Yksinkertaisesti pyörät pyörimäänLauantai 27.9.2014 - Perusässä eli pikku-Lennu lettipää Moikka, Mä kuuntelin mun isän juttuja tänään. Se puhui naapurin sedän kanssa siitä mitä Suomen hallitus tekee keksiäkseen uusia keinoja Suomen talouteen. Isä sanoi että pulmana on usein sekavat lait samasta asiasta. Kuulemma lisää lakeja tulee koko ajan entisten päälle. Mä olin huoltamassa pihalla mun vanhaa polkupyörää ja mietin että miksi kaikki tehdään niin monimutkaisesti keksimällä uusia asioita entisen päälle ja hommat menee vaan entistä sekavammaksi. Naapurin poika Vili manasi siinä samaan aikaan, kun sen vaihdepyörä oli niin vaikea huoltaa, kun siinä oli niin paljon kaikenlaisia vempaimia. Mun pyörä on vanha Jopo, jossa ei ihmeellisiä vempaimia ole. Ilmaa renkaisiin ja öljyä ketjuihin - se on siinä. Mä mietin, että jos kerran aikuiset ovat itse kaikki sekavat ja päällekkäiset lait säätäneet niin miksei sitä touhua yksinkertaisteta vähentämällä sekavia lakeja? Aikuiset kai sen voi niinkin päättää? Ei se ole sen kummempaa kun polkupyörien kanssa - vähennetään vempaimia niin kaikkien on helpompi selvitä itse pyörän huollosta ja käytöstä. No ei muuta kuin pyörät pyörimään. Mä lähden tästä nyt pyöräajelulle Enkka-peruskoiran kanssa ja jätän naapurin Vilin huoltamaan vaihdepyöräänsä, joka näyttää olevan pitkin pihaa täysin osiin purettuna. Ps: Vili näytti niin tuskaiselta osiin puretun pyöränsä kanssa, etten viitsinyt enää härnätä sitä sanomalla, että osta sinäkin vaihteeton Jopo niin pääset vähemmällä :-D T: PeruSässä, pikku-Lennu lettipää ja Enkka-peruskoira ![]() |
Viikonlopun satoa kansalaisten puheistaSunnuntai 21.9.2014 klo 23.04 - - Leena- Olen tänä viikonloppuna tavannut paljon Uusmaalaisia ihmisiä toritapahtumissa Hyvinkäällä ja Tuusulan Hyrylässä. Samat asiat tuntuivat monia askarruttavan: Arjen sujuminen, taloudellinen tilanne, EU-politiikka, Suomen turvallisuuspolitiikka ja Nato sekä nuorten kasvava työttömyys. Ihmiset olivat huolissaan myös nykyisen hallituksen kyvystä saada Suomi ylös tästä suosta. Jaan kaiken tuon huolen heidän kanssaan. Eräs vanha rouva kertoi minulle tänään siitä kuinka pienen eläkkeen vuoksi rahat eivät tunnu riittävän elämiseen. Hintojen jatkuva nousu vain pahensi tilannetta. Keskustelimme siitä miten ikäihmisistä nykyisin puhutaan vain kasvavana taloudellisena taakkana - tältä se ainakin usein kuullostaa. Meidän tulee kunnioittaa ikäihmisiämme. He ovat meille yhteiskunnan rakentaneet ja meidät kasvattaneet Suomessa, joka ei aina ole ollut niinkään hyvinvoiva kuin nyt. He ovat meille monille korvaamaton apu arjen keskellä ja he antavat pyyteettömän rakkautensa meille. Nuorten tilanne tuli esille erityisesti nuorten työttömyyden vuoksi. Meidän tulee muuttaa lainsäädäntöä, joka on myös monesti esteenä yrityksen mahdollisuudelle työllistää nuoria. Erilaisia kannustumia ja verohelpotuksia tulee edelleen kehittää. Pelkästään lainsäädännön luoma nuorisotakuujärjestelmä ei ketään työllistä, jos työpaikkoja ei ole. Lämmin kiitos kaikille, jotka toivat minulle lisää tietoa ja ajatuksia siitä, mihin suuntaan Suomea tulisi kehittää! |
Kuntien hallinnon sekamelskaSunnuntai 14.9.2014 klo 17.34 - Leena Tällä hallituskaudella on nähty kokoomuksen ja demareiden johdolla sellainen hallinnon, palveluiden ja kuntien yhdistämisen suunnittelun sekamelska, että heikompaa hirvittää. Soppaa on ollut mukana hämmentämässä kaikki muut puolueet paitsi oppositiopuolueet eli Perussuomalaiset ja Keskusta. On hyvä muistaa että vasemmisto hyppäsi kelkasta vasta tänä vuonna - ilmeisesti ensi vuoden eduskuntavaalit mielessään. Toivomuksena on ollut että äänestäjän muisti olisi lyhyt. Ministereitä on eri hankkeissa vaihdettu, kun osaaminen on uupunut ja hanke seisahtanut. Muutama on paennut myös EU:n rattaisiin. Mistä siis puhun? Puhun siitä, että SOTE-soppaa on keitetty, metropolihallintoa Uudellamaalla suunniteltu ja kuntia velvoitettu kuntaliitosselvitysten tekemiseen. Aikaa ja rahaa palaa kunnissa jatkuvaan selvittämiseen ja ministeriöiden lausuntopyyntöihin vastaamiseen. Samaan aikaan erityisesti Uudenmaan kaupungit ovat aivan sekaisin tästä kaikesta. Kun kuntaliitosta on esimerkiksi Keski-Uudellamaalla selvitetty, on ehdotettu että kunnan keskeiset luottamusmiehet olisivat osa-tai kokopäiväisiä. Esimerkkinä tästä olisi pormestari nykyisen kunnanhallituksen puheenjohtajan sijaan. Kahdeksan