Maahanmuuttopolitiikka puhuttaaTiistai 6.1.2015 klo 13.35 Perussuomalaisten maahanmuuttopolitiikka puhuttaa. Perussuomalaisia on haukuttu pahimmillaan rasisteiksi. Maahanmuutto on ennen kaikkea taloudellinen kysymys, mutta siitä ei ole Suomessa koskaan saanut keskustella leimautumatta rasistiksi. Se ei poikkea mitenkään mistään muusta keskustelusta, jota käydään päivittäin ja jolla on taloudellisia vaikutuksia suomalaisiin. Keskustelemme päivittäin lehdistössä monesti kovinkin sanakääntein asioista, joilla on vaikutus suomalaisiin. Se ei tunnu ketään haittaavaan, koska se kohdistuu suomalaisiin ja ennen kaikkea enemmistöön kansalaisista. Kun Hyvinkäällä valtuustoryhmämme esitti, ettemme ottaisi tässä taloudellisessa tilanteessa lisää pakolaisia Hyvinkäälle, sillä hyvinkääläisiäkin on riittäväsi asunnottomana ja taloudellinen tilanteemme on vaikea, olivat monet muiden puolueiden valtuutetut aivan kauhuissaan esityksestämme. Miksi? Eikö oman kunnan asukkaita saa asettaa etusijalle? Halla-ahon ajatuksia Perussuomalaisista ja maahanmuutosta Helsingin Sanomien uutisissa 6.1.2015 |
Jottei totuus unohtuisi!Tiistai 30.12.2014 klo 19.01 - (julkaistu Aamupostissa 3.1.2015) Mediassa julkaistaan viikoittain gallupeja, joiden yhteydessä puhutaan siitä, että Perussuomalaisten kannatus on romahtanut ja keskusta vaan jyrää. Tarkastellaanpa asiaa. On yleinen tosiasia, että menestys ja hypetys tuo lisää kannatusta. Kaikki haluavat olla voittajien leirissä. Näin se ihminen vain toimii. Medialle tämä sopii, sillä Perussuomalaisia ei haluta vallan kahvaan. Kaikki vanhat rakenteet ja hyväveliverkostot siitä kärsisivät. Joten ei muuta kuin rummutusta ja rummutusta mediassa siitä kuinka Perussuomalaiset romahtavat. Tänään julkaistiin viimeisin gallup, jonka mukaan Perussuomalaiset on kuitenkin 4:ksi suosituin puolue, vaikka gallupin mukaan kannatus on laskenut. Ylen radiouutisoinnissa puhuttiin Perussuomalaisten romahduksesta ja haastateltiin ihmisiä Itä-Helsingistä. Erästä haastateltavaa harmitti, etteivät Perussuomalaiset menneet viime eduskuntavaalien jälkeen hallitukseen, vaikka vaalivoitto tuli. Tulihan se jytky tosiaan, muttei suurimman puolueen asemaa. Sen sai kokoomus, jonka johdolla hallitusneuvottelut käytiin. Puheenjohtaja Soini kävi neuvotteluita moneen kertaan hallitukseen menemisestä. Kynnyskysymykseksi hän asetti sen, että Perussuomalaiset saavat hallituksessa irtaantua EU:n tukipolitiikasta eli muiden maiden pankkien ja sijoittajien pelastamisesta ja erityisesti Kreikan tukipaketti oli tuolloin käsillä. Perussuomalaiset halusivat pitää lupauksestaan kiinni. Näinhän olimme ennen vaaleja luvanneet toimia. Kun se ei kokoomukselle käynyt, vaihtuivat kumppanit ja sdp löytyi takuumieheksi, vaikka vaalipaneeleissa Jutta Urpilainen vakuutti, ettei sdp hyväksy tukipaketteja. Näin jäimme pois hallituksesta, sillä olemme sanojemme mittainen puolue. Sdp yritti pelastaa kasvonsa neuvottelemalla surullisen kuuluisan vakuusinstrumentin meille. Nuo vakuudet tosiaan tiedetään. Samaisessa Ylen radio-ohjelmassa haastateltiin tänään valtiovarainministeriön virkamiestä, joka kertoi Suomen takaamien lainojen määrän olevan nyt noin 7 miljardia ja vakuuksia oli noin 1 miljardille. Tänään oli Helsingin Sanomissa juttua Kreikan tulevista vaaleista ja puolueista, jotka lupaavat, että säästökuuri loppuu. Sen tietää, mitä se tarkoittaa lainojen maksulle, jos tämä linja toteutuu. Rahojamme emme tule näkemään, vaan jatkamme Suomessa omaa säästökuuriamme. Soini ja Perussuomalaiset tiesivät tämän jo vuosia sitten ja varoittelivat lähtemästä maksumiehen rooliin. No siellä nyt ollaan eikä loppua näy. Keskusta taas on sama vanha puolue, jonka johdolla mm. ns. paskalaki saatiin voimaan. Älkää hämääntykö siitä, että keulakuva on vaihdettu. Kaikki vanhat vaikuttajat ovat keskustapuolueessa edelleen. Nyt kaikki Perussuomalaiset toreille ja turuille muistuttamaan kansalaisia näistä ja monista muista asioista. Otetaan se vaalivoitto ja mennään hallitukseen muuttamaan kurssi. Hyvää Uutta Vuotta 2015 kaikille tasapuolisesti. |
