Perustuslaki ja sen vastaisuus

Tiistai 13.9.2016 klo 21.53

Elisabeth Rehn sanoi haastattelussaan (HS 11.9.) olevansa huolissaan nuorista naiskansanedustajista, jotka eivät välitä ihmisoikeuksien kunnioittamisesta ja tasa-arvon ajamisesta niin kuin hänen aikanaan. Edelleen hän toteaa, että miten nämä fiksut ihmiset voivat sallia, että Suomeen syntyy niin kova nationalismi. Jutussa mainitaan nimeltä perussuomalaisten kansanedustajista minut ja Laura Huhtasaari.

Samassa lehdessä perustuslakivaliokunnassa usein kuultavana ollut professori Ojanen katsoo, että perustuslakivaliokuntaan tulisi valita lainsäädäntöä ymmärtäviä kokeneita ihmisiä eikä ensimmäisen kauden ”keltanokkia, jotka vasta opettelevat eduskuntatyötä”.

Rehn ei siis pidä nationalismista. Nationalismi eli kansallisuusaate on aate, joka korostaa kansakuntien merkitystä kulttuurissa tai politiikassa. Johonkin kansaan kuuluvat ihmiset ilmentävät nationalistista ajattelutapaa, mikäli he välittävät kansallisesta identiteetistään tai pyrkivät saavuttamaan (tai säilyttämään) itsemääräämisoikeuden. Eipä tuo ei niin vaaralliselta aatteelta tunnu.

Rehn ei ilmeisesti pidä siitäkään, että kansanedustaja keskustelee ja kyseenalaistaa asioita. Maailma ei muutu ilman, että asioita kyseenalaistetaan. Hän siis katsoo, että kritiikki perustuslain tai kansainvälisten sopimusten tulkinnasta on pahasta ja tarkoittaa, ettei kunnioita ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa. Olen monien muiden tavoin tuonut esille erityisesti maahanmuuttoon liittyviä ongelmia ja katsonut, että kansainvälisiä sopimuksia voidaan tulkita toisinkin ja että niitä pitää voida myös muuttaa (tutkija Purran raportti ja Leena Meri )

Itse olen perustuslakivaliokunnan jäsenenä ollut mukana antamassa valiokunnan yksimielisiä lausuntoja, joissa on edellytetty muutoksia lakiesityksiin. Lakiesitys on katsottu joko perustuslain tai ihmisoikeuksien vastaiseksi ja lausunnossa on vaadittu muutoksia lakiesityksiin, jotka on myös tehty ennen lain hyväksymistä eduskunnassa. Onko se väitettyä ihmisoikeuksien tai tasa-arvon vastaisuutta? Minusta päinvastoin.

Professori Ojanen taas väheksyy perustuslakivaliokunnan jäseniä, joista monet ovat kokeneita lakimiehiä, kuten minä, ja kutsuu heitä "keltanokiksi". Edustajat on valittu demokraattisesti vaaleilla eduskuntaan ja jokainen eduskuntaryhmä on saanut valita sinne ryhmän mielestä parhaimman edustajan. Jos se on huono asia, niin katson, että silloin väheksytään myös demokratiaa ja kansanvaltaa.

Perustuslakivaliokunnassa on useita kuultavia ja Ojanen on vain yksi heistä. Asiantuntijat ovat joskus erimielisiä tulkinnoista ja perustuslakivaliokunnan tehtävä on kaikkien lausuntojen perusteella arvioida mikä kyseisessä asiassa on näkemys perustuslainmukaisuudesta ja siitä täyttääkö ehdotus ihmisoikeusvelvoitteet. Varmasti on niin, että yhden asiantuntijan näkemys voi jäädä vähemmistöön, mutta se ei tarkoita, että laki olisi perustuslain tai ihmisoikeuksien vastainen.

Taustalla tähän Rehnin ja Ojasen kritiikkiin ovat pääasiassa maahanmuuton kiristykset. Kaikki lait on hyväksytty perustuslakivaliokunnan lausuntojen perusteella eduskunnan täysistunnossa niin, ettei niitä ole todettu perustuslain tai ihmisoikeuksien vastaiseksi. Perustuslakivaliokunnan lausunnot ovat olleet yksimielisiä ja ne on hyväksytty myös oppositioedustajien tuella. Siksi on outoa puhua, että olen perusoikeus- tai ihmisoikeusvastainen, kun olen ollut samaa mieltä perustuslakivaliokunnan muiden jäsenten kanssa.

Vähimmäisvaatimus olisi, että väitteille esitettäisiin painavat perusteet eikä heiteltäisi väitteitä sinne ja tänne, jos lähdetään tosissaan väittämään, ettei kansanedustaja työssään kunnioita ihmisoikeuksia tai tasa-arvoa.

Ps. Pyysin Hesarilta vastahaastattelua ja  lähetin sähköpostin vastaavalle päätoimittajalle ja jutun toimittajalle Tommi Niemiselle. Eilen minua haastateltiin puhelimitse toimittaja Olli Pohjanpalon toimesta ja perusteena oli juuri se, että nimeni mainittiin ko. jutun yhteydessä. Ihmettelin, ettei juttua oltu kuitenkaan julkaistu Hesarissa. Syy selvisi tänään tiistaina, kun jutun toimittaja Tommi Nieminen ilmoitti, ettei haastattelua tule, sillä se ettei blogini kappaletta ollut siteerattu jutussa kokonaan, ei ole peruste haastatella minua ja että asiassa on toimittu journalististen periaatteiden mukaan. Kysyin että mitä he oikein touhuavat, mutta vastausta en enää saanut.  Mistähän tässä on taas kyse? 

Helsingin Sanomat 11.9.2016, professori Ojasen haastattelu

Helsingin Sanomat 11.9.2016, Elisabeth Rehnin haastattelu

Kommentoi kirjoitusta.

Leena Meri tavattavissa

Perjantai 9.9.2016 klo 13.57

image2.jpeg

lauantaina  10.9.             klo 10-12 Keravan sirkusmarkkinat, PS-teltta

sunnuntaina 11.9.     klo 10-12 Korson maalaismarkkinat, PS-teltta

maanantaina 12.9.   klo 12-13 Hyvinkää, kirjaston edessä, kauppakeskus Willa. paikalla myös sosiaali - ja terveysministeri (PS) Pirkko Mattila.

Tervetuloa juttelemaan !

Kommentoi kirjoitusta.

Kirjallinen kysymys: Osinkotulojen verovapaus ay-järjestöillä

Tiistai 6.9.2016 klo 21.11

Yhteiskunnallisen veronmaksumoraalin kannalta on ongelmallista, että miljoonien osinkotulot ovat verovapaita, jos organisaatio on luokiteltu yleishyödylliseksi yhteisöksi. Useat kansalaiset ovat ottaneet minuun yhteyttä ja todenneet, että ratkaisu tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Voidaankin kysyä, miten yleishyödyllisellä yhteisöllä voi olla osinkotuloja miljoonia, joista se ei maksa veroja. Mihin yleishyödyllinen yhteisö käyttää saamansa verovapaat osingot?

Esimerkkinä ongelmallisesta laintulkinnasta ja vakiintuneesta käytännöstä on se, että ay-liike luetaan lähes automaattisesti yleishyödylliseksi yhteisöksi.

Ongelmana tämä näkyy mm. Suomen suurimmassa yksityisessä vuokra-asuntoyhtiössä VVO:ssa, joka on tuottanut esimerkiksi vuosien 2010-2015 aikana liki 50 miljoonaa euroa ammattiyhdistysliikkeelle (Taloussanomat 18.11.2015). Ammattiliitot ja yhdistykset omistavat VVO:sta noin 60%.

Näistä osingoista ei makseta veroja, koska ammattiyhdistysliikkeen ei yleishyödyllisenä yhdistyksenä tarvitse veroja maksaa. Moni VVO:n asukas on asumistuen saaja ja vuokrien nousua maksatetaan suuressa määrin pienituloisille maksetuilla asumistuilla. Kun vuokrat nousevat, kohoavat myös asumistuet sekä mahdollisesti muutkin tuet, joilla huolehditaan, että asumismenojen jälkeen käteen jää säällinen perustulo.

Kun kysyin verottajalta perusteita sille, että ay-liike katsotaan yleishyödylliseksi yhteisöksi, sain vastaukseksi seuraavaa:

Lainkohdan mukaan yhteisö on yleishyödyllinen, jos

1) se toimii yksinomaan ja välittömästi yleiseksi hyväksi aineellisessa, henkisessä, siveellisessä tai yhteiskunnallisessa mielessä;

2) sen toiminta ei kohdistu vain rajoitettuihin henkilöpiireihin;

3) se ei tuota toiminnallaan siihen osalliselle taloudellista etua osinkona, voitto-osuutena taikka kohtuullista suurempana palkkana tai muuna hyvityksenä

Lisäksi tuloverolain 22.2 §:ssä mainitaan, että yleishyödyllisenä yhteisönä voidaan pitää mm. työväenyhdistystä tai työmarkkinajärjestöä.

Ammattijärjestöjen tulee kuitenkin sekä sääntöjensä että tosiasiallisen toimintansa osalta täyttää edellä mainitut kolme edellytystä, jotta niitä voidaan pitää yleishyödyllisinä yhteisöinä. Pelkästään se, että kyseessä on ammattijärjestö, ei yleishyödyllisyyttä synnytä, mutta ammattijärjestöjä on yleensä yleishyödyllisinä yhteisöinä verotuksessa pidetty.

Verohallinto ratkaisee yhteisön verotuksellisen yleishyödyllisyyden tuloverotuksen toimittamisen yhteydessä. Ratkaisu pohjautuu luonnollisesti olemassa olevaan lainsäädäntöön sekä sen tulkintaa ohjaavaan vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön.”

Allekirjoittaneen mielestä voidaankin kysyä, onko verottajan tulkinta ay-liikkeen osalta oikea?

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Aikooko valtiovarainministeri ryhtyä toimenpiteisiin, jotta yhteiskunnallisen veronmaksumoraalin kannalta haitallinen käytäntö tulkita ay-liike yleishyödylliseksi yhteisöksi osinkotulojen verottomuuden osalta muutetaan tai että yleishyödyllisten yhteisöjen verovapaus poistetaan tai verovapaille osinkotuloille laitettaisiin verottomuuden osalta kohtuullinen yläraja?

 

Helsingissä 6.9.2016

Leena Meri /ps

tiedote: Suomen Uutiset 6.9.2016

Kommentoi kirjoitusta.

Paperittomien ei pidä saada täyttä toimeentulotukea: Ruoka, majoitus ja menolippu kotimaahan riittävät

Perjantai 2.9.2016 klo 14.33 - Tiedote 2.9.2016 Julkaisuvapaa

Yle uutisten mukaan myös ilman laillista oikeutta maassa olevilla on aina oikeus perustuslain mukaan toimeentulotukeen, mutta tätä ei sosiaalitoimistoissa tiedosteta ja kunnat ovat antaneet kielteisiä tukipäätöksiä.

Kysymys on perustuslain 19. pykälän ensimmäisen momentin tulkinnasta, jonka mukaan ”jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.”

Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin joulukuussa 2015 antaman linjauksen mukaan oleskelulupa ei ole toimeentulon edellytys ja kaikille Suomessa oleskeleville tulee myöntää toimeentulotukea. Turun yliopiston oikeustieteen professorin Juha Lavapuron mukaan asia on yksiselitteisesti niin, että perustuslain mukaan jokaisella on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja mikäli tätä linjausta halutaan muuttaa, tulee perustuslakia muuttaa. Uutisoinnin mukaan myös Helsingin hallinto-oikeus on kumonnut kielteisiä toimeentulotukipäätöksiä, koska perustuslain mukaan oleskelulupa ei ole toimeentulotuen edellytys.

- Ulkomaalaiselle paperittomalle riittää täysimääräisen toimeentulotuen sijaan välttämätön taso kuten ruoka, majoitus ja menolippu kotimaahan. Laillisesti ja laittomasti Suomessa olevien välillä täytyy olla ero, linjaa perussuomalaisten kansanedustaja ja perustuslakivaliokunnan jäsen Simon Elo.

 EU-tuomioistuin antoi marraskuussa 2014 päätöksen (146/14), jonka mukaan Saksan ei tarvitse maksaa sosiaalitukea EU:n sisältä tuleville maahanmuuttajille, jotka eivät ole taloudellisesti aktiivisia, eli eivät hae töitä. Päätös pätee laajemmin EU-kansalaisiin, jotka eivät voi tuomioistuimen päätöksen mukaan mennä toiseen maahan "vain" saadakseen sosiaalitukia. Tapauksessa oli myös katsottu, että hakija ja hänen poikansa eivät olleet oikeutettuja oleskeluoikeuteen Saksassa, joten he eivät voi vedota asiassa syrjimättömyyslakeihin tai sosiaaliturvajärjestelmään.

- Edes EU-kansalaiset eivät voi muuttaa toiseen maahan vain saadakseen sosiaalitukia. Miten voi olla mahdollista, että Suomessa tulkitaan laittomasti maassa olevalla olevan oikeis saada täyttä toimeentulotukea, jos sitä ei vastaavassa tapauksessa saisi edes EU-kansalainen, ihmettelee perussuomalaisten kansanedustaja ja perustuslakivaliokunnan jäsen Leena Meri.

On syytä harkita, että perustuslakivaliokunta ottaa kantaa paperittomien toimeentulotuen tulkintaan hallituksen esityksen yhteydessä. Mikäli tilanteen korjaamiseen vaaditaan perustuslain muutos, on hallituksella oltava rohkeus poikkeuksellisiin toimenpiteisiin poikkeuksellisessa tilanteessa.

- Hallitus tekee hyvää työtä turvapaikanhakijoiden vetovoimatekijöiden vähentämiseksi. Suomi ei voi olla koko maailman sosiaalitoimisto, sanoo Meri.

Lisätietoja:

Kansanedustaja Simon Elo, 050-513 0687

Kansanedustaja Leena Meri, 050-513 2330

Kommentoi kirjoitusta.

Eduskuntaryhmän tiedotustilaisuus 29.8.2016

Keskiviikko 31.8.2016 klo 11.59 - perussuomalaiset, eduskuntaryhmä, EU, maahanmuutto

Perussuomalaisten kansanedustaja, varatuomari Leena Meri sanoi Porissa, että maahanmuutto puhuttaa ihmisiä edelleen, vaikka Suomeen kohdistunut turvapaikanhakijoiden määrä onkin nyt kääntynyt laskuun. Myös maahanmuuttovirasto antaa nyt entistä enemmän kielteisiä päätöksiä.

EU:n komissio kaavailee sakkoja jäsenmaille, jotka eivät suostu ottamaan niille määritellyn kiintiön mukaisesti pakolaisia.

– Perussuomalaisten mielestä pakolaisten vastaanoton pitää jatkossakin perustua vapaaehtoisuuteen, ei mihinkään automaattisiin jakomekanismeihin rangaistuksen uhalla. Siitä pitää voida päättää kansallisesti. Se on perussuomalaisten ja hallituksen linja. Hallitusohjelmaan kirjattiin, että turvapaikanhakijoiden EU:n sisäiset siirrot perustuvat jäsenvaltioiden vapaaehtoisuuteen, toteaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Leena Meri.

– Pakolaisten vastaanottamisen pitää pysyä vapaaehtoisena. Perussuomalaiset pitää tästä kiinni. Suomi on tässä kriisissä taakkansa kantanut, painottaa Meri.

– Viime kesänä emme olleet valtiona valmiita vastaanottamaan kaikkia maahantulleita. Edelleenkin saan kansalaisilta paljon kysymyksiä maahanmuutosta