Leena Meri huolissaan maakuntauudistuksen kansanvaltaisuudesta erityisesti UudellamaallaTorstai 6.4.2017 klo 14.26 - Tiedote, julkaisuvapaa Pääkaupunkiseudun ulkopuolisten Uudenmaan maakuntien kuntajohtajat ovat 21.2.2017 antaneet yhteisen julkilausuman maakuntalakiluonnokseen. Kuntajohtajat toteavat, että nyt esitetyssä muodossa Uudenmaan maakunnan määritteleminen yhdeksi vaalipiiriksi maakuntavaltuuston vaaleissa johtaa demokratiavajeeseen. Tilanne on ratkaisevasti huonompi pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvien äänestäjien ja ehdokkaiden kannalta eduskuntavaaleihin nähden. Kuntajohtajien mukaan: ”Maakuntauudistuksessa lähdetään siitä, että jokainen 18 maakunnasta muodostaa yhden vaalipiirin. Uudellamaalla se merkitsee sitä, että maakunnan yksi vaalipiiri muodostuu nykyisistä jo suomalaisittain hyvin suurista Helsingin (noin 650 000 asukasta) ja Uudenmaan (noin 1 000 000 asukasta) vaalipiireistä. Tämä johtaa siihen, että kynnys päästä maakuntavaltuuston jäseneksi on poikkeuksellisen korkea pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvien ehdokkaiden kohdalla. Myös ehdokkaiden keskimääräiset kampanjakustannukset nousevat merkittävästi nykyiseen verrattuna. On selvää, että se näin ollen lisää eri väestöryhmiin kuuluvien ehdokkaiden epätasa-arvoisuutta maakuntavaltuustopaikan saamisessa, koska todennäköisesti ehdokkaat kustantavat lähinnä itse vaalikampanjakustannuksensa. Tutkimukset osoittavat, että nuorimmat ehdokkaat kärsivät eniten vaalipiirien koon suurentuessa. On havaintoja myös siitä, että naisehdokkaat ovat miespuolisia ehdokkaita huonommassa asemassa läpipääsyn suhteen. Tämä olisi tietenkin Uudenmaan maakunnan kannalta epätoivottava vaalien lopputulema. Asia ei ole kuntalaisdemokratian ja läheisyysperiaatteen näkökulmasta vähäpätöinen. Maakuntalakiin tulisikin tehdä tältä osin korjaus ennen sen hyväksymistä eduskunnassa.” Tähän huoleen on helppo yhtyä. Hyvinkääläinen kansanedustaja Meri korostaa, että eduskuntakäsittelyssä asiaa tulee tarkastella huolella. Erityisesti perustuslakivaliokunnan tulee varmistaa, että säännökset täyttävät perustuslaissa taatut oikeudet, kuten kansanvaltaisuuden ja yksilön osallistumisoikeuden. Leena Meri (ps) Kansanedustaja Eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Perustuslakivaliokunnan jäsen |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maakuntalaki, sote, kansanvaltaisuus |
Terrorismin vastaista työtä tehostettavaMaanantai 3.4.2017 klo 21.05 Tänään saimme lukea iskusta Pietarin metroon. Tekoa epäillään terrorismi-iskuksi. Iskussa kuoli ainakin 10 ihmistä ja useita kymmeniä loukkaantui. Syvin osanottoni uhrien omaisille ja läheisille. Terrorismin vastaista työtä tulee entisestään tehostaa, sillä meidän tulee saada olla turvassa. Pahoin pelkään, että on vain ajan kysymys kun saamme lukea ensimmäisestä terrorismi-iskusta Suomessa. Siksi muutoksia rikoslakiin ja ulkomaalaislakiin tarvitaan pikaisesti. Myös tietojen vaihtoa sekä terroristeiksi epäiltyjen valvontaa tulee helpottaa eri maiden kesken. Suomen hallitus selvittää parasta aikaa edellytyksiä peruuttaa turvapaikka niiltä ihmisiltä, jotka lähtevät taistelemaan terroristien rinnalla. "Matkustaminen terrorismirikoksen tekemistä varten on jo nykyään rangaistava teko. Rangaistussäännös ei kuitenkaan koske taistelualueelta palaavia. Ylipäätään taistelualueella oleskelu terroristisessa tarkoituksessa – riippumatta siellä mahdollisesti todistamattomiksi jäävistä yksittäisistä teoista – on säädettävä rangaistavaksi", Perussuomalaisten puolustusministeri Jussi Niinistö toteaa. Tämä on linjassa Perussuomalaisten tavoitteiden kanssa. Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittiseen ohjelmaan kirjattiin jo ennen eduskuntavaaleja vuonna 2015, että turvapaikka pitää peruuttaa, jos henkilö palaa kotimaahansa osallistuakseen sotatoimiin. Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtajan, puolustusministeri Jussi Niinistön haastattelu 3.4. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: terrorismi, vierastaistelijat, perussuomalaiset |
Oppositio trio vauhdissaLauantai 1.4.2017 klo 21.07 Kuuntelin tämän päivän puolueiden puheenjohtajatentistä otteita. Vasemmisto, SDP ja vihreät pelottelevat kansaa ja haluavat huudella lähes asiattomuuksia. Vasemmiston Li Andersson väitti hallitusta lapsiperhevihaajaksi SDP:n ja vihreiden kannustaessa. Tässäkö maan tulevat vastuunkantajat? Soini vastasikin että, jos annettaisiin perheiden itse valita mikä heille on parasta, eikä mennä perheiden keittiön pöytään päsmäröimään. Uskomatonta että kolmikon (oppositio trio VSV, eli vasemmisto, SDP ja vihreät) politiikka perustuu asioilla pelottelemiseen ja suoranaiseen vihan lietsomiseen. Sama juttu 0-tuntisopimusta koskevan kansalaisaloitteen osalta. SDP jatkaa asian vääristelyä ja joudumme koko ajan oikaisemaan virheellistä uutisointia. Alla viimeisin tiedotteeni 31.3.2017 asiassa: "Perussuomalaisten Meri: SDP:n politikointi jatkuu – nollatuntisopimuksilla ratsastus ei lopu ”Nollatuntisopimuksiin tarvitaan reilummat pelisäännöt. Oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin (ps) käynnistämä työryhmä etsii parhaillaan ratkaisuja. Ja SDP tiedottaa, että ’hallituspuolueilla ei ymmärrystä nollasopimusten viheliäiseen ongelmaan’. Tämä on politikointia pahimmillaan. Sanoilla leikittelyä vakavalla asialla”, toteaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Leena Meri. Eduskunta hylkäsi tänään nollatuntisopimuksia koskevan kansalaisaloitteen. Koko työelämä- ja tasa-arvovaliokunta päätyi samaan ratkaisuun mietintöä jättäessään, myös SDP. Kaikkien tiedossa oli myös, että kolmikantainen työryhmä pohtii ministeri Lindströmin alaisuudessa ratkaisuja nollatuntisopimusten ongelmiin, mutta työ on vielä kesken. ”Olen jo aikaisemmin todennut, että kolmikantainen työryhmä on eduskunnan valiokuntaa parempi paikka pohtimaan työelämän lainsäädännön yksityiskohtia. Työmarkkinaosapuolet pitää olla vahvasti mukana uudistustyössä”, Meri Jatkaa. ”SDP antaa 80 000 nollatuntisopimuksella olevalle suomalaiselle mielikuvan, että SDP ratkaisisi ongelman yhdessä silmänräpäyksessä. Jos näin olisi, ongelma olisi varmasti ratkaistu jo viime vaalikaudella, kun SDP:llä oli työministerin salkku.” |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: oppositio, SDP, vihreät, vasemmisto, perussuomalaiset, Leena Meri, Jari Lindström |
Leena tavattavissaLauantai 1.4.2017 klo 7.23 Perussuomalaisten vaalipisteitä on viikonloppuna pitkin Suomenmaata. Kannatuksemme on lähtenyt taas nousuun ja se lämmittää mieltä. Meihin luotetaan edelleen. Olen itse tavattavissa seuraavissa paikoissa: Hyvinkää: lauantaina 1.4. klo 10-11.15, parkkipaikka Hämeenkatu 12 Pornainen lauantaina 1.4. klo 12-13, Salen piha, Koskitie 2 Sipoo sunnuntai 2.4. klo 11-12, Nikkilän S-market, Kaskiniitynkuja Tervetuloa
|
Perussuomalaisten puheenjohtajaehdokas Leena Meren linjaKeskiviikko 29.3.2017 klo 19.12 - Tiedote 29.3.2017, julkaisuvapaa Kuka on kansanedustaja, varatuomari Leena Meri? Olen työskennellyt nuoresta asti niin tehtaassa, kaupassa kuin lakimiehenäkin. Työurani aikana olen työskennellyt sekä yksityisellä työnantajalla että valtion tehtävissä. Lisäksi olen toiminut yksityisyrittäjänä omassa lakiasiaintoimistossa. Ennen eduskuntaa toimin yhdeksän vuotta maistraatin henkikirjoittajana. Luonteeltani olen avoin, rehellinen ja jämäkkä. Viihdyn luonnossa ja lähellä sydäntäni ovat eläimet. Itselläni on kaksi rescue-koiraa ja suomenhevonen Tolokun Aukusti, joka on käytössä kuntouttavassa hevostoiminnassa. Olen Perussuomalaisen eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja ja myös aktiivinen kunnallispoliitikko. Olen kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja. Katso sivuiltani minusta lisää www.leenameri.fi. 1) Perussuomalaisten ”Jalanjäljet tulevaisuuteen” Mitä tavoittelemme, mihin olemme menossa? Kutsun ajatuksiani Perussuomalaisiksi jalanjäljiksi. Omia painopistealueitani: Pieni- ja keskituloiset Eläkeläisten ja muiden pienituloisten pärjäämiseen pitää kiinnittää enemmän huomiota. Esimerkiksi lääkekorvausten omavastuita ja maksukattoja tulisi tarkistaa sekä saada 1.000 euron veroton nettotulo vihdoin aikaiseksi. Myös eläkekaton käyttöönottoa voisi selvittää. Vuokra-asumisen kulujen nousuun pitää etsiä ratkaisuja. Keskituloiset ovat jääneet monista keskusteluista pois. Meillä on paljon keskituloisia perheitä ja yksineläviä, joiden, työtulot ja eläkkeet eivät yksinkertaisesti riitä elämiseen. Keskituloisten kokonaisrasitusta pitäisi selvittää kokonaisuutena. Esimerkkeinä asuntolainan, asumisen, matkakulujen, verojen ja pakollisten maksujen yhteisvaikutusten selvittäminen sekä toimenpide-ehdotukset keskituloisten aseman parantamiseen. Työllisyys ja talous Keskeistä on saada taloutemme ja työllisyytemme hyvään kuntoon, sillä muuten ei velkaantumista saada kuriin eikä nykyisenkaltaisia hyvinvointipalveluita voida rahoittaa kuin velkarahalla. Työllisyyden parantaminen, työpaikkojen edellytysten syntymisen parantaminen sekä PK-yrittäjien tukeminen ovat paras keino talouden tervehdyttämiseen. Näin saamme aikaiseksi kakkua, jolla ylläpidämme palvelut ja saamme varoja jaettavaksi niille, jotka eivät ilman yhteiskunnan tukea yksin pärjää. Kaikista on huolehdittava. EU-politiikka EU puhuttaa. Monet kokevat etteivät ole saaneet riittävästi sanoa siitä miten EU integraatio syvenee kaikkeen päätöksentekoon ja itsemääräämisoikeutemme kapenee koko ajan. Tästä syystä seuraavalla hallituskaudella EU-jäsenyydestä tulisi antaa kansalle mahdollisuus äänestää asiassa. Ennen äänestystä on laadittava napakka selvitys siitä, mitä taloudellisia vaikutuksia mahdollisella EU-erolla olisi. Mitä se tarkoittaisi vientiyrityksille, tulleille, kuluttajahinnoille, lainojen koroille sekä Suomen kansainvälisille sopimuksille, joissa olemme EU:n kautta. Me tarvitsemme selvityksen pohjaksi, jotta voimme äänestää oikean tiedon pohjalta. Parasta mielestäni olisi, jos palaisimme EU:n alkuperäisiin talousliiton tavoitteisiin. Tavoitteena oli tavaroiden, palveluiden ja pääoman vapaa liikkuvuus. Ihmisten vapaa liikkuvuus on sen sijaan osoittautunut ongelmalliseksi. Se on laajentunut turvapaikkakysymykseksi ja taakanjaoksi sen suhteen. Miljoonia ihmisiä liikkuu Euroopassa hakemassa kuka mitäkin. Tämä ei ole ollut ihmisten vapaan liikkuvuuden alkuperäinen tarkoitus