Tulevaisuuden suunnitelmiaSunnuntai 28.12.2014 klo 18.43 Moro taas, Joululomalla minä päätin, että minusta tulee isona lakimies! Minun tätini Leena on lakimies ja ehdolla eduskuntaan ensi keväänä. Hän oli meillä jouluna ja jutteli isän kanssa kaikkea yhteiskunnasta ja lainsäädännöstä sekä mielenkiintoisista oikeusjutuista.Leenalla tuntuu olevan lakimiehenä oikein mielenkiintoinen ja vaihteleva työ. Isä sanoi, että koska hänen siskonsa Leena on sanavalmis, rohkea ja osaava nainen, olisi hänelle eduskunnassa kyllä tarvetta lainsäädäntöhommissa. Siellä tarvitaan isän mielestä osaavia ja rohkeita edustajia, jotka ovat valmiita tekemään töitä suurella sydämellä meidän kaiken kokoisten ja ikäisten suomalaisten eteen. Minä ihailen Leena -tätini ahkeruutta ja halua auttaa muita sekä vaikuttaa siihen, että Suomi olisi oikeudenmukainen ja hyvä paikka asua tulevaisuudessakin. Sellaiseksi naiseksi minäkin haluan isona tulla. Ainoa mikä minua nauratti oli se, että Leenaa sanotaan lakimieheksi, vaikka hän on nainen (hih,hih). Hauskaa tämä suomen kieli. Minä sain Leenalta luettavaksi vanhoja lakikirjoja. Vanhin oli vuoden 1924 Lakiasiain käsikirja, jossa on todettu miehen olleen vaimonsa edusmiehen ja mies vastasi tärkeissä asioissa vaimonsa puolesta. Onpa ollut vielä niinkin, että avioliittoon ei saanut mennä, jos oli mielipuoli tahi tarttuvaa tautia sairastava tahi pidempiaikaiseen vapausrangaistukseen tuomittu henkilö. Ihan hassuilta tuntuu tänä päivänä nuo säännöt. Romanttista on, että kirjan mukaan aviopuolisoilla oli velvollisuus olla toisilleen uskollisia ja asua yhdessä. Hyvää ja menestyksekästä uutta vuotta 2015 kaikille, niin ja muistakaahan äänestää minun tätiäni Leenaa vaaleissa! Toivottaapi Pikku-Lennu lettipää alias PerusÄssä ![]() |
Rauhallista JouluaTiistai 23.12.2014 klo 6.57 On aika pysähtyä Joulun viettoon läheisten kanssa. Hyvää Joulua kaikille tasapuolisesti! Leena |
Onko vaalit jo käyty?Perjantai 19.12.2014 klo 10.05 Perussuomalaisille ei ole mikään yllätys, että meidän kannatuksemme on kannatusmittauksissa heikompi kuin vaaliuurnilla. Lisäksi se vaihtelee sen mukaan, mikä media mittaukset on tehnyt. Tähän olemme joutuneet tottumaan, sillä emme ole koskaan olleet median lempilapsi. Toki jos jotain vähänkin ikävää on saatavissa otsikoihin, niin mekin kelpaamme vaikka etusivulle. A-Studiossa oli 18.12.2014 haastateltavana keskustan ja kokoomuksen poliitikoita ja aiheena oli pääasiassa kokoomuksen kannatuksen lasku ja pääministeri Stubbin vaikutus siihen. Eipä siinä mitään. Hyvä, että saadaan prime time aikaan verovaroilla mahdollisimman paljon näkyvyyttä kokoomukselle ja keskustalle. Eniten kyllä korvaani särähti toimittajan toteamus siitä, että oli jo selvää että keskusta menisi vaalivoittoon ja Sipilä olisi pääministeri. Kovin paljon ei vastustusta muilta tullut, kunnes Pertti Salolainen sai sanottua aika ponnettomasti, että käydään nyt ensin ne vaalit. Hyvä, että joku sai edes sen sanottua. Vaalit ovat tosiaan vasta 19.4.2015 ja monilla on vaalityö vasta alkamassa. Perussuomalaiset onneksi tiedostavat, että tämän tyyppisen keskustelun tarkoituksena on ainoastaan lannistaa meidät ja äänestäjämme. Puheenjohtaja Timo Soini asetti meille tavoitteeksi 45 kansanedustajaa ja kuusi ministerin salkkua. Eiköhän hoideta homma kotiin! |
Vuoden 2015 talousarvioKeskiviikko 10.12.2014 klo 18.39 Hei, Olemme saaneet kesän ja syksyn väännön jälkeen veroprosentit ja ensi vuoden talousarvion kasaan. Kunnallisvero säilyi 19,75 %:ssa ja itse en halua sitä tuosta tasosta nostaa, vaan tulevina vuosina tulee kääntää kaikki kivet ja kannot, ettei kuntalaisten verorasitusta nosteta. Ostovoima on säilytettävä sillä vain sitä kautta saadaan rahaa liikkeelle ja työpaikkoja säilymään. Paljon kipeitäkin päätöksiä on valitettavasti jouduttu tekemään, mutta iloinen olen siitä että lapsiperheillä säilyi Hyvinkäällä pienten lasten kotihoidon lisä. Sen lakkautus olisi ainakin tällä aikataululla ollut monille liikaa. Lisäksi säästövaikutus on