kunnan kuntaliitosselvityksen loppuraportti julkaistiin 11.9.2014. (lue raportti linkistä) Nyt hallitus on linjannut, että Uudellemaalle tulisi metropolihallinto kunnan oman päätöksenteon lisäksi sekä erillinen vaaleilla valittu valtuusto. Metropolihallinto päättäisi kaavoituksesta, asumisesta ja liikenteestä. Samaan aikaan on linjattu, että maamme jakaantuu viiteen SOTE-alueeseen. SOTE-alueella on sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuu SOTE-hallinnolla. Kun tämä kaikki touteutetaan samaan aikaan päällekkäin, on lopputulema se, että yksittäisten kuntien päätöksenteko (kunnan koosta riippumatta) on keskeisissä asioissa metropoli- ja SOTE-hallinnolla. Kuntaan jää päätöksenteko mm. kouluista ja päiväkodeista. Toivottavasti myös jotain tuloja näiden tehtävien hoitamiseen, sillä metropolihallinto ja SOTE-alue vievät osansa kunnan varoista. Lopuksi voikin ihmetellä, onko kuntaliitos ja kuntaliitoksessa suunniteltu luottamushenkilöiden kokopäiväistäminen pormestareineen enää lainkaan tarpeellista, sillä nämä hallituksen päällekkäiset hallintosekamelskat vievät tarpeen kuntien omalle päätöksenteolle. Onko tämä Suomen itsenäisten kuntien loppu? |
Koululaisen ajatuksia - Lennulla on asiaaLauantai 6.9.2014 klo 19.26 - perusässä - pikku-Lennu lettipää Moi taas !
Mä kuulin kun isä ja äiti puhui kahvipöydässä että me lapset saatetaan joutua kulkemaan bussilla kouluun pitkin ja poikin kun meidän kyläkoulu halutaan sulkea. Rahat kuulemma tarvitaan moniin rahareikiin ja uuden lukion investointiin - hieno sana tuo investointi, jota en ymmärtänyt, mutta kirjoitin sen niin kuin isä sen sanoi.
Mä mietin että miksi me alaluokkalaiset joudutaan menee bussilla kouluun. Mua pelottaa että jos myöhästyn bussista niin mitä mä sitten teen, kun isä ja äiti on jo töissä. Lisäksi mulle tuli mieleen että nytkin koulupäivät on pitkiä ja väsyttävää, jos päivät pitenee. Enkka-peruskoirakin joutuu olemaan yksin pidemmät päivät. Voi sitä ressukkaa.
Toi meidän kyläkoulu on kiva paikka kun siellä on tutut opet ja kaverit. Ope aina huomaa jos jollain paha mieli niin apua saa heti. Olen kuullut mun isoveljeltä että keskustan isossa koulussa ei opet ehdi auttaa kun on niin paljon enemmän oppilaita.
Isä rauhoitteli mua ja sanoi että asiaa ei ole vielä päätetty ja viisaat kaupungin päättäjät kyllä varmaan ymmärtää, että me pienet tenavat tarvitaan koulu lähelle. Odotan päätöstänne viisaat päättäjät!
Ps: joku Timo oli ottanut asiaan kantaa - lue linkistä TIMO
![]() |
MUMMOT JA PAPAT MYYTÄVÄNÄTorstai 28.8.2014 klo 19.25 - - Leena- kirjoitus on julkaistu Aamupostissa 27.8.2014 Hyvinkään kaupungin perusturva on suunnittelemassa kotihoidon osittaista ulkoistamista yksityiselle palveluntuottajalle siirtämällä myös osan henkilökunnasta palveluntuottajan palvelukseen. Tämä koskisi noin 80 kunnan työntekijää eli reilusti yli puolta koko kotihoidon henkilökunnasta. Haasteeksi nousee mm. henkilökunnan asema sekä kotihoidon asiakkaiden oikeusturva. Kunta antaa palvelut viranomaisasemassa ja käytännössä erilaisella vastuulla ja valvontaorganisaatiolla kuin yksityinen palveluntuottaja, vaikka kuinka tehtäisiin tarkkoja ostopalvelusopimuksia. Yksityisen palveluntuottajan toiminta perustuu myös voiton tavoitteluun toisin kuin kunnan palvelu. Toki on niin, että tiukka taloudellinen tilanne ajaa kunnat hakemaan järkeviä ja kohtuuhintaisia tapoja tuottaa palveluita. Näin pitää ollakin. Kukaan ei halua maksaa veroja toimimattomasta ja kalliista palvelusta. Perusturvasta saadun tiedon mukaan Hyvinkäällä kotihoito maksaa melkein kaksi kertaa enemmän kunnan tuottamana kuin se maksaisi vastaavana palveluna yksityisellä puolella. Hintavertailu on perusturvassa kerrottu tehdyn täysin vastaavina palveluina. Edelleen perusturvasta saadun tiedon mukaan kotihoidon asiakasmäärät ovat Hyvinkäällä olleet laskussa. Miten tämä voi olla mahdollista? Hyvinkään väestö ikääntyy ja kotona pärjäämisen tueksi olettaisi kotihoidon tarpeen kasvavan - ainakin jos halutaan ihmisten asuvan mahdollisimman kauan kotona. Laitoshoito on kallista ja myös inhimillisesti katsottuna usein huonompi vaihtoehto. Olettaisi kotihoidon tarpeen olevan pikemminkin kasvussa? Olen maistraatin holhoustoimen edunvalvontapalveluiden lakimiehenä havainnut, että alueellamme edunvalvontojen määrä kasvaa noin 10 %:n vuosivauhtia. Ihmisiä, jotka tarvitsevat apua asioidensa hoitoon, on siis koko ajan enemmän. Laki holhoustoimesta lähtee siitä, että esimerkiksi kunnan sosiaalitoimen palvelut ovat ensisijaisia edunvalvojan määräämiseen nähden. Kunnan tulee siis järjestää apua asioiden hoitoon eikä asiakkaita saisi siirtää liian helposti itsemääräämisoikeutta rajoittavan edunvalvonnan piiriin. Tästä vetäisin sen johtopäätöksen, että kotihoidon apua tarvitsevien määrä ei voi olla laskussa, vaan jostakin syystä apua tarvitsevia ei löydetä. Eikö kotihoidon henkilökunnasta osa voisi toimia ns. etsivinä, jotka aktiivisesti hakisivat henkilöitä, jotka ovat jääneet ilman tukiverkostoa? Näin tuettaisiin kotona pärjäämistä. Tietojeni mukaan perusturvassa pulmana on ollut myös töiden järjestely. Kotihoitajat ehtivät tehdä päivittäin 3-5 tuntia varsinaista hoitotyötä muun ajan mennessä erilaisista kirjaamistehtävistä jopa työauton huoltotehtäviin. Olenpa kuullut sellaistakin, että samassa talossa käy useampi kotihoitaja peräjälkeen eri asiakkaan luona ja jokainen omalla autollaan. Eikö olisi järkevämpää jakaa tehtävät niin, että yksi kotihoitaja hoitaa useamman asiakkaan samalla kierroksella samassa talossa? Selkeällä töiden järjestelyllä ja hyvällä esimiestyöllä voidaan varsinaiseen hoitotyöhön saada enemmän aikaa ja saada kustannustasoa alas. Asiakkaan kannalta pitäisin inhimillisenä, jos kotihoitajilla olisi enemmän aikaa myös pieneen juttuhetkeen kotikäynnin yhteydessä. Tutkimusten mukaan ikääntyvä väestömme kärsii yksinäisyydestä. Mielestäni meillä on varaa sijoittaa siihen, ettei kenenkään tarvitse viettää vanhuuttaan yksin vain siksi, että haemme kaikessa palvelun vähimmäistason, jolla ei ole mitään tekemistä inhimillisen kohtelun kanssa. Perusturvan mukaan ulkoistamista koskevasta asiasta on tarkoitus tuoda esitys syksyn 2014 aikana luottamusmiehille ja se olisi tarkoitus käsitellä osana tulevien vuosien talousarviota. On hyvä, että asia tulee valtuutettujen päätettäväksi ja osaksi talousarvion kokonaisuutta. Olisiko vielä syytä yrittää organisoida nykyinen kotihoito uudelleen ja katsoa saadaanko kustannustasoa alemmas? Hätiköinti ei ole paras ratkaisu, vaan asioita pitää tarkastella huolellisesti. Sosiaali - ja terveydenhoidon (SOTE) uudistus on juuri meneillään ja ehdotus on kunnissa lausunnoilla. Uudistuksessa ajatuksena on, että kunnat tuottaisivat yhdessä palveluita. SOTE-ratkaisun linjauksia voitaisiin siis odottaa ennen kuin siirretään näinkin merkittävä osa kotihoidosta yksityiselle palveluntuottajalle. On vielä huomattava, että Hyvinkäällä on kesken kahdeksan kunnan kuntaliitosselvitys, joka pitää sisällään kaikki kunnan palvelut ja niiden uudistamisen, joten tuntuisi perin kummalliselta ryhtyä muuttamaan palvelurakennetta juuri kuntaliitosselvityksen päätöksenteon kynnyksellä. Selvityksen loppuraportti on valmistumassa ja Hyvinkäällä valtuusto ottaa pian kantaa siihen, jatketaanko kuntaliitosselvitystä vai ei. Olen mukana yhtenä Uudenmaan Perussuomalaisten edustajana kuntaliitosselvityksen ohjausryhmässä. Totean jo tässä, etten ole henkilökohtaisesti tullut vakuuttuneeksi, että kuntaliitoksella olisi saavutettavissa mitään sellaisia hyötyjä, joita ei voitaisi toteuttaa kuntien välisellä yhteistyöllä. Joka tapauksessa yhdistymistä koskeva asia on vielä valtuustossa käsittelemättä. Edelleen voisi todeta, että jos pieniä yrityksiä haluttaisiin tukea sekä luoda uusia työpaikkoja hoivapalveluihin, voitaisiin kunnan kotihoitopalvelutuottajaksi ryhtymistä markkinoida enemmän osana kotihoitopalvelua. Epäilen, ettei kaikilla palveluntuottajaksi sopivilla pienyrittäjillä ole riittävää tietoa kunnan mahdollisuudesta osoittaa kotihoitopalveluita annettavaksi palveluseteleillä. Tämän perusteella saataisiin enemmän kokemusta asiakkaiden valinnoista yksityisen ja kunnallisen palveluntuottajan välillä, sillä asiakkaita vartenhan nämä palvelut viime kädessä tuotetaan. Minulle on perussuomalaisten arvojen mukaisesti tärkeää, että perusturvan palvelut ovat riittävän hyvällä tasolla ja niihin osoitetaan tarvittavat varat. Palveluita voidaan tuottaa sekä yksityisesti että kunnan palveluina, mutta palvelut tulee suunnitella huolellisesti eri vaihtoehtoja punnitsemalla - ja ennen muuta ihmistä unohtamatta. On hyvä muistaa, että ihan kaikkea ei voi mitata pelkästään euroina. Mikäli Sinulle herää ajatuksia tai toivomuksia talouden ja palveluiden suhteen, niin ota minuun rohkeasti yhteyttä.
|
Leena Meri eduskuntaan tukiryhmäLauantai 16.8.2014 klo 11.35 - - Leena- Haluatko tulla tukemaan matkaani kansanedustajaksi ?
|
Kestääkö Suomen talous Venäjän pakotteet ?Perjantai 1.8.2014 klo 15.04 - - Leena- Käy lukemassa ajatuksiani asiaan Uuden Suomen puheenvuorossa-palstalla. Herättää paljon hyvää keskustelua puolesta ja vastaan. |
Suomen maaseutuMaanantai 21.7.2014 klo 21.12 - perusässä - pikku-Lennu lettipää " Mä ihmettelen miks ihmiset rynnii ulkomaille matkailemaan lomalla? Mä menen ton Enkka-peruskoiran kanssa pitkin Suomea kesälomalla, kun Suomi on mun mielestä niin kiva paikka. Mun isä sanoi, että maaseutu autioituu, kun ihmiset joutuu työn perässä lähtee kaupunkeihin tai muuten vaan lopettaa viljelyn tai eläinten pitämisen. Miten se on mahdollista ? Maataloissa luulisi töitä riittävän - lehmän lypsyä, heinätöitä ja navetan korjausta sekä sen sellasta. Isä sanoi, että se johtuu EU:n maataloustuista ja muista säännöistä,jotka vaikeuttaa maanviljelyä sekä eläinten pitoa. Mä en ymmärtänyt siitä mitään. Tyhmää sanon minä. Miksi ne ihmiset siellä EU:ssa niin tyhmiä säätää, että ajaa ihmiset pois ihanilta maatiloiltaan. Mä ainakin olisin mielummin aina maalla. Enkka-peruskoirakin sanoi mulle, että mielummin se maalla juoksisi kuin kaupungin asfalttiteillä. Jos musta tulee isona päättäjä, niin mä poistan tollaset säännöt ja kaikki muuttaa takaisin maalle."
|
Taloutta ja tiedotustaMaanantai 7.7.2014 klo 18.51 Aamuisin kun avaan Aamupostin, hieraisen usein silmiäni erilaisten yllättävien tietojen vuoksi. Mitä milloinkin on tapahtumassa. Kirjoituksista saa monesti käsityksen että asiat on jo päätetty hoidettavaksi jutussa esitetyin tavoin. En tiedä onko kyse uutisen antajan vai vastaanottajan tavasta tulkita asiaa, mutta muutama fakta on nyt pakko tuoda esille. Kaupunginhallitus on toukokuussa 2014 antanut kaikille toimialoille säästöraamit eli prosentuaaliset tavoitteet tulevien vuosien talouden tasapainottamiseen. Tuo päätös ei sisältänyt mitään yksittäisiä päätöksiä esimerkiksi yksityistämisestä, omaisuuden myynnistä tai mistään muustakaan, vaan ainoastaan tavoitteet, joiden täyttämiseksi toimialoilta pyydettiin ehdotuksia päättäjiä varten. Viime kädessä nuo päätökset tekee kaupunginvaltuusto tulevan syksyn aikana. Talouden tasapainottamista tuleville vuosille lähdettiin suunnittelemaan siksi, että mikäli emme onnistu katkaisemaan Hyvinkään velkaantumista, on meillä edessä useiden prosenttiyksiköiden kunnallisveronkorotus. Lisäksi täytämme tuolloin velkaantumisella yhden kriisikunnan tunnusmerkistön ja valtiovallan on mahdollista lähteä puuttumaan asioihimme. Tätä tavoitetta varten on kaupunginhallituksessa nyt perustettu ns. neuvotteluryhmä, johon kuuluu henkilöitä jokaisesta valtuustoryhmästä. Perussuomalaisten edustajina ryhmään kuuluvat minä valtuustoryhmän puheenjohtajana ja Seppo Ruija valtuustoryhmän varapuheenjohtajana. Ryhmä ottaa vastaan toimialojen ehdotuksia keinoista ja neuvottelee siitä mitä voitaisiin kokonaisuutena hyväksyä valtuustossa. Kaikki yksityiskohdat ovat vielä auki, sillä ryhmä alkaa kokoontua säännöllisesti elokuusta alkaen. Minulle on perussuomalaisten arvojen mukaisesti tärkeää huolehtia, että perusturvan palvelut pidetään riittävän hyvällä tasolla ja sen turvaamiseksi palveluihin myös osoitetaan riittävästi varoja ja henkilökuntaa. Niistä en ole valmis tinkimään. Samoin pidän tärkeänä, että kaikki merkittävät tulevaisuuden investoinnit, avustukset eri toimijoille ja merkittävät linjanvedot, kuten linjaukset palvelujen yksityistämisen suhteen, tehdään tässä samassa paketissa. Talous on kokonaisuus, jota ei voi käsitellä paloina, vaan koko kakku pitää nyt suunnitella huolella ja kerralla. Tämä edesauttaa myös sitä, ettemme joudu jatkossa lukemaan lehdestä mitä kummallisimpia toimialojen suunnitelmia, jotka alkavat toteuttaa itseään ennen kuin mitään poliittisia päätöksiä asiasta on. On muistettava, että kunnassa ylintä päätösvaltaa käyttää valtuusto ja linjanvedot kunnan suunnasta tulee olla valtuuston hyväksymiä. Vanha sanonta pätee tässäkin eli koira heiluttaa häntää eikä päinvastoin. Mikäli Sinulle herää ajatuksia tai toivomuksia talouden ja palveluiden suhteen, niin ota minuun rohkeasti yhteyttä. Keskikesän toivotuksin, Leena (kirjoitus julkaistu Aamupostissa 7.7.2014)
|
"Pikku- Lennu lettipää seikkailee"Perjantai 4.7.2014 klo 17.52
"Olen pikku-Lennu lettipää perusässäkin nimeltään.Takanani Enkka-poika, joka on mun peruskoira. Ajattelin toisinaan käydä täällä miettimässä ja ajatuksiani jakamassa." |
Kiitos ja kumarrusPerjantai 27.6.2014 klo 21.10 Kiitän kaikkia minua tukeneita ihmisiä ja Uudenmaan piirin jäsenäänestyksessä äänestäneitä. Tulin piirin jäsenäänestyksessä valituksi neljänneksi suurimmalla äänimäärällä perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokkaaksi. Tästä perussuomalaisten yhteinen työ lähtee käyntiin ja tavoitteena on räpsäkkä äänisaalis eduskuntavaaleissa. Suomi nousuun yhteisellä työllä. Siis - kiitos ja kumarrus ! -Leena- |
Keskikesän kuulumisiaTorstai 19.6.2014 klo 18.05 Morjens, Kevät on ollut kiireistä aikaa. On käyty keskustelua ja tehty päätöksiä monista asioista, joista tärkeimpiä varmaan kuntaliitosselvitykset, metropolilausunnot sekä Sote-sotkut. Hyvinkään talouden osalta yritetään kuluvan loppukesän aikana löytää puolueiden välillä ratkaisu useammaksi vuodeksi. Työtä siis riittää. Mutta nyt on aika juhlia Juhannusta ja lomailla. Itse ajattelin siirtyä tästä saunan lämmitykseen jahka ensin käyn koirien kanssa pitkällä metsälenkillä kauniissa Suomen suvessa. Hyvää keskikesää kaikille! |
Leena - perusässä eduskuntaanMaanantai 9.6.2014 klo 19.58
|
Talouden tasapainottaminenSunnuntai 8.6.2014 klo 8.55 - -Leena- Eilen oli Hyvinkään perussuomalaisten toimiston tuparit. Hyvää ruokaa nautittiin ja vilkasta poliittista keskustelua käytiin. Tällä hetkellä puhuttaa maanantaina 9.6. kaupunginhallituksessa käsiteltävä tulevien vuosien talouden tasapainotusohjelma. Tarkoitus olisi että me kaupunginhallituksessa vetäisimme linjauksia ja raameja toimialoille heidän tulevia ehdotuksiaan varten. Tiukkaa vääntöä on tiedossa, sillä rahaa on koko ajan pienenevästä verokertymästä ja valtion osuuksien pienentymisestä johtuen aina vain vähemmän. Menot ovat taas samaan aikaan kasvussa johtuen pitkälti kasvavasta huoltosuhteen kääntymisestä. Eli veronmaksajia on koko ajan vähemmän suhteessa koko porukkaan. Pienemmillä tuloilla pitää siis tehtävät hoitaa. Itse ajattelen että panostetaan ensin ihmisiin ja sitten vasta seiniin. Veronkorotuksiin en millään haluaisi lähteä koska viime vuonna kunnallisveroa jo korotettiin 0,5 %. Kaikki kivet ja kannot pitää kääntää ennen sitä. Lisää työttömiä en myöskään halua sillä työttömyysluvut ovat meillä Hyvinkäällä jo aivan liian korkeat. Tällä mennään ja perussuomalaiset tekevät tässäkin asiassa parhaansa arvojemme eteen ! |
Puhetta sanavapaudestaPerjantai 6.6.2014 klo 15.48 - - Leena - Moikka, Kovasti on puhuttanut viime päivinä valtuuston kokoukset ja oikeus omien mielipiteiden esittämiseen. Perussuomalaiset on taas kaivettu esille ja moitittu meitä. Valtuutettumme ja luottamusmiehemme käyttäytyvät mielestäni aina hyvin. Ne harvat joilla ns. mopo on siinä asiassa karannut käsistä, ovat jo lähteneet omille teilleen omiin yhden hengen valtuustoryhmiinsä. Erimielisyyttä ei ainakaan omassa ryhmässä esiinny, koska yksin on vaikea saada edes väittelyä aikaiseksi. Jos asiallinen keskustelu ja erimielisyys on huonoa käytöstä, niin sitten myönnän ainakin itse syyllistyneeni siihen. Viime päivinä olen tullut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että olemme Hyvinkäällä saaneet vanhoja päätöksentekotapoja ravisteltua. Ymmärrän että ikävillä kirjoituksilla ja suoranaisilla väärien tietojen levittämisillä on tarkoitus väsyttää ja vaientaa meidät. Timo Soini on kulkenut pitkän matkan usein haukuttuna ja rienattuna ties mistä. Silti hän on jaksanut viedä perussuomalaista ajatusta eteenpäin. Asioista saa ja pitää puhua. Timo Soinia lainatakseni: "Koirat haukkuu ja karavaani kulkee". Hyvää viikonloppua itse kullekin! (Alla vielä Aamupostissa 4.6.2014 julkaistu vastineeni kokoomuksen Vanhatalolle). "Demokratia ja poliittinen päätöksenteko Aamupostissa (3.6.) kokoomuksen Tuula Vanhatalo kertoo väsyneensä politiikkaan ja erityisesti häntä häiritsee perussuomalaisten mukaantulo suomalaiseen päätöksentekoon. Suomen perustuslaki takaa jokaiselle kansalaiselle mielipiteen vapauden sekä äänioikeuden vaaleissa. Ketään ei myöskään saa asettaa eriarvoiseen asemaan mielipiteidensä tai vakaumustensa vuoksi. Kaikissa vaaleissa perussuomalaiset ovat valtakunnallisesti vakiinnuttaneet asemansa yhtenä Suomen suurimpana puolueena. Kunnallisvaaleissa 2012 perussuomalaiset saivat Hyvinkäällä kolmanneksi eniten ääniä. Perussuomalaisten valtuutetut ja luottamusmiehet ovat tehneet Hyvinkäällä hyvää ja uutteraa työtä äänestäjiemme äänen tuomiseksi poliittiseen päätöksentekoon. Valtuustossa perussuomalaiset eivät ole käyttäytyneet missään yhteydessä asiattomasti. Asioihin on toki perustellusti puututtu ja käyty toisinaan vilkastakin keskustelua. Valtuutetun velvollisuus ja oikeus on uskaltaa olla asioista eri mieltä, vaikka se ei kaikkia miellyttäisi. Vanhatalo antaa puheissaan sellaisen kuvan, että valtuuston puheenjohtajan tulisi kieltää ainakin perussuomalaisia puhumasta valtuuston istunnoissa, koska se häiritsee Vanhataloa. Asiat eivät siis taida enää mennä ns. vanhan totutun kaavan mukaan, eli asioista käydäänkin nykyään keskustelua ja vanhoja ajatuksia kyseenalaistetaan. Asiallisen keskustelun ja mielipiteen vapauden rajoitukset eivät kuulu demokratiaan vaan diktatuuriin. Mikäli Vanhatalo kokee keskustelun ja demokraattisen päätöksenteon liian raskaaksi, on hänellä mahdollisuus vetäytyä valtuutetun tehtävästä myös kesken valtuustokauden." |
Hyvinkään palveluiden ja yritysten tulevaisuusKeskiviikko 28.5.2014 klo 9.34 - Leena Meri - julkaistu Aamupostissa 28.5.2014 Poliittisessa päätöksenteossa ja keskusteluissa kuntalaisten sekä yrittäjien kanssa kuulee erilaisia ajatuksia siitä miten säilyttäisimme nykyisen hyvän suuntauksen vetovoimaisena Hyvinkäänä. Olemme yksi suurimmin asukasluvultaan kasvavista Suomen kunnista Helsingin ohella. Tämä tarkoittaa lisääntyvää erilaisten palvelujen tarvetta ja mahdollisuuksia yrittäjyydelle sekä ennen kaikkea sitä eniten kaivattua, eli työtä ihmisille. Kuntalaisten ja pienyrittäjien kanssa käymissäni keskusteluissa on tullut esille paljon toivomisen varaa nykyiseen kaupungin tukilinjaan. Erimielisiä ollaan oltu siitä, mitä kaikkia hankkeita kaupungin tulisi verorahoin rahoittaa. Ottamatta tässä kirjoituksessa kantaa siihen tulisiko sen olla esimerkiksi urheilun, kulttuurin tai jonkin muun toiminnan tukemista, niin yhdestä yhteisestä nimittäjästä olen varma. Nimittäin julkisten palveluiden olemassaolon tärkeydestä yhtenä kunnan elinvoimaisuuden merkkinä. Keväällä uutisoitiin Aamupostissa siitä, että valtion ylläpitämät maistraatin palvelut ollaan Hyvinkäällä lakkauttamassa ja palvelut ollaan siirtämässä Vantaalle. Useat kuntalaiset ovatkin ymmärtäneet, että asia olisi jo päätetty. Näin ei ole, vaan asiaan voi vielä vaikuttaa. Tästä syystä lähdin itse ottamaan yhteyttä perussuomalaisten kansanedustajiin ja yritysmaailman edustajiin. Olen saanut näitä tahoja kiinnittämään asiaan huomiota ja asiaan ollaan lähdössä vaikuttamaan nyt monella rintamalla. Kokoomuksen ministereiden kärkihankkeita ovat viime vuosina olleet isojen hallintoviranomaisten luominen ja palveluiden keskittäminen isoihin yksiköihin. Asiat on ajateltu ratkaistavaksi sähköisinä palveluina. Siinä unohtuu se tosiseikka, että sähköiset palvelut monissa valtion hallinnon palveluissa ovat valitettavasti vielä lapsen kengissä. Lisäksi osa palveluista on sellaisia, joita voidaan antaa vain henkilökohtaisen tapaamisen avulla. Esimerkkeinä tällaisista maistraatin antamista palveluista ovat yritysten erilaiset ulkomaan kauppaan liittyvät asioinnit, holhoustoimen edunvalvontapalveluiden tapaamiset, vihkimiset sekä ulkomaalaisten työntekijöiden rekisteröinnit. Näitä ei voida antaa etäpalveluna, vaan se edellyttää, että joko asiakas tai virkamies liikkuu. Rahallista säästöä ei siitä synny yhtään. Puhumattakaan siitä, että mitään tarvetta ei hankkeelle ole esitetty. Päinvastoin Keski-Uudellamaalla asukkaiden ja yritysten verkko on tiheä ja palveluiden tarve on tällä talousalueella vahva. Ainoaksi syyksi näyttää jäävän toimitilavuokrissa säästäminen, joka sekin jäänee torsoksi, sillä Vantaan toimipisteessä ei ole riittävästi tilaa maistraatin henkilökunnalle. Vantaalla joudutaankin rakentamaan uusi talo maistraatin väelle. Sinänsä hullua, sillä valtion hallinnoima Senaattikiinteistöt juuri rakennutti Hyvinkäälle virastotaloon kaksi kerrosta maistraattia varten. Tilat jäävätkin siis tyhjiksi? Missä on säästö? Mikäli Hyvinkään toimipiste lopetetaan, löytyvät lähimmät maistraatin palvelut siis joko Vantaalta tai Hämeenlinnasta. Meidän kaikkien hyvinkääläisten ja lähialueen kuntalaisten sekä poliitikkojen ja yritysten tulisi lähteä puolustamaan valtion palveluiden säilymistä kaupungissamme. Meidän tulee ymmärtää palveluiden tärkeys kaupungin elinvoimaisuuden kannalta. Kaupunki, josta viedään valtion virastot, on ihmisten silmissä kuoleva kaupunki. Yhteistyön merkeissä heitän pallon kaikille ja toivon, että otatte yhteyttä omaan kansanedustajaanne, yrittäjien etujärjestöönne ja kaikkiin tahoihin, jotka voivat asiaan vaikuttaa. Tämä ei maksa mitään eikä kaupungin varoja tarvita tähän hankkeeseen euroakaan. Tästä luulisi siis löytävän meille yhteinen projekti yli puoluerajojen.
|
ANNA ÄÄNESI KUULUA!!!!Perjantai 23.5.2014 klo 20.26 - Leena Hei Mediassa meitä yritetään lannistaa toteamalla, etteivät ihmiset jaksa EU-vaaleissa äänestää ja lukujen valossa me perussuomalaiset emme saavuta tavoitettamme eli 3 paikkaa. Älä anna tämän vaikuttaa sillä äänestys ei ole ohi vaan äänestyspäivä on sunnuntaina! Annetaan piupaut gallupeille ja näytetään missä perussuomalaisten voima piilee - kaikissa teissä. Mitä jos juuri sinun äänesi on ratkaiseva vaikkapa 4 paikan saamiseen ? Kaikki siis vaaliuurnille ja ota naapurisikin mukaan. Itse olen koko päivän äänestyspaikalla Hyvinkää opistolla vaalitoimitsijana ja ennakkoääni siis jo annettu - perussuomalaiselle tottakai ! Lue linkistä Timon ajatuksia.. |
Ajankohtaisia ajatuksiani myös FacebookissaMaanantai 19.5.2014 klo 6.59 - Leena Huomenta, Uusi päivä ja politiikan väritteinen viikko alkamassa, joka huipentuu sunnuntaina 25.5.2014 pidettäviin EU-vaaleihin. Olen Hyvinkään opistolla äänestyspaikan puheenjohtajana ja pitkä päivä edessä. Toivon kaikkia vaaliuurnille sillä vain niin voi vaikuttaa - oikeasti jokaisella äänellä on merkitystä ! Tänään kaupunginvaltuustossa curlinghallihanke, jonka rahoitukseen lähtemistä tässä taloudellisessa tilanteessa vastustan. Tuolle runsaalle 500.000 eurolle löytyy lähivuosina muutakin käyttöä. Lisäksi valtuustoryhmien ajatuksia viime vuoden tilinpäätöksestä ja henkilöstökatsauksesta. Tälle viikolle mahtuu vielä elinkeinopoliittisen ohjausryhmän ensimmäinen kokous, kyläasiain neuvottelukunnan tapaaminen sekä konserni-iltapäivä kaupingintalolla. Niin ja lauantaina 24.5.2014 Hyvinkään torilla... Voit tutustua ajankohtaisiin asioihin myös facebook-sivuillani |
EU:n säädöstulva - faktaa vai fiktiotaLauantai 10.5.2014 klo 7.30 - Leena - julkaistu Aamupostissa 10.5.2014 Aamupostissa oli (7.5.) juttu Faktabaari - toiminnasta, joka kirjoituksen mukaan on poliittisesti sitoutumaton vapaaehtoisten henkilöiden pyörittämä kansalaispalvelu, jonka tehtävänä on keskittyä vaalien alla EU-myyttien murtamiseen. Sinänsä loistavaa, että kansalaisille halutaan antaa oikeaa tietoa. Päätöksenteossa on aina tärkeää, että päätökset tehdään tiedon ja todellisen faktan pohjalta. Jutun luettuani en silti voinut välttyä tunteelta, että EU:sta haluttiin antaa sellainen kuva, että iso osa liikkeellä olevista kummallisista EU-säädöksistä on satuihin pohjautuvaa fiktiota eikä EU:ssa rahaa kulu turhaan, koska EU:n budjetti ei ole niin iso kuin huhutaan. Mistä tämä kumpuaa? Ihmisten satuilun halustako? Faktabaarin väki toteaa syynä olevan paljolti median antamat väärät tiedot vetävien otsikoiden toivossa. Samanlaisia huhuja ei kuitenkaan liiku Suomen lainsäädännöstä vaikka ihmisten tietoisuus siinäkin perustuu pääasiassa median tuomaan päivälehtien tietoon. Outoa – eikö olisi mehevää otsikoissa satuilla siitäkin? Onko kaikki siis huhua, jolla halutaan vastustaa EU:ta? Eikö olekaan totta, että EU:n lainsäädäntövalta on alkanut kattamaan meidän elämäämme joka alueella? Säädöksiä on annettu runsaasti laidasta laitaan. Muun muassa ruuasta laadusta, talojen rakentamisesta, ilman laadusta, autoista, leikkikenttien turvallisuudesta, perintöoikeudestamme ja paljosta muusta – lista on melko loputon. Perussuomalaisten EU-parlamentaarikko Sampo Terhon mukaan pelkästään maidosta löytyy erilaisia määräyksiä EU:ssa yli 4.000 kappaletta. Onko siis huhua, että EU:n tuhatpäinen virkamieskoneisto tuottaa meille enemmän ja vähemmän tarpeellisia säädöksiä joka päivä. Europarlamentin kokouksissa äänestetään vuoden aikana näistä kymmenistä tuhansista asioista. Se voi olla totta, että kansan puheissa monet säädökset muuttuvat vitseiksi, joille naureskellen todetaan, etteivät ne ole meille tarpeellisia. Osa voi muuttua jopa kaupunkilegendoiksi, joissa totuus on väritetty hyväksi tarinaksi. Uskallan kuitenkin väittää, ettei Suomen kansa ole niin tyhmää, että se kaiken uskoisi, kuten Faktabaarin väki väittää. Faktabaarin väki myös esitti, että näiden väärien väitteiden takia EU:ssa eivät hyvätkään esitykset menesty. Miten se voisi olla mahdollista? Eivätkö asioista päätä EU:ssa mukana olevat parlamentaarikot, joilla olettaisi olevan oikeaa tietoa päätettävänä olevasta asiasta. He tuskin lukevat faktoja lehdistä. Muutama kuukausi sitten olin Helsingin yliopistolla kuuntelemassa luentoa tulevasta EU:n perintöasetuksesta. Perintöasetus tuo meille suomalaisille lähivuosina yllättävän lainvalintaan liittyvän pulman. Nimittäin henkilön muuttaessa esimerkiksi Espanjaan asumaan eläkevuosikseen, saatetaan hänen perimykseensä soveltaa asuinmaan lakia eli Espanjan lakia. Onko tämä meille tarpeellinen säädös? Espanja on perimysjärjestelmältään ja kulttuuriltaan täysin erilainen maa. Miksi EU haluaa säätää tästäkin ja mitä hyötyä siitä on kansalaisille? Samaisella luennolla EU:n komissiossa työskentelevä suomalainen lakimies kertoi, että alun perin järkeväksi kokonaisuudeksi ajateltu säädös muuttaa usein muotoaan, kun se siirtyy poliittiseen päätöksentekoon. Tämä johtuu siitä, että kukin maa haluaa sinne omia painotuksiaan ja poliittisten neuvottelujen jälkeen saattaa säädös olla kaukana alkuperäisestä ajatuksesta eli kompromissin tulos. Tämä johtaa hyvin vaikeisiin tulkintoihin jäsenmaissa, koska säädös on ristiriidassa kunkin jäsenmaan oman muun sääntelyn kanssa. Nämä ristiriidat ovat mielestäni osasyy sille miksi EU-lainsäädäntö tuntuu toisinaan käytännön elämässä järjettömältä ja turhalta. On lisäksi hyvä muistaa, että europarlamentissa on suomalaisilla tällä hetkellä 13 paikkaa 766:sta eli 1,7 % äänivallasta asioista päättämiseen. Näin ollen olisi hyvä myös Faktabaarin tiedotuksessaan muistaa avoimesti kertoa meidän todellisen vaikutusvaltamme rajoista ja myöntää se tosiasia, että suuri osa sääntelystä juontaa muiden kuin Suomen tarpeista ja tästä syystä ne tuntuvat meistä usein vääriltä ja oikeusjärjestykseemme sopimattomilta. Jos siis Faktabaari haluaa tuottaa sitoutumatonta ja puolueetonta tietoa, tulisi tiedotuksen perustua kertomaan myös niistä kummallisista ja meille tarpeettomista säädöksistä, joita kuitenkin myös aidosti on. Se olisi mielestäni puolueetonta ja sitoutumatonta tiedotusta sekä todellisen faktatiedon tuottamista. Itse siis katsoisin, että EU:n valtavaa säädöstulvaa vastustetaan ihan eri syistä kuin huhujen vuoksi. Suomalaiset ovat kyllästyneet siihen, että enenevässä määrin asioistamme halutaan päättää muiden maiden toimesta – siis maiden joilla ei ole tuntemusta Suomen tarpeista ja erityisolosuhteistamme. Perussuomalaiset tiedostavat nämä epäkohdat EU:n päätöksenteossa ja siksi haluamme palauttaa Suomelle itselleen takaisin lainsäädäntövaltaa. Kaupallinen yhteistyö on kannatettavaa, mutta kaiken päätäntävallan siirtämistä asteittain EU:lle emme hyväksy.
|
EU-vaalit vaikuttavat tulevaisuuteemmeTorstai 1.5.2014 klo 22.46 Moi, Tänään on pidetty vappupuheita ympäri Suomea. Hyvinkäällä, kuten muuallakin, vapputorilla oli kylmä ilma ja räntää tuli. Siitä huolimatta kansalaiset olivat mukavasti liikkeellä. Ikävä että liian harvoja kiinnostaa edelleen EU-vaalit. On ymmärrettävää, että kansalaiset ajattelevat EU:n olevan kaukana ja etäinen. Ajatellaan helposti että vain kansalliset eduskuntavaalit ja kuntavaalit vaikuttavat eniten arkeen. Näin ei ole. EU vaikuttaa kaikkeen mitä teemme. Jokaisesta asiasta maidosta talon rakentamiseen löytyy satoja direktiivejä. Näin ollen oma päätösvaltamme vain kapenee koko ajan. Sitä ei toki normaalissa arjessa aina huomaa, mutta perussuomalaiset huomaavat. Vastustamme EU:n lisääntyvää valtaa ja haluamme itse päättää asioistamme. Yhteistyö on aina kannattavaa, mutta haluamme säilyttää itsenäisen Suomen. Osaamme itse päättää asioistamme. EU-kriittisyys kasvaa Euroopassa esimerkiksi Ranskassa ja Iso-Britanniassa. Perussuomalaiset eivät siis ole ajatuksineen yksin, mutta meidän tulee yhdistää voimamme jotta EU:n liittovaltiokehitys saadaan pysäytettyä. Äänesi perussuomalaisille on ääni Suomelle. Muista vaikuttaa vaaleissa. Leena |






