saa säästää.

Perussuomalaiset on ainoa puolue - jälleen kerran - joka uskaltaa suoraan ja rehellisesti kertoa mitä se ajaa. Perussuomalaiset säästäisivät EU-jäsenmaksuista ja kehitysyhteistyöstä. Toisaalta esimerkiksi säästää ei saa puolustusmenoista, ammatillisesta koulutuksesta eikä lapsilisistä.

Perussuomalaiset ovat aiemmin myös vastustaneet mm. tuulivoimaan laitettavia tukimiljardeja sekä ilmoittaneet, että kaikkein heikomassa asemassa olevilta pienituloisilta kansalaisilta ei voi enää leikata euroakaan.

Kansalaisten näkemykset ovat samansuuntaisia. Tavalliselle suomalaiselle on tärkeää arkielämän sujuminen ja turvallisuus, mikä on minusta erittäin luonnollinen ajattelutapa.

Muut puolueet eivät halua kertoa tarkkaan mitä ajavat, vaan kiertelevät vastauksia. Keskusta katsoo että asia on heillä niin kesken, ettei ole tarkoituksenmukaista vastata. Miksei? Vastaukset olisivat varmasti olemassa, jos ne haluttaisiin vain kertoa. Keskustaa vaivaa mielestäni vaalikuume, eli gallupjohtajana se ei uskalla oikeastaan sanoa tai tehdä mitään, jottei suosio laske.

Olen ylpeä perussuomalaisesta puolueesta, joka osoittaa taas tässäkin selkärankansa. Puolue kertoo rehellisesti ja suoraan, mitä se asioista ajattelee.

Iltalehden artikkeli puolueiden vastauksista

Kansalaisten näkemykset - mistä saa säästää ja mistä ei

Kommentoi kirjoitusta.

Velat anteeksi ?

Maanantai 26.1.2015 klo 8.14

Moikka taas,
Isä sanoi aamulla, että Kreikan tilanne harmittaa häntä. On kuulemma niin, että meidän suomalaistenkin rahat jäävät saamatta, kuten Perussuomalaisten Timo Soini varoitti Suomen hallitusta jo vuosia sitten. Me olemme antaneet Kreikalle lainaa, mutta nyt siellä on sen verran huono tilanne, että kansalaiset eivät halua maksaa velkojaan, vaan kohentavat oman tilanteensa ensin ja palataan lainan maksuihin myöhemmin. Näin on luvannut puolue, joka pääsi Kreikassa valtaan.
Isä sanoi, että meilläkin on rahasta tiukkaa, kun äiti on ollut pitkään työttömänä. Isä sanoi, että mitä jos menisi pankkiin ja sanoisi, ettei me nyt makseta asuntolainaa kymmeniin vuosiin, kun on tiukkaa rahasta ja samalla pyytäisi lisää lainaa samoilla ehdoilla. Ei taitaisi onnistua, isä naureskeli.
Minä olen 10 euroa velkaa minun kaverille Jollalle. Olen luvannut maksaa sen takaisin ensi viikolla. Ei tulisi mieleenikään jättää sitä maksamatta. Miten voisinkaan? Sovittu mikä sovittu! Mitä Jolla sitten tekisi, kun tarvitsee rahat omiin menoihinsa?
Terkuin : Pikku-Lennu lettipää PerusÄssäkin nimeltään

Kommentoi kirjoitusta.

Unohdetut vanhuksemme

Torstai 22.1.2015 klo 8.21

Lehdistä saa jatkuvasti lukea vanhustemme taloudellisista vaikeuksista (mm. Aamuposti 22.1.2015 artikkeli asiasta sekä valtuutettu Seppo Ruijan kirjoitus). Samat tarinat toistuvat keskusteluissa heidän kanssaan.

Viesti on liian monilta selvä, eli eläke ei riitä elämiseen. Jatkuvasti pitää laskea mihin rahat riittävät. Mitään erityistä ei voi hankkia – pienestä lomamatkasta nyt puhumattakaan.

Eläkkeiden indeksikorotuksen leikkaus on epäoikeudenmukainen ja kohtuuton suurelle osalle eläkeläisistämme. Monet kustannukset ovat nousseet, mutta eläkkeen taso ei nouse siis samassa suhteessa.

Miksi emme huolehdi arvokkaasti ihmisistä, jotka ovat tehneet pitkän työuran ja taistelleet meille monet nykyisin itsestään selvyydeltä tuntuvat edut. Nämä ihmiset ovat itse tehneet kuusipäiväistä työviikkoa, pitäneet lyhyet äitiyslomat, maksaneet veroja ja maksuja koko ikänsä eläkkeidensä eteen. Näinkö osoitamme arvostusta vanhuksillemme? Ihmisille, joista monet eivät enää itse saa ääntään kuuluviin.