epäselvää, jos lapset kuitenkin kotihoidon sijaan viedään päivähoitoon. Olin myös tyytyväinen, ettei kotihoitoa ulkoistettu, vaan kotihoidolle annetaan ensin mahdollisuus järkevöittää toimintaansa. Sitä kautta nähdään saadaanko kustannuksia painettua alemmas. Ei ole syytä lähteä siirtämään valtavaa määrää henkilökuntaa ja toimintoa pois tuosta vain. Edelleen olen tyytyväinen, että kyläkoulut saivat lisäaikaa siten, että asiaan palataan ensi syksynä. Itse pidän kyliämme rikkautena ja Hyvinkään elinvoimana, josta meidän kannattaa pitää kiinni. Tällä mennään ja työ jatkuu edelleen. Ole minuun yhteydessä, jos sinulla on ideoita tai toivomuksia palveluiden ja talouden järjestämisen suhteen. Hyvää viikonjatkoa kaikille tasapuolisesti! |
MetsänomistajaMaanantai 8.12.2014 klo 7.10 Oletko myynyt metsää vuosina 1997-2004? Saatat olla oikeutettu korvauksiin metsäyhtiöiden hintakartellin vuoksi. Tule Hyvinkäälle tiistaina 9.12.2014 kuuntelemaan lisää asiasta klo 18 alkavaan tilaisuuteen. Paikkana Tapainlinnan koulun auditorio osoitteessa Torikatu 30. Tilaisuus on maksuton. Alla linkkin uutisointiin. Tervetuloa! |
Rakas itsenäinen SuomiLauantai 6.12.2014 klo 12.08 Suomen itsenäisyyspäivänä hiljennyn kunnioittamaan niitä miehiä ja naisia, jotka taistelivat meille itsenäisen Suomen. Menetykset perheissä olivat suuria ja heidän huolensa ja surunsa mittaamaton, mutta palkintona se kaikkein tärkein, eli itsenäinen Suomi-neito. Syvästi kiitollisin mielin ja suurella kunnioituksella hyvää isenäisyyspäivää Suomi! |
Hei kuunnelkaa nyt hyvät poliitikkoherrat!Perjantai 28.11.2014 klo 19.50 ![]() Miksi te kinaatte keskenänne asioista ja yritätte toisianne mollaamalla
sekä riitelmemällä saada toisen olemaan samaa mieltä kanssanne?
Minäkin olen usein asioista eri mieltä minun parhaan kaverini Jollan kanssa,
mutta silti me ollaan parhaat kaverit eikä me suututa toisillemme siitä. Minusta
on kivaa kuulla miksi Jolla ajattelee asioista eri tavalla kuin minä. Olen joskus
siinä huomannut, että hei minähän en tullutkaan ajatelleeksi ihan kaikkea mitä asiaan
liittyy. On jopa käynyt niin, että keskustelun jälkeen olen muuttanut mielipidettäni
(tosin täytyy myöntää, että usein osaan perustella kantani niin hyvin, että se on Jolla,
joka muuttaa kantaansa, mutta ei kerrota sitä Jollalle :-D). Lopettakaa siis arvon herrat tuo kinastelu ja kuunnelkaa mitä toinen ajattelee ja
erityisesti miksi. Voitte oppia toisiltanne vaikka mitä. Eikö tärkeintä ole saada hyviä päätöksiä aikaiseksi? Kyllä tänne maailmaan mielipiteitä mahtuu. Minusta olisi ainakin tosi tylsää, jos Jolla olisi kanssani aina samaa mieltä. Mitä järkeä sitä edes olisi keskustella sitten mistään, kun tietäisi kaikki mielipiteet etukäteen? ps. Pahuksen aikuiset...... aina kinaamassa....... Enkka-peruskoirakin pelästyi tuota meuhkaamista...
Palataan taas !
Toivoo: Pikku-Lennu lettipää Perusässäkin nimeltään
|
Avioliittolain uudistuksestaTorstai 27.11.2014 klo 9.38 Aamuposti kysyi alkuviikosta (25.11.2014) mitä mieltä paikalliset kansanedustajaehdokkaat ovat avioliitto-oikeuden laajentamisesta samaan sukupuoleen sekä lapsen adoptoinnista perheen ulkopuolelta. Alla omat vastaukseni lehden kyselyyn ja ajatuksia asian suhteen:
Tällä hetkellä samaa sukupuolta olevat henkilöt voivat rekisteröidä parisuhteensa ja saada aikaan samat taloudelliset oikeusvaikutukset rekisteröinnillä. Olen itsekin maistraatin henkikirjoittajana rekisteröinyt useita pareja ja ollut myös juhlapaikalla suorittamassa parisuhteen rekisteröinnin.
En henkilökohtaisesti ole ymmärtänyt sitä miksi nimenomaan vihkiminen avioliittoon olisi niin tärkeä asia ja muuttaisi merkittävästi parisuhdetta ja sen oikeusvaikutuksia. Ainakin minun osaltani toimitukset eivät ole juurikaan poikenneet toisistaan. En sinänsä siis näe lain muutokselle tältä osin erityistä tarvetta.
Tärkeämpiä asioita olisi Suomessa tällä hetkellä pohdittavana, kuten vanhusten huolto ja palvelutason vaihtelu eri kunnissa, nuorten työttömyys eri puolilla maata sekä monet muut kansalaisten eriarvoiset palvelut.
Adoptiossa on enemmänkin kyse lapsen oikeudesta saada itselleen sekä miehen että naisen malli, eikä niinkään aikuisten oikeudesta adoptioon. On vain elämän tosiasia että ihminen on syntyessään joko nainen tai mies ja lapsella on oikeus lähtökohtaisesti saada sekä isä että äiti. Asiat ratkeavat eduskunnan päätöksellä ja kunnioitan kaikkien mielipidettä asian suhteen. Sen jälkeen demokratia on puhunut ja pulinat pois. |
Politiikka kaipaa päätöksentekijöitäPerjantai 21.11.2014 klo 9.30 - Leena Meri - julkaistu Aamupostissa 20.11.2014 Mitä teet kun tulosi eivät riitä menoihisi? Vähennät kulutusta ja karsit menoja? Otat lisää lainaa? Kunta on toimijana siinä erilaisessa asemassa, että se voi ottaa keinovalikoimaansa vielä lisävaroja muilta, eli kunta voi kiristää verotusta. Tällöin ei toki tapahdu mitään muutosta tavassa tehdä asioita, vaan eletään kuten ennenkin - joko kuntalaisten varoilla tai velaksi. Ikävää tosin on, että velka pitää joskus maksaa takaisin. Lisäksi veronkorotukset vähentävät kuntalaisten ostovoimaa. Hyvinkään vs. kaupunginjohtaja Mattila on useassa yhteydessä tuonut esille, että Hyvinkään kaupungin taloudellinen tilanne on koko historiansa huonoimmassa jamassa. Meille kuntapäättäjille tämä tarkoittaa uskallusta tehdä päätöksiä. Voimme toki toimia kuten Suomen hallitus on viime vuosina pyrkinyt toimimaan, eli siirrämme ikävät päätökset tulevaisuuteen ja toivomme parasta. Silloin tosin hämäämme kuntalaisia. Moni kuntapäättäjä – minä mukaan lukien – on kansanedustajaehdokkaana ensi kevään vaaleissa. Toivon, ettei oman kansanedustajauran haaveilu estä meitä päättämästä asioista jo nyt. Kaupunginjohtajan esitystä ensi vuoden budjetiksi käsiteltiin kaupunginhallituksessa 17.11.2014. Siinä ei päästy kaupunginhallituksen aiemmin asettamaan noin 8,7 miljoonan euron säästötavoitteeseen, vaan siitä jäätiin vielä noin 2,5 miljoonaa euroa. Tuleviksi vuosiksi jää meille kuntapäättäjille vielä paljon pohdittavaa. Lopullisesti säästöpaketista päättää kaupunginvaltuusto. Kaupunginvaltuusto on jo päättänyt vuoden 2015 veroista siten, että kiinteistövero nousee, mutta kunnallisveroon ei tule korotusta. Ikävää oli, että kiinteistöveroa jouduttiin korottamaan. Tarkoituksena kuitenkin on, että kunnallisveron korotusta ei tarvitsisi korotuspaineista huolimatta lähivuosina tehdä. Kaupunki on myös joutunut aloittamaan YT-neuvottelut säästötavoitteiden vuoksi. Mikäli säästöpaketti toteutuu kaupunginjohtajan esittämissä raameissa, voitaneen YT-neuvottelut toistaiseksi lopettaa. Siitä huolimatta esimerkiksi vasemmistoliitto esitti kaupunginhallituksessa erilaisia lisärahaesityksiä ja palautuksia yhteensä noin 2,6 miljoonalla eurolla. Osa esityksistä oli täysin ajattelemisen arvoisia, mutta seuraavassa muutama esimerkki sellaisista esityksistä, joiden järkevyys ja tarpeellisuus tiukassa taloudellisessa tilanteessa ei täysin auennut minulle. Esitettiin ettei kotihoidon tehostamista saa tehdä 250.000 eurolla. Tehostamisen on esitetty tarkoittavan töiden järkevämpää organisointia, jotta kustannukset saadaan alemmas. Jopa kotihoidon työntekijät ovat toivoneet parempaa johtamista ja organisointia. Miksei sitä saisi tehdä? Edelleen esitettiin, ettei viheralueiden ja liikuntapaikkojen hoitotasoa saa laskea ja määrärahan tarve tälle olisi 150.000 euroa. Itse ainakin voin elää vaikka nurmikko ajettaisiin vähän harvemmin. Siistimistä voidaan tehdä myös talkootyönä. Vielä esitettiin, ettei joukkoliikenteen 700.000 euron tuesta saa ottaa pois 35.000 euron määrärahaa, vaikka toimialajohtaja kertoi kyseessä olevan sellaisen linja-autonvuoron lakkautus, jolla ei juuri ole käyttäjiä. Pitääkö linja-auton siis kulkea tyhjänä kaupunkilaisten verovaroin? Jokaisella luottamusmiehellä on oikeus esityksiin ja mielipiteisiin. Se herättää keskustelua ja luo pohjaa hyvälle päätöksenteolle. Toivon silti että kuntalaisten varoilla ei leikitä, vaan otetaan asiat vakavaan harkintaan. |
Suomalainen yrittäjä tapetaan holhoamisellaSunnuntai 16.11.2014 klo 10.06 Suomessa on perinteisesti joitakin pyhäpäiviä haluttu suojella sillä, ettei kauppoja tai palvelupaikkoja ole saanut pitää auki ihan noin vain. On ilmeisesti ajateltu, että ihmisiä pitää suojella, sillä muuten he eivät muista levätä tarpeeksi. Hyvänä esimerkkinä on itsenäisyyspäivän poikkeuslupamenettely kampaamon aukipitämiseen. Kampaajayrittäjä joutuu hakemaan luvan aluehallintovirastolta, mikäli haluaa pitää kampaamonsa avoinna. Maksu luvalle on 200 euroa. Kampaamoyrittäjät ovat kertoneet, että päivän saldo jää maksun vuoksi tappiolliseksi. Puhumattakaan aivan turhasta paperityöstä luvan hakemiseksi. Tämän tyyppisen holhoamisen aika on vanhanaikaista ja yrittäjiä latistavaa. Jos haluamme tukea yrittäjyyttä ja antaa yrittäjien tehdä työtänsä silloin kuin he sitä itse haluavat ja kysyntää palvelulle on, niin tämän tyyppinen sääntely on purettava. Mitään poikkeuslupia ei tulisi vaatia. Meidän tulisi tukea yrittäjää, joka haluaa työllistää itsensä lisäksi muutaman muunkin - oli päivä mikä tahansa.
|
Vapaa liikkuvuus ei takaa sosiaalietuuksiaTiistai 11.11.2014 klo 19.19 EU-tuomioistuin on linjannut, että sosiaalietuuksia hakeva maahanmuuttaja ei voi vedota EU:n vapaan liikkuvuuden direktiiviin, jos hän ei halua hakea oleskelumaassa työtä. Direktiivissä todetaan, että jos toisessa maassa oleskeleva henkilö ei hae aktiivisesti töitä, hänellä pitää olla itse riittävästi varoja tulla toimeen eikä hänellä ole oikeutta laajaan sosiaaliturvaan. Linjaus on hyvä. Kukaan ei voi olettaa harrastavansa ns matkailua toiseen maahan vain nauttimaan hyvästä sosiaaliturvasta ilman että kyseinen henkilö on myös halukas osallistumaan työhön eli verovarojen keräämiseen. Ei voi siis olettaa saavansa tukea ja apua ellei ole valmis antamaan omaa panostaan yhteiskunnassa. |
Kokoomuksen vastuullisuusKeskiviikko 5.11.2014 klo 21.33 Jyrki Katainen on julkisuudessa todennut, että liian laaja hallituspohja on ollut yksi syy Suomen ahdinkoon. Katainen totesi, että ”tottakai jokainen ymmärtää sen, että kuuden puolueen kokonaisuus, joka perustettiin kansan tahdon varaan, eli kansa äänesti sellaisen eduskunnan, josta ei oikein muuta lopputulosta ollut kuin kuuden puolueen hallitus, niin niiden erilaisten arvojen yhteen sovittaminen on aika haastavaa”. Tämä on monien ihmisten mielessä kannanotto siitä, että syy on kansassa, joka äänesti niin huonosti. Tosin hän unohtaa pohtia, että myös Perussuomalaiset menestyivät viime eduskuntavaaleissa hyvin ja hallitus olisi voinut olla toisenlainenkin. Senkin hän unohtaa, että hän itse toimi hallituksen kokoajana. Kun muistelee viime vuosia, on kokoomuksen kansanedustajien puheissa yleisesti esiintynyt sana vastuullisuus. Useat kokoomuspoliitikot ovat tuoneet esille, että Suomen tulee olla vastuullinen ja olla mukana EU:n tukipolitiikassa. Monissa muissakin puheenvuoroissa, joissa ollaan oltu eri mieltä erityisesti Perussuomalaisten kanssa, on korostettu, että on vastuullista ajatella kokoomuslaisen tavoin. Äänen sanomaton viesti on ollut, että me eri mieltä asioista olevat, olemme vastuuttomia. Miten vastuu on kokoomuksen politiikassa näyttäytynyt? Ministerit Jyrki Katainen ja Henna Virkkunen pakenivat paikalta EU-virkoihin, kun tilanne on kriittisimmillään. Paikalle ei jääty katsomaan oman politiikan tuloksia. Viimeisin vastuunkannon osoitus oli Kataisen kommentti, että se on kansan vika, kun äänesti niin huonon pohjan Kataisen hallitukselle. Eli me äänestäjät olemme vastuussa päättäjien tekemisistä. Voiko samoin ajatella esimerkiksi yritysjohdon kanssa? Se on siis osakkeenomistajien vika, jos johtaja epäonnistuu. Hyvä johtaja kantaa vastuun itse omista tekemisistään eikä sysää vastuuta muille. Mielestäni niillä korteilla pitää pelata, jotka on jaettu. Jos kyvyt tai halut eivät riitä, ei kannata hakeutua pääministeriksi maata johtamaan eikä ainakaan tule siirtää vastuuta muille omasta politiikastaan. Linkki Kataisen haastatteluun löytyy osoitteesta: yle
|
Vastuu tulee ottaa tekemisistäänPerjantai 31.10.2014 klo 18.25 - Perusässä eli pikku-Lennu lettipää Moi taas !Minä olen miettinyt, että mihin tämä maailma on menossa? Lehdessä oli juttua, että jos syyllistyy toisen auton kolhimiseen tai joutuu puhalluttamaan poliisiratsiassa, voisi kieltäytyä ilmoittamasta tekosiaan tai puhaltamasta pilliin vetoamalla itsekriminointisuojaan. Katsoin netistä, että se tarkoittaa oikeutta olla antamatta mitään tietoa oman syyllisyytensä johdosta, ettei tulisi rangaistusta.
Minulle on kotona opetettu, että teoistaan tulee vastata ja pyytää anteeksi tekemisiään. Lisäksi minulle on kerrottu, että aina pitää kertoa totuus.
Miksi aikuiset saa vedota tuollaisiin höpön löpöihin, jos meiltä lapsilta ja nuorilta samaan aikaan vaaditaan hyvää käytöstä. Mitä esimerkkiä tuollaiset aikuiset antaa muille?
Minä pudotin kylässä naapurin tädin maljakon ja se meni rikki. Ei olisi tullut mieleenikään piilottaa palasia maton alle ja toivoa ettei kukaan saa selville tekemisiäni. Olisin potenut huonoa omaa tuntoa pitkään.
Olen kuullut, että humalassa on ajettu ihmisten päälle ja ihmisiä on kuollut. Miksi sellaisen toiminnan ehkäiseminen ei olisi oikein? Minä en ainakaan halua että isä tai äiti jää humalaisen kuskin auton alle.
Minä ainakin aion toimia rehellisesti ja kertoa jatkossakin jos jotain hullutusta olen tehnyt. Toimithan sinäkin niin? Kiitos!
Terveisin,
Pikku-Lennu lettipää Perusässäkin nimeltään
|
Vasemmistoliiton näkemys pienituloisen ja perheiden tukemisesta on ristiriitainenPerjantai 24.10.2014 klo 20.54 - - Leena- kirjoitus on julkaistu Aamupostissa 24.10.2014 Vasemmistoliiton valtuutettu Savela (AP 20.10.) kirjoittaa, ettei vasemmistoliitto ole Hyvinkäällä mukana säästötalkoissa kuin pieniltä osin. Ratkaisuksi vasemmisto ehdottaa kunnallisveron korotusta. Todettakoon, että taloudellinen tilanne niin Hyvinkäällä kuin koko Suomessa on huolestuttava ja kukaan normaali päättäjä ei haluaisi tehdä niitä leikkauksia, joita nyt on osin pakko tehdä. Ottamatta tässä kantaa yksittäisiin säästökohteisiin ja siihen mikä tulee olemaan säästöjen lopputulos, haluan tuoda esille kunnallisveronkorotuksista seuraavaa. Savela kirjoittaa, että moni olisi halukas maksamaan hieman enemmän kunnallisveroa. Tarkastellaan asiaa. Meidän tulisi pystyä kattamaan tuloillamme mm. valtionosuuksien leikkaukset ja työttömyydestä johtuva verotulojemme vähentyminen sekä jatkuvasti kohoavat palvelujen kustannukset. Lisäksi olemme velkaantuneet viime vuosina vauhdilla. Jotta välttyisimme kriisikunnan tulevaisuudelta, tulisi meidän saada säästöjä aikaiseksi seuraavan kahden vuoden aikana noin16 miljoonaa tai nostaa veroja kattamaan vaje. Savelan ehdotus johtaa siihen, että saavuttaaksemme16 miljoonan lisätulon tulisi kunnallisveroa nostaa seuraavina vuosina yhteensä noin 2-3 %. On huomattava että myös kiinteistöveron korotus on ilmeisimmin nyt tulossa, kun siltä viime vuonna vielä vältyttiin. Kunnallisvero olisi tämän jälkeen noin 22-23 % kun se nyt on 19.75 %. Mitä tämä tarkoittaa esim. 1.000 euroa kuukaudessa tienaavalle eläkeläiselle? Usea hyvinkääläinen eläkeläinen asuu omakotitalossa, joten häneen kohdistuisi tämän lisäksi kiinteistöveron korotus. Entäpä 1.800 euroa kuukaudessa tienaava yksinhuoltaja. Miten tämä vaikuttaisi häneen? Veronkorotus vähentäisi heidän niukkoja vuosittaisia nettotulojaan pahimmillaan kymmeniä euroja. Samaan aikaan kaikki hinnat ovat nousussa, joten tämä ajaisi nämä ihmiset entistä suurempaan ahdinkoon. Hyvinkään kaupungin talousjohtaja Stenholm on tehnyt laskelmia, jotka esiteltiin talouden ohjaus- ja seurantaryhmälle 23.6.2014. Esityksen mukaan 2,5 %:n kunnallisveronkorotus ja samanaikainen kiinteistöveron korotus tarkoittaisi hyvinkääläisten keskiarvon mukaan tienaavien perheiden keskuudessa vuosittain seuraavaa. Perheessä toinen tienaa vuodessa 30.000 euroa, jolloin lisää veroa hänelle tulisi maksettavaksi 750 e vuodessa ja toinen 22.000 euroa ja lisää maksettavaa 550 euroa vuodessa. Perheen nettotulot laskisivat siis 1.300 euroa vuodessa. Enpä usko, että moni hyvinkääläinen olisi halukas noin mittaviin veronkorotuksiin, kuten Savela väittää. Uskon pikemmin, että pieni - ja keskituloiset kuntalaiset ovat tulleet verojen suhteen maksukykynsä ja – halunsa päähän. Toivon vasemmistoliiton esittävän myös muita ratkaisuvaihtoehtoja tilanteeseen. Sellaisia ei ole kuulunut, vaikka yhteisissä kokouksissa on asian tiimoilta istuttu moneen kertaan. Itse olen valmis kuuntelemaan nämä ehdotukset, jos niitä löytyy, sillä kuten edellä totesin, ei leikkauksia kukaan haluaisi tehdä. On hyvä muistaa, että mitäänhän ei ole vielä valtuustossa päätetty.
|
Edunvalvonta ja sen vaihtoehdotTiistai 21.10.2014 klo 22.48 Hei, Tänään olin luennoimassa Eduskunnan kansalaisinfossa Pikkuparlamentin tiloissa. Tilaisuutta emännöivät kansanedustajat Pirkko Ruohonen-Lerner ja Kike Elomaa.Aiheeni käsitteli sitä, miten esimerkiksi muistisairauden tai muun terveydentilan heikkenemisen vuoksi voi asioiden hoidon järjestää ja miten siihen voi varautua sekä milloin on tarpeen hakea laissa holhoustoimesta säädetty edunvalvoja hoitamaan taloutta ja omaisuutta. Tarvittaessa edunvalvojan voi hakea auttamaan hoidosta ja asumisesta päätettäessä. Kävimme läpi myös vuonna 2007 voimaan tullutta lakia edunvalvontavaltuutuksesta. Valtuutuksen avulla voi etukäteen tehdä määräyksen henkilöstä, joka asioita sairastumisen jälkeen hoitaa. Valtuutetulle voi antaa hyvinkin yksityiskohtaisia ohjeita monesta asiasta. Valtakirjan avulla omat toiveet näkyvät sairastumisenkin jälkeen. Huomasin, että vaikka laki holhoustoimesta on ollut nyt voimassa vuodesta 1999 lähtien ja laki edunvalvontavaltuutuksesta marraskuusta 2007 lähtien, on vielä paljon epätietoisuutta edunvalvonnasta ja edunvalvontavaltuutuksesta. Näin ollen tällaiset tiedotustilaisuudet ovat tärkeitä. Kiitos kansanedustajille ja kaikille läsnäolleille hyvistä kysymyksistä ja keskusteluista. Lisätietoa asioista saa maistraatin sivuilta www.maistraatti.fi/holhoustoimi |
Infotilaisuus ikäihmisille Eduskunnan pikkuparlamentissaTorstai 16.10.2014 klo 17.42 KOTONA KOKO ELÄMÄ
Tilaisuutta emännöivät kansanedustajat Pirkko Ruohonen-Lerner ja Kike Elomaa Asiantuntijoina: Kahvitarjoilu klo 16.30 lähtien. TERVETULOA! |
Kuntaliitosselvitys jatkuu HyvinkäälläMaanantai 13.10.2014 klo 23.31 Hyvinkään valtuusto päätti tänään äänin 27-24, että kuntaliitosselvitystä jatketaan, vaikka Nurmijärvi eli selvityksen keskeisin naapurimme jäi kahdeksan kunnan liitosselvityksestä pois yksimielisellä päätöksellä. Nyt jäljellä on seitsemän kuntaa (Hyvinkää, Mäntsälä, Kerava, Tuusula, Järvenpää, Pornainen ja Sipoo). Itse äänestin sen puolesta, että lakisääteinen selvitys on nyt tehty eikä sellaisia hyötyjä ole selvityksessä löydetty, jotka toisivat merkittäviä säästöjä tai palvelujen paranemista, joten selvitys olisi voitu jo tässä vaiheessa lopettaa. Päinvastoin vuosittaiset investoinnit ja kulut yhdistymisen alkuvuosina olisivat yhteensä noin 40 miljoonaa vuodessa. Lisäksi tulevan Soten ja mahdollisen metropolihallinnon kulut ovat meille samat riippumatta kunnan koosta. On huomattava, että kielilain mukaisesti olisimme tulevaisuudessa kaksikielinen kunta sillä Sipoon mukana olo laajentaa kaksikielisyyden koko alueelle. Kulut siitä ovat mittavat. Tuolloin mm. kaikki aineisto ja asiakirjat tulee tuottaa jatkossa kahdella kielellä - puhumattakaan tulevan kunnan henkilöstön velvollisuudesta tarjota palveluja kahdella kielellä. Hyvinkää pystyy sopeuttamaan talouttaan hallitummin ja tehokkaammin itse kuin isossa 7 kunnan kuntaliitoksessa. Seuraavan kerran asiaa käsitellään ensi vuonna kun nähdään mikä Sote ratkaisu tulee olemaan. |
Ihmisten oikeustaju ja korkein oikeusTiistai 7.10.2014 klo 18.33 - - Leena- pohdintaani ratkaisusta on osin julkaistu Aamupostissa 7.10.2014 Esimerkkitapauksena KKO 2014:67 Korkein oikeus on linjannut tapauksessa, että henkilön A, joka oli kolaroinut pysäköintitilanteessa toisen autoa, ei tarvinnut ilmoittaa teostaan, koska hän olisi saattanut itsensä vaaraan tulla syytetyksi ja tuomituksi liikennerikkomuksesta. Asiassa oli siis kysymys siitä, oliko A laiminlyömällä tieliikennelaissa säädetyn velvollisuuden ilmoittaa liikenneonnettomuudesta syyllistynyt liikennerikkomukseen. Korkein oikeus totesi, että ottaen huomioon tieliikennelain mainitun lainkohdan tarkoitus ja ilmoitusvelvollisuuden sisältö onnettomuudesta, olisi ilmoittaminen edellyttänyt sellaisten tietojen antamista, että A olisi itse asiassa joutunut samalla ilmiantamaan itsensä siitä liikennerikkomuksesta, johon hän oli syyllistynyt törmätessään autollaan toiseen autoon. Oikeus olla ilmiantamatta itseään rikoksesta on osa perustuslain 21 §:ssä taattua oikeusturvaa. Tässä tapauksessa käsillä ei ole ollut sellaisia korkeimman oikeuden tuomion perusteluissa tarkoitettuja seikkoja tai olosuhteita, joiden johdosta itsekriminointisuojan voitaisiin perustellusti katsoa kaventuvan tai väistyvän jonkin sitä tärkeämpänä pidettävän oikeuden turvaamiseksi. Tällainen oikeus voi KKO:n mielestä kaventua tai väistyä silloin, kun rikosta koskevien tietojen antaminen on välttämätöntä hengen tai terveyden vaaran torjumiseksi, jolloin ratkaisu on perustettava kyseessä olevien perus- ja ihmisoikeuksien merkityksen punnintaan asianomaisessa tapauksessa. Ajatuksia ihmisoikeuksista ja ihmisten oikeustajusta Korkein oikeus pohtii asiaa perustuslain, ihmisoikeussopimuksen, ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisujen sekä kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen valossa. Korkein oikeus tuo esille myös keskeisen ihmisoikeusperiaatteen eli oikeuden oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin (fair trial). Kaikki pohdinta on varmastikin juridisesti kestävää ja muodollisesti täysin oikein, jos asiaa katsotaan yksinomaan rikoksesta syytetyn näkökulmasta. Kun asiaa katsotaan uhrin (tässä tapauksessa kolaroidun auton omistajan) näkökulmasta, tulee mukaan myös hänen ihmisoikeutensa, eli hänen oikeutensa luottaa yhteiskunnan normien olevan myös hänen suojanaan sekä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimus. Lisäksi mieleeni tulee perustuslain 15 §:n omaisuudensuojaa koskeva perusoikeus. Asiassa on mukana siis punnintaa ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien välisestä suhteesta toisiinsa ja yhteiskuntaan nähden. Lait ja säädökset on tarkoitettu ohjaamaan ihmisten käytöstä. Suomen rikosoikeuden perusta rakentuu pitkälti rangaistusten ennaltaehkäisevyyden periaatteelle eli rangaistusten olemassa olon odotetaan muokkaavan ihmisten käytöstä jo etukäteen. Näin on myös oikeuskäytännön ja erityisesti korkeimman oikeuden ratkaisujen kohdalla. Ne ovat viesti ihmisille siitä mikä on oikein kyseisessä asiassa. Ratkaisussa olisi hyvä ollut tuoda esille pohdintaa moraalista ja yleisestä ihmisten oikeustajusta, mutta näin ei ole ollut yleensä tapana oikeuskäytännössä tehdä, vaan asioita pohditaan – erityisesti rikosoikeudellisissa oikeustapauksissa – vain rangaistussäännökseen nähden. Samoin on tapauksesta on ajatellut oikeustieteen professori Erkki Aurejärvi, joka on Uuden Suomen blogissaan todennut, että perusteluja olisi ehkä voitu laajentaa ottamalla mukaan pohdiskelua yleisistä kansalaisvelvollisuuksista, moraalista ja rehellisyydestä. Vaikka oikeusjärjestyksessä tällaista menettelyä ei pidetä täysin sallittuna, niin siitä ei seuraa rikosvastuuta. Korkeimman oikeuden ratkaisuja ihmetellään monesti liian periaatetasoisten oikeudellisten ongelmien ratkaisuista ilman että ne peilaisivat ympärillä olevaa yhteiskuntaa ja ihmisten oikeustajua. Nyt kysymyksessä oleva tapaus on hyvä esimerkki ihmisten normaalille käyttäytymiselle vieraasta ajatusmallista. Jokainen tavallinen ihminen haluaa jättää yhteystietonsa ja ottaa vastuun toisen omaisuuden vahingoittamisesta. Meidän tulisi käydä laaja yhteiskunnallinen keskustelu ihmisoikeuksista ja perusoikeuksista sekä siitä, keiden suojaksi ne ovat alun perin muotoutuneet? On muistettava, että ne ovat kehittyneet nimenomaan tavallisen ihmisen suojaksi mm. epäinhimillistä kohtelua ja mielivaltaista hallintoa vastaan. Nykyisin ihmisoikeuksia pohditaan enenevässä määrin pelkästään ns. yhteiskuntarauhaa rikkoneen tai ylipäätään toisen osapuolen suojaa arvioitaessa mitä moninaisemmissa asioissa, kuten vankilaolot, rikosvastuu ja syytetyn oikeussuoja oikeudenkäynnissä yms. Nämä ovat sinänsä tärkeitä asioita ja niistä tulee oikeusvaltiossa huolehtia asianmukaisella tavalla. Valitettavasti vain liian usein rikosasiassa teon uhri jää toisarvoisen huomion kohteeksi pohdittaessa vain sitä, että syytetyn ihmisoikeudet ja oikeusturva toteutuvat täysimääräisesti.
|




Moi taas !