vaan työssäkäynnin helpottaminen toisessa jäsenvaltiossa. Maahanmuutto Hallitus laati maahanmuuton toimenpideohjelman, josta suurin osa on toteutettu, mutta osa on toteuttamatta. Esimerkkinä toteuttamattomista asioista ovat perheenyhdistämisen täysimittainen kiristäminen sekä maahanmuuttajien kotoutusrahaa koskeva esitys. Uutena ongelmana ovat myös kielteisen turvapaikka- ja käännytyspäätöksen saaneet ihmiset, jotka eivät poistu maasta. On yleisen lainkuuliaisuuden, talouden ja sisäisen turvallisuuden kannalta kestämätöntä, että tuomioistuinten lainvoimaisia päätöksiä ei oikeusvaltiossa noudateta. Euroopan komissio on linjannut, että henkilö voidaan ottaa säilöön jopa 18 kuukaudeksi, jos hän on saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen ja hänen voidaan olettaa katoavan. Tätä mahdollisuutta tulee käyttää maastapoistamisen turvaamiseksi. Suomalaisuus kunniaan Suomalainen arvostaa Suomessa tuotettua puhdasta ruokaa. Meidän tulee huolehtia maataloustuottajien ja viljelijöiden sekä tuotannon säilymisestä elinkelpoisena. Suomalaiset arvot ja perinteet kunniaan. Suomalainen saa olla ylpeä itsenäisestä Suomesta ja sen erikoislaatuisuudesta. Meidän ei tarvitse hävetä perinteitämme eikä isänmaallisuuttamme. Meillä on oikeus turvata oman maan talous ennen muita. Saamme vaatia, että Suomi on jatkossakin turvallinen maa. Ilmastonmuutos ja kehitysapu On tärkeää olla mukana estämässä ilmastonmuutosta, mutta emme saa päätöksillä sahata omaa oksaamme tekemällä päätöksiä, joilla vaikeutamme yritystemme kilpailukykyä tai suuntaamalla liiallista verorasitusta kuluttajille. Kehitysapua voidaan toteuttaa tukemalla ympäristöteknologian yrityksiä viennin edistämiseksi pelkän rahallisen tuen sijaan. Esimerkkeinä vesihuollon, aurinkoenergian ja jätehuollon ratkaisut, laitteet ja tuotantolaitokset. Ilmastopakolaisuutta voidaan estää parhaiten luomalla ihmisille hyvät elinolosuhteet, jotta heidän ei tarvitse lähteä liikkeelle paremman elämän perässä. 2) Meren linja: ”Uusi aika, uudet johtajat - historiaa Jaettu johtajuus Hyvä johtaja uskaltaa jakaa vastuuta ja tehtäviä myös muille ja erityisesti varapuheenjohtajille. Riittävä vastuu pitää ihmiset motivoituneina. Tämä on joukkuepeli, kukaan ei pärjää yksin. Joukkueena menemme leveillä hartioilla eteenpäin. Vastuu onnistumisesta on silti puheenjohtajalla. Puolueen sisäinen yhteistyö Kentän, eduskuntaryhmän ja puolueen vuoropuhelu pitää saada toimimaan vielä paremmin yhteen. Tiedon pitää kulkea molempiin suuntiin. Vain sitä kautta viestiä voidaan viedä yhdenmukaisena myös kansalaisille. Puolueohjelmat laaditaan jatkossakin yhdessä kentän, eduskuntaryhmän ja puolueen kanssa. Hallitusyhteistyö Hallituksessa voi vaikuttaa ja siellä kannattaa olla niin kauan kuin saamme riittävästi omia tavoitteitamme läpi. Me lähdimme hallitukseen mukaan rehellisinä ihmisinä – jos jotain yhdessä sovitaan, siinä pysytään. Silti tulee toisinaan hallituskumppaneiden julkisia irtiottoja ja meidän niskaan yritetään laittaa asioita, jotka Liian kiltti ei siis kannata olla ja omia vaatimuksia on uskallettava ajaa rohkeasti ja annettava tarvittaessa takaisin, jos muut lähtevät irtopisteiden keräämiseen meidän kustannuksellamme. 3) Ilman teitä ei ole meitä: ”Kenttä on puoleen sydän” Pärjäämme vain joukkueena ja jokaisen panosta tarvitaan. Olen kiertänyt kenttää ahkerasti ja saanut sieltä hyviä ajatuksia eduskuntaan vietäväksi. Vuoropuhelun pitää olla hyvää molempiin suuntiin. Kiitos hyvistä vaalituloksista kuuluu ahkerille kentän ihmisille. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perussuomalaiset, Leena Meri, puheenjohtaja, |
Hyvinkään kaupunginhallitus 27.3.2017 - omituinen kauppaMaanantai 27.3.2017 klo 23.00 Olipa kuumat tunnelmat tänään Hyvinkään kaupunginhallituksessa. Tein kaksi muutosesitystä koskien Viertolan päiväkodin rakennuksen myyntiä 607.000 eurolla ja tontin vuokraamista 30 vuodeksi yksityiselle päiväkotitoimijalle. Esitin ensin, että asia palautetaan valmisteluun lisäselvitystä varten ja toiseksi esitin, että kaupan ja vuokrasopimuksen tekeminen hylätään puutteellisen selvityksen vuoksi. SDP:n ja Vasemmiston edustajat kannattivat yksimielisesti molempia esityksiäni, mutta hävisimme äänestykset 5-4. Keskeisiä syitä vastustukselleni olivat puutteellinen selvitys myynnin ja vuokrauksen ehdoista ja erityisesti myynnin käyvästä arvosta sekä se, ettei vaihtoehtoista toimintatapaa oltu edes mietitty. Keskustalle, kokoomukselle ja vihreille ilmeisesti siis sopii, ettei riittävää selvitystä ole päätöksen perusteena. En ymmärrä miksei ensisijaista esitystäni asian palauttamisesta valmisteluun voitu hyväksyä. Toiminnan on tarkoitus alkaa kesän jälkeen ja muutaman viikon asian lisäselvittämisellä olisi saatu lisätietoa rakennuksen myyntihinnasta sekä vaihtoehtoisista toiminnoista. Asia olisi voitu käsitellä parin viikon päästä uudestaan. Mikä kiire on sellainen, että asia pitää päättää ilman, että selvitykset ovat kattavat ja ristiriidattomat? Kaupungin etu on saada myynneistä käypä arvo ja asiat pitää päättää riittävän selvityksen perusteella. Kannattaa vaaleissa miettiä ketä äänestää ja miksi? Täytyy sanoa, että meinasi käpy palaa kun ei haluta antaa aikaa hyvälle päätöksenteolle ja kaupungin kokonaisedulle. Odotan mielenkiinnolla miten kokoomus, keskusta ja vihreät saavat asian kääntymään mustasta valkoiseksi kootuissa selityksissään. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hyvinkää, kaupunginhallitus, perussuomalaiset, päätöksenteko |
Ajatuksia PS puheenjohtajakisastaLauantai 25.3.2017 klo 7.13 Näin kuntavaalien alla Perussuomalaiset kiinnostavat ja moni kertoo tapaamisissa, että ajamme arvoja, joita kukaan muu ei aja sekä uskallamme puolustaa suomalaisuutta vaikka se ei ole ns. virallisen totuuden mukaan muodissa. Lisäksi minulta on kysytty, että miksi olet puheenjohtajakisassa edes mukana, koska sehän on Terhon ja Halla-ahon kaksintaistelu? Ok. Näin voi ollakin, mutta pitäisikö esimerkiksi hiihtokisoissa lähtöviivalla kaikkien muiden paitsi kolmen ennakkosuosikin luopua kisasta ja todeta, että ihan turha lähteä matkalle, kun palkinnot on jo jaettu. Tulisiko kellekään edes mieleen kysyä muilta kuin ennakkosuosikeilta, että miksi sinä edes vaivaudut hiihtämään? Luovu nyt suosiolla ja anna voittajien hiihtää rauhassa. En ole pelkuri enkä heikkoitsetuntoinen ihminen. Se sija tulee mikä tulee. Parhaani teen ja kierrän kenttää sekä tuon ajatukseni siitä millainen johtaja olisin. Uusi johtaja valitaan kesäkuussa ja kuka tahansa se on, seison hänen joukoissaan. ' Porukat päättää ja se on siinä !
|
|
1 kommentti . Avainsanat: Leena Meri, perussuomalaiset, puheenjohtaja, |
Leena tavattavissa - tervetuloa !Sunnuntai 19.3.2017 klo 10.33 Lähipäivinä olen tavattavissa seuraavasti: 1) Karkkila -maanataina 20.3. klo 18-19, Karkkila, käsityöläiskahvila, Huhdintie 8 2) Hyvinkää -perjantaina 24.3. klo 15 eteenpän Prisman aula, Hyvinkään kauppakeskus 3) Lahti ja Orimattila 4) Vantaa - sunnuntai 26.3. klo 10-11, Korson suurmarkkinat
|
Mistä nuorelle työkokemusta?Tiistai 14.3.2017 klo 21.16 - Kirjoitus julkaistu Aamupostin 14.3.2017 Kaupunginvaltuutettu Kimmo Martikainen toivoi (AP 9.3) kirjoituksessaan tekemälleni valtuustoaloitteelle pikaista menestystä kaupungin rattaissa ja kehotti yrityksiä antamaan nuorille kesätyöpaikkoja – vaikka lyhyitäkin pätkiä. Tähän toiveeseen on helppo yhtyä. Valtuustoaloitteessani ehdotin, että Hyvinkään kaupunki laajentaa kesätyösetelin tukea 15-17- vuotiaisiin nuoriin, ja että seteli olisi mahdollista käyttää myös muutaman viikon työsuhteissa. Tänä kesänä Hyvinkään kaupunki tukee 17-29 -vuotiaiden hyvinkääläisten nuorten työttömien työnhakijoiden tai keväällä 2017 ammatilliseen tutkintoon valmistuvien työllistymistä. Tuki on tarkoitettu yrityksille (tukea ei myönnetä yksityistalouksille, yhdistyksille, säätiöille, kunnille tai valtiolle). Kesätyösetelin arvo on 350 euroa kuukaudessa. Tuen enimmäiskesto on kolme kuukautta ja nuoren kanssa tulee tehdä vähintään kuukauden työsopimus. Monet kunnat tukevat koululaisten kesätöitä kesätyöseteleillä. Esimerkiksi Helsingin kaupunki antaa ysiluokkalaisille kesätyösetelin. Kaupungin selvityksen mukaan kesällä 2016 kesätyösetelin avulla 25 %Helsingin koulujen ysiluokkalaisista sai kesätyöpaikan. Kesätyöseteli mahdollisti näin yli 800 uutta työsuhdetta nuorille. Alle 18 -vuotiaiden kesätöistä ei löydy virallisia tilastoja, mutta esimerkiksi hakukone -Avointyopaikka.fi mukaan on ensi kesäksi töitä tarjolla 15-18- vuotiaille reilut 11 000 paikkaa. Minuun ovat olleet yhteydessä nuorten vanhemmat, jotka toivovat kesätyösetelin laajentamista myös 15- ja 16- vuotiaisiin nuoriin, jotta heidän olisi helpompi saada se ensimmäinen työpaikka ja työkokemusta sekä tietysti omalla työllä ansaittua rahaa. Lisäksi alle 18- vuotiaiden osalta toivottiin että tuen saamiseen oikeuttaisi alle kuukaudenkin työsuhde, sillä aina sellaista työtä ei ole tarjolla ja nuoren tulee myös lomailla riittävästi lukukausien välillä. Useissa tutkimuksissa yhtenä tärkeimmistä keinoista nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä on varmistaa vähintään ammatillinen koulutus kaikille nuorille sekä koulutuksen ja työelämän välisen siirtymävaiheen tehostaminen. Jotta nuori jaksaa innostua ja saa sitä kaivattua työkokemusta pitää tietysti saada se ensimmäinen työpaikka. Töitä haettaessa usein sanotaan, että pitää olla työkokemusta. Mistä sitä saa, jos ei saa ensimmäistä työpaikkaa? Itsellänikin on tästä kokemusta nuoruusvuosilta ja erityisesti lakimieheksi valmistumiseni jälkeen. Alan työkokemusta ei ollut, mutta ensimmäisen työpaikan sain asianajotoimistosta avustajana, sillä olin tehnyt monenlaista muuta työtä, joista olin työkokemusta saanut. Jos minulla ei olisi ollut monipuolista muuta työhistoriaa, en usko että olisin paikkaa saanut. Nuorten oma kokemus syrjäytymisestä ja siihen liittyvistä ilmiöistä on myös tärkeää tietolähde. Kun nuorilta itseltä on kysytty syrjäytymisen syistä, he mainitsevat ystävien puutteen ja yksinäisyyden. Tämäkin tukee sitä ajattelua, että työyhteisö on tärkeää syrjäytymisen ehkäisyssä. Työpaikalta saa uusia ihmissuhteita ja tunteen, että kuuluu johonkin yhteisöön. Mistäpä sitä tietää mitä muuta siitä tulevaisuuteen vielä poikii. Tehdään siis valtuutettuina voitavamme nuorten työpaikkojen ja syrjäytymisen estämisen eteen.
|
Alkoholilain uudistusta kiirehdittävä, jotta verotulot saadaan SuomeenLauantai 11.3.2017 klo 0.28 Panimoliiton mukaan pelkästään olutta tuodaan matkustajatuontina yli nelinkertainen määrä Alkossa myydyn oluen määrään nähden. Viranomaisten matkustajatuontitutkimuksen mukaan Virosta tuodusta oluesta vain kolmannes on Suomessa valmistettua. Siksi alkoholilain uudistusta on kiirehdittävä. Laki lisää kilpailua panimojuomien kotimarkkinoilla ja kasvattaa kotimaanmyyntiä rajakaupan kustannuksella. Kansantalouden kannalta on järkevää, että esimerkiksi oluiden, siidereiden ja long drink juomien verotulot jäävät Suomeen. Kirjallinen kysymykseni asiassa: Panimoliiton 9.3.2017 antaman tiedotteen mukaan oluen, siiderin, long drink -juomien, virvoitusjuomien ja kivennäisvesien kotimaanmyynnistä on sulanut kymmenessä vuodessa pois yli 90 miljoonaa litraa ja myynti on laskenut reilut 10 prosenttia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Alkoholijuomien matkustajatuonti 2016 -raportista selviää, että panimojuomien matkustajatuonti on kaikkien aikojen korkeimmalla tasolla. Vuonna 2016 matkustajat toivat olutta, siideriä ja long drink -juomia yhteensä 59,6 miljoonaa litraa. Panimojuomien tuonti kasvoi litroissa 17 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Pelkästään olutta tuodaan matkustajatuontina yli nelinkertainen määrä Alkossa myydyn oluen määrään nähden. Viranomaisten matkustajatuontitutkimuksen mukaan Virosta tuodusta oluesta vain kolmannes on Suomessa valmistettua. Viro on kaavaillut olutveroon 70 prosentin korotusta tulevana kesänä. Noston jälkeen Viron olutvero olisi edelleen alle puolet Suomen veron tasosta (Panimoliitto 7.3.2017). Nykyisin Suomessa on EU:n korkein olutvero ja se on moninkertainen Viroon nähden. Suomen olutveroa on korotettu vuodesta 2008 lähtien viisi kertaa. Suomessa on myös Viroa korkeampi arvonlisävero ja juomien hintaeroa kasvattaa verojen lisäksi Suomen Viroa suurempi juomapakkausten pantti. Matkustajatuonnin hillitsemiseksi on pikaisesti saatava uusi alkoholilaki voimaan ja oluen, siiderin sekä lonkeron veroa laskettava, todetaan Panimoliitosta. Panimoliiton mukaan valmisteilla oleva uusi alkoholilaki purkaa ylisääntelyä ja lailla on myönteinen vaikutus kansantalouteen. Laki lisää kilpailua kotimarkkinoilla ja kasvattaa kotimaanmyyntiä rajakaupan kustannuksella. Kansantalouden kannalta on järkevää, että esimerkiksi oluiden, siidereiden ja long drink juomien verotulot jäävät Suomeen. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Koska uusi alkoholilaki saadaan Eduskuntaan, jotta matkustajatuonti vähenisi ja verotulot jäisivät näin Suomeen? |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Verotulot, alkoholilainsääsäntö, matkustajatuonti, panimot |
Meri: Lähden ehdolle PS puheenjohtajakisaanSunnuntai 5.3.2017 klo 14.48 - Tiedote, julkaisuvapaa 5.3.2017 Pitkäaikainen Perussuomalaisten puheenjohtaja ja puolueemme isä Timo Soini ilmoitti, ettei lähde enää tavoittelemaan puolueen puheenjohtajuutta. Uutinen oli yllättävä ja pysäyttävä. Itselleni tuli haikea olo. Tieto siitä, että Timo haluaa jatkaa muuten täysillä mukana, antoi hyvän tunteen. Ehdotan, että puoluekokouksessa Timo Soinille annetaan kunniapuheenjohtajan arvonimi arvokkaasta työstään puolueen eteen. Ilman Timoa emme olisi tässä enkä minä olisi löytänyt poliittista kotiani. Puhelimeni on soinut koko päivän. Pyyntöjä on tullut pitkin Suomea: ”lähde Leena puheenjohtajakisaan”. On korostettu, että tarvitsemme rohkean, osaavan ja määrätietoisen ehdokkaan. Kiitän lukuisia ihmisiä tuesta, jonka määrä suoraan sanoen yllätti minut. Olemme isojen muutosten edessä. Sote- ja maakuntauudistus mullistaa tulevaisuuttamme ja merkitsee historiallista muutosta kuntien toimintaan. Pientä ihmistä ja hänen vaikuttamismahdollisuuksiaan ei saa tehostamisen huumassa unohtaa. Puolueemme tavoitteet eivät myöskään saa unohtua, vaikka olemme mukana hallituksessa ja kompromisseja on jouduttu tekemään. Tällä tarkoitan mm. pieni-ja keskituloisten suomalaisten arjen tukemista, EU – ja maahanmuuttokriittisyyttä sekä sitä juuri meille kansanomaista tapaa tehdä politiikkaa. Emme ole, emmekä halua olla, kuten kaikki muut puolueet, vaan vaihtoehto muille. Perussuomalaiset puhuvat asioista kansanäänellä ja niin että ihmiset ymmärtävät mistä puhutaan. Koska pyyntöjä on tullut runsaasti, vastaan osaltani myöntävästi kutsuun – lähden siis mukaan kisaan. Toivon hyvää kisaa kaikille ehdokkaille ja vilkasta keskustelua puolueemme tulevaisuudesta. Kaikesta huolimatta toivon, että keskitymme puheenjohtajakisan keskellä tekemään hyvän kuntavaalituloksen ja toivotan kaikille voimia kuntavaaleihin. Kuntavaalien jälkeen räjäytämme puheenjohtajakisan satasella käyntiin.
Leena Meri (ps) Kansanedustaja, varatuomari, perussuomalaisen eduskuntaryhmän 2. varapj Hyvinkää p. 050 513 2330 leena.meri@eduskunta.fi
|
Lainvoimainen käännytyspäätös Suomesta voi olla peruste rajoittaa henkilön liikkumistaSunnuntai 5.3.2017 klo 10.41 - ILKKA JANHUNEN, Suomen Uutiset Kansanedustajat ja asiantuntijat keskustelivat kiivaasti eduskunnan perustuslakiseminaarissa siitä, kuinka paljon perustuslaki rajoittaa eduskunnan lainsäädäntövaltaa. – Perustuslain tulkinta ei voi olla irrallaan yhteiskunnasta. Kun maailma muuttuu, myös perustuslain tulkinta voi muuttua, kansanedustaja Leena Meri sanoo. Eduskunnan järjestämässä perustuslakiseminaarissa käytiin eilen tiukka keskustelu, jossa asiantuntijat ottivat kantaa muun muassa siihen, pyrkivätkö eduskunnan perustuslakivaliokunnan asiantuntijat politikoimaan valiokunnassa ja samalla rajoittamaan eduskunnan lainsäädäntövaltaa. Perustuslain tulkinnasta olivat paneelissa keskustelemassa kansanedustajat Leena Meri, Ben Zyskowicz, Ville Niinistö sekä professorit Markku Helin ja Juha Lavapuro. Yhteiskunnallinen tilanne otettava huomioon Eduskunnan perustuslakivaliokunta antaa lausuntoja lakiesitysten perustuslainmukaisuudesta. Perussuomalaisten Meri on ollut perustuslakivaliokunnan jäsen kaksi vuotta. Meri toi keskustelussa esille, että eduskunnan perustuslakivaliokunta ei voi olla yhteiskunnasta irrallaan oleva saareke. – Perustuslaki on lainsäätäjän selkänoja. Kuitenkin, kun maailma muuttuu myös perustuslain tulkinta voi muuttua. Yhteiskunnallinen tilanne tulee ottaa huomioon perustuslain tulkinnassa, Meri sanoi. Perustuslaki ei estä leikkauksia Suomen nykyinen perustuslaki tuli voimaan vuonna 2000. Eduskunnan lainsäädäntövaltaa rajoittavat perustuslain perusoikeussäännökset, joiden toteutumisen eduskunnan perustuslakivaliokunta varmistaa. Perustuslakivaliokunta kuulee työssään lainsäädännön asiantuntijoita, joiden keskuudessa usein on painotuseroja perustuslain sisällöstä. Kokoomuksen kansanedustaja Zyskowicz toi paneelissa esille, kuinka pelkästään tiettyjen asiantuntijoiden näkemyksiä noudattamalla eduskunnan lainsäädäntövalta huomattavasti kaventuisi. – Perusoikeusmyönteinen laintulkinta sopii tuomioistuimiin, joissa on käsillä aina jokin konkreettinen tapaus. Tilanne on toinen, jos eduskunnassa keskustellaan esimerkiksi etuuksien leikkauksista. Leikkaukset ovat kuitenkin normaalia poliittista harkintaa, joista ei voi joka tilanteessa tehdä perustuslakikysymyksiä. Perustuslaki ei estä tekemästä esimerkiksi leikkauksia sosiaaliturvaan, Zyskowicz huomautti. Lainsäädäntötyö ei ole pelkkää tiedettä Meri sanoo, kuinka perustuslaista on nykyisin eduskunnassa tullut oppositiopuolueiden lyömäase. Hallituksen esityksiä vastustetaan tyypillisesti usein sen vuoksi, että ne saattaisivat olla perustuslain vastaisia. – Esimerkiksi kelpaa vaikka subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittaminen, jota ensin epäiltiin perustuslain vastaiseksi mutta se ei ollut sitä. Lainsäädäntötyö ei kuitenkaan ole pelkkää tiedettä vaan siinä tulee aina huomioida käsillä oleva tilanne kokonaisuudessaan. Perusoikeuksien toteuttamiseen vaikuttaa aina myös yhteiskunnan taloudellinen tilanne. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on ensimmäinen perustuslainmukaisuuden varmistaja. Myös tuomioistuimilla on yksittäistapauksessa mahdollisuus antaa etusija perustuslain säännökselle. – Perustuslakivaliokunnassa kuulemme asiantuntijoita ja tarvittaessa myös laajennamme kuulemista jos jokin asia on jäänyt epäselväksi. Tällä tavalla perustuslain toteutuminen varmistetaan etukäteen, Meri sanoo. Liikkumista voitava rajoittaa Perustuslain takaama yhdenvertaisuus edellyttää lähtökohtaisesti kaikkien tasa-arvoista kohtelua lain edessä. Meri sanoo kuitenkin, että esimerkiksi lainvoimainen käännytyspäätös Suomesta voi olla perustuslain mukainen hyväksyttävä peruste tapauskohtaisesti rajoittaa henkilön liikkumista. – Suomessa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa. Jos kuitenkaan tällaista laillista perustetta ei ole, minkä vuoksi henkilön liikkumista ei siinä tapauksessa voisi rajoittaa? Esimerkiksi niin, että henkilöiden tulisi asua tietyissä, heille osoitetuissa keskuksissa odottamassa kotiinpaluuta, Meri ehdottaa. ”Meneekö politiikka liian ahtaalle?” Professori ja kokenut lainvalmistelija Markku Helin huomautti, että perustuslain perusoikeussäännökset on tarkoitettu lainsäätäjälle vain väljiksi ohjeiksi. – Meneekö politiikka liian ahtaalle, jos perustuslaista vedetään liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä perustuslain tutkijoiden doktriinien kautta? Helin kysyi. Myös oikeuskansleri Jaakko Jonkan vuosikertomuksessa vuodelta 2015 on siteerattu Markku Heliniä samasta aiheesta seuraavasti: -Tasapaino järkkyy, jos perustuslakiin kirjattuja arvoja ei oteta todesta. Mutta se järkkyy myös, jos perustuslakiasiantuntijat katsovat voivansa antaa tieteellisiä vastauksia kysymyksiin, jotka ovat poliittisia. Perustuslain tulkinnassa on kysymys siitä, miten perusoikeuksissa ilmaistuja arvoja on sovellettava käsillä olevassa lakihankkeessa. Tämän arvioiminen on pikemminkin arvopoliitikkojen kuin juristien työtä. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perustuslaki, perustuslakivaliokunta, Leena Meri |
Hyvinkään kaupungin valtuustossa esitin kesätyösetelin laajennustaMaanantai 27.2.2017 klo 21.27 Valtuustoaloite 27.2.2017 Kesätyöseteli myös 15-17 vuotiaille Hyvinkään kaupunki tukee 17-29 vuotiaiden hyvinkääläisten nuorten työttömien työnhakijoiden tai keväällä 2017 ammatilliseen tutkintoon valmistuvien työllistymistä. Tuki on tarkoitettu yrityksille (tukea ei myönnetä yksityistalouksille, yhdistyksille, säätiöille, kunnille tai valtiolle). Kesätyösetelin arvo on 350€/kuukausi. Kesätyösetelin voi käyttää 1.4.-31.8.2017 alkavaan työsuhteeseen. Tuen enimmäiskesto on kolme (3) kuukautta. Myös 15-17 vuotiaat tarvitsevat kesätyöseteliä. Monet kunnat tukevat koululaisten kesätöitä esim. kesätyöseteleillä. Esimerkiksi Helsingin kaupunki luovuttaa 9-luokkalaisille kesäsetelin, jonka voi käyttää kesätöissä. Kaupungin raportin mukaan kesällä 2016 kesäsetelin avulla 25 % Helsingin koulujen ysiluokkalaisista sai kesätyöpaikan. Kesäseteli mahdollisti yli 800 uutta työpaikkaa nuorille. Alle 18-vuotiaat nuoret eivät saa tehdä aivan samoja töitä ja samoilla työehdoilla kuin aikuiset. Nuorista työntekijöistä annettu laki suojelee liialliselta työn rasitukselta. Työ ei saa • vahingoittaa nuoren ruumiillista tai henkistä kehitystä
• sisältää tehtäviä, jotka ovat liian vastuullisia ikään nähden
• vaatia ponnisteluja, jotka ovat nuoren voimille kohtuuttomia.
Lähtökohtaisesti työhön voidaan ottaa 15 vuotta täyttänyt henkilö. Alle 18 vuotiaiden kesätöistä ei löydy virallisia tilastoja, mutta yhden hakukoneen (Avointyopaikka.fi) mukaan ensi kesäksi kesätöitä 15-18 vuotiaille oli reilut 11 000. Aloite Me allekirjoittaneet esitämmekin, että Hyvinkään kaupunki laajentaa kesätyösetelitukeaan 15-17 vuotiaisiin nuoriin niin että seteli olisi käytössä kesällä 2018. Kesätyösetelin pitäisi tällä kohderyhmällä olla niin joustava, että se mahdollistaa setelin käytön myös muutaman viikon työsuhteissa. Leena Meri
|
Mineraalien louhinnan korvaukset yhteiskunnalleSunnuntai 26.2.2017 klo 20.57 Kirjallinen kysymykseni asiasta eduskunnassa 24.2.2017: Kaivoslakia pitäisi muuttaa siten, että se antaisi hyvän perustan periä yhtiöiltä korvauksia malmiesiintymien hyödyntämisestä. Suomen nykyinen kaivoslainsäädäntö on muotoiltu lähtien valtausjärjestelmästä (malminetsintäluvasta). Kuka hyvänsä saa varata kaavoitetun alueen ulkopuolelta kuinka suuren alueen hyvänsä käytännössä ilmaiseksi. Näin hyvää mahdollisuutta ei voi jättää käyttämättä – Suomesta on jo varattu todella laajoja alueita, silti varaajalla ei tarvitse olla mitään edellytyksiä malminetsintälupaan ja mahdollisesti kaivostoiminnan aloittamiseen. Varauksille voisi asettaa esimerkiksi pinta-alaan perustuvan vuotuisen maksun, jotta ei kannattaisi tehdä turhan suuria varauksia.Harvat maat sallivat malmi- ja mineraalivarojen hyödyntämisen ilman selkeitä korvauksia, koska kansainväliset yhtiöt voivat harjoittaa ns. verosuunnittelua ja kotiuttaa voittonsa muihin maihin. Siksi monissa maissa onkin käytössä kaivosvero / rojaltimaksut. Valtiovarainministeri Urpilainen sanoi vastauksessa kirjalliseen kysymykseen 2012, että hallituksen mahdollisia jatkotoimenpiteitä varten valtiovarainministeriössä kartoitetaan kaivostoimintaan kohdistuvan mahdollisen veron osalta alustavia veromalleja. Veromalleja ei kuitenkaan ole parlamentaariseen käsittelyyn tuotu. Toinen louhintaan liittyvä ongelma syntyy, kun suomalaiset yritykset louhivat kiviainesta kunnassa, mutta yhteisövero maksetaan pääkonttoripaikkakunnalle, joka on muualla kuin louhintakunnassa. Kunnilla on nykyisen lainsäädännön kautta vähän mahdollisuuksia saada muita korvauksia kuin lupakäsittelyyn liittyvät maksut. Ongelmana ovat välilliset vaikutukset mm. liikenteen aiheuttamien investointien (esim. kevyen liikenteen väylät, valaistus, liittymä- ja suojatiejärjestelyt), joiden investoinnit nykyisen ELY-keskuksen määrärahojen puutteen vuoksi kaatuvat aina kunnalle. Asukkaat, joihin suorat haitat kohdistuvat (melu, pöly, omaisuuden arvonalennus), ovat heikoimmassa asemassa. Lainsäädäntö lähtee väliaikaisesta haitasta ajatuksella, kun louhostoiminta loppuu, loppuu haitat. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta valtio saisi korvauksen mahdollisesti hyödynnettävistä malmeista ja mineraaleistaan ja että kunnat saisivat riittävän korvauksen välillisistä vaikutuksista, jotka aiheutuvat kiviaineksen louhinnasta niiden maaperästä? |
Pyörin siis vaarallisessa porukassa?Sunnuntai 19.2.2017 klo 17.19 - kirjoitus on julkaistu myös Aamupostissa Yleltä tuli ohjelma (A-studio 13.2.) Euroopan populistipuolueista. Yle haastatteli komission varapj. Jyrki Kataista, joka kertoi populisteista, joita hän luokitteli kahdeksi eri porukaksi. Toinen porukka on kilttejä, joihin kansa pettyy ja toinen porukka on niitä vaarallisia ja kansallismielisiä. Mikä ulkopuolinen arvioitsija on Suomen entinen pääministeri Katainen, joka leikkii jotain populistien tuomaria? Ohjelmassa muistutettiin kansankiihottajista ja natseista. Rinnastus populisteihin oli selvää. Katainen kertoi, että muut poliitikot paitsi populistit ovat vastuullisia. Katainen tosin itse jätti pääministerin tehtävät kesken kaiken, eli se siitä vastuunkantamisesta. Ja tulihan se lopussa, että Suomessa nämä populistit on otettu hallitukseen. Kuuntelin suu auki tätä touhua, kun meidät tuomitaan lähes maailman rauhaa uhkaavina ihmisinä, jotka muodostavat jotain outoja porukoita. Olen tavallinen vastuullinen ihminen ihan tavallisessa ja laillisessa puolueessa enkä mikään yleisvaarallinen ihminen, joka pitää maan päältä hävittää. Kuka se vaarallinen olikaan ja kuka ei? |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perussuomalaiset, populistit, vastuullisuus |
Nyt riittää sumutus moottoripyöräverostaPerjantai 10.2.2017 klo 20.28 - tiedote 10.2.2017 Perussuomalaisten Terho: Nyt riittää sumutus moottoripyöräverosta Tiedote 10.2.2017 Julkaisuvapaa
Perussuomalaisten Terho: Keski-Uusimaa julkaisi tänään 10.2. kokoomuksen kansanedustaja Eero Lehden kolumnin, jossa hän väittää moottoripyöräveroa perussuomalaisten kiihkoilemaksi. Vastaavia väitteitä on kuultu aiemminkin. ”Useampi taho on kiihkoillut moottoripyöräveron olevan perussuomalaisten keksimä ja ajama. Tämä ei pidä paikkaansa. Me ehdotimme veroa suurille veneille, mutta moottoripyörävero ei ole meidän keksintömme”, painottaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho. ”Eduskuntaryhmämme on käynyt moottoripyöräverosta useita keskusteluja, joiden pohjalta tiedän, ettei meillä kukaan tätä veroa toivo.” Hallituspuolueet ovat yhdessä sopineet moottoripyöräverosta osana hallitusohjelman veropakettia. Hallituksen esitystä ei ole tuotu vielä eduskuntaan. ”En kuuntele näitä hallituskumppaneiden perättömiä syytöksiä enää. Perussuomalaiset ei ammattitaitoisena hallituspuolueena kampanjoi yhdessä sovittua hallitusohjelmaa vastaan, mutta sen voin ilmoittaa, että eduskuntaryhmämme ei moottoripyöräveroa halua. Meidän puolestamme sen voi mieluusti jättää toteuttamatta, jos hallituskumppanit tähän suostuvat”, Terho jatkaa. Useat asiantuntijat ovat arvioineet, että moottoripyöräverolla ei saavuteta toivottua verokertymää. Samanaikaisesti Perussuomalaisten vaatima autoveron alennus on jo kasvattanut valtion kassaa. ”Tuottamatonta veroa moottoripyörille ei kannata toteuttaa. Autoveron kohdalla itse asiassa veron alennus lisäsi verotuottoa. Henkilökohtaisesti olisin valmis pohtimaan, toimisiko sama moottoripyörien suhteen.”
Lisätietoja:
|
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän kuulumisiaTorstai 9.2.2017 klo 23.00 Perussuomalaisten eduskuntaryhmä valitsi puheenjohtajiston ja työvaliokunnan jäsenet vuodelle 2017. Puheenjohtajisto jatkaa samalla kokoonpanolla kuin viime vuonna. Kaikki valinnat olivat yksimielisiä. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä valitsi yksimielisesti puheenjohtajakseen helsinkiläisen Sampo Terhon. Ryhmän ensimmäisenä varapuheenjohtajana jatkaa Ritva Elomaa Maskusta. Ryhmän toisena varapuheenjohtajana jatkaa varatuomari Leena Meri Hyvinkäältä. Eduskuntaryhmän työvaliokunnassa toimivat kaikki ryhmän puheenjohtajat, hallintovaliokunnan puheenjohtaja Juho Eerola, talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen ja liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Ari Jalonen. Lisäksi työvaliokunnassa jatkaa ensimmäisen kauden kansanedustaja Jari Ronkainen Hollolasta. Onnea kaikille valituille ja omasta puolesta kiitos eduskuntaryhmälle luottamuksesta! |