Itä-Uudenmaan maistraatissa holhoustoimen lakimiehenä olen nähnyt paljon vanhusten taloudellista hätää, kun on lähdetty selvittämään, tulisiko henkilön saada edunvalvoja taloudellisten asioidensa hoitoon, kun oma terveys on niin heikentynyt, ettei asioiden hoito enää suju. Pienestä eläkkeestä on yritetty saada rahat riittämään arjen menoihin ja usein ovat jääneet lääkkeetkin ostamatta, kun rahaa ei ole ollut eikä apua ole mistään saanut. Liian usein taustalla on myös taloudellista hyväksikäyttöä, eli vanhuksen eläkkeestä on maksettu vielä jonkin läheisen tai tuttavan laskuja.

Vanhuksemme tarvitsevat meidän tukeamme ja apuamme. Viime aikoina on kuitenkin saanut huomata, että keskitytään kaikkeen muuhun paitsi suomalaisten ihmisten asioiden hoitoon. Hyvinä esimerkkeinä tästä ovat laittomasti maassa olevien ihmisten terveydenhuollon pohtiminen ja rahoitus, sekä kehitysapuun ja Kreikan tukemiseen osoitetut miljardit. Mikä Suomen nykyisiä päättäjiä ja hallitusta oikein vaivaa?

Seuraavassa eduskunnassa haluan itse nähdä ihmisiä, jotka ajavat suomalaisten etuja ja keskittyvät maailmanparannukseen vähemmän.  Suomella ei aidosti ole rahaa pelastaa koko maailmaa, vaikka ajatus kuinka ylevältä joistakin ihmisistä tuntuisi.

 

Kommentoi kirjoitusta.

Hyvinkään perussuomalaisten valtuustoryhmä

Maanantai 19.1.2015 klo 8.36 - -Leena- (tiedote on julkaistu Aamupostissa 19.1.2015)

Perussuomalaisten Hyvinkään valtuustoryhmä on pitänyt vuosikokouksen 18.1.2015. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa sääntömääräisinä asioina puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja sihteerin valinta vuodelle 2015.

Valtuustoryhmän puheenjohtajana jatkaa valtuutettu ja kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Leena Meri, varapuheenjohtajana valtuutettu Seppo Ruija ja sihteerinä Thea Backlund. Kaikki valinnat olivat yksimielisiä.

Valtuustoryhmän puheenjohtajisto ja sihteeri ovat siis aloittaneet jo kolmannen vuoden peräkkäin samalla kokoonpanolla.

Omalta osaltani kiitän luottamuksesta ja onnittelen muita valittuja.
Jatketaan hyvää työtämme kuntalaisten eteen perussuomalaisin arvoin!

Kommentoi kirjoitusta.

Yrittäjän arkea tulee helpottaa

Torstai 15.1.2015 klo 9.32

Suomessa voitaisiin tehdä paljon erityisesti pienten ja aloittelevien yrittäjien arjen helpottamiseksi.

Monesti lakimuutos olisi hyvinkin helposti toteutettavissa, jos kiinnostusta ja tahtoa todelliseen yrittäjien taloudellisen tilanteen helpottamiseksi olisi.

Esimerkkinä tästä on Suomen yrittäjien esille nostama epäkohta arvonlisäveron tilityksessä. Se tulisi muuttaa maksuperusteiseksi, eli arvonlisävero tilitettäisiin vasta sen kuukauden osalta, kun yrittäjä on maksun tililleen saanut eikä sen kuukauden osalta, jolloin lasku tehty.

Nykyisellä järjestelyllä yrittäjä toimii valtion veron kantajana ja tilittäjänä ennen kuin hän itse on varoja edes todellisuudessa asiakkaalta saanut. Yrittäjän pienissä tuloissa tämä voi olla taloudellinen katastrofi.

Tätä samaa tukisi myös se, että arvonlisäveron vuosittaisen maksuvelvollisuuden alarajaa nostettaisiin reilusti. Se helpottaisi erityisesti uusia yrittäjiä.

Nämäkin yrittäjien ongelmat ovat olleet tiedossa jo vuosia, mutta asioille tulisi pikaisesti tehdä jotain eikä vain keskustella niistä. Keskustelu on aina sinänsä hyvästä, mutta se ei auta yrittäjää tämän arjessa yhtään.

Suomen yrittäjien artikkeli asiasta 14.1.2015

Kommentoi kirjoitusta.

Ääri-islam ja radikalisoituminen

Perjantai 9.1.2015 klo 22.10

Kannattaa lukea tutkijan näkemys alla olevasta linkistä.

Suomessa taistelijoiden määrä suhteessa muslimien määrään on kolminkertainen verrattuna Britanniaan ja Suomi onkin tutkijan mielestä yksi pahimmista ongelma-alueista Euroopassa juuri tästäkin syystä. Tutkija kertoo myös, ettei Suomessa asiaa oteta vakavasti ja ainoa keino on ulkomaalaisten vahva sopeuttaminen sekä esimekiksi Syyriasta taisteluista palanneiden kuulustelut ja tuomitseminen.

Suomen tulee ottaa tämä asia vakavasti. Hyssyttelyn ja toivomisen aika on ohi. Meillä ei ole varaa riskeerata kansalaistemme turvallisuutta.

Yle uutiset : " Brittitutkija: Suomessa vähätellään radikalisoitumisen uhkaa"

Kommentoi kirjoitusta.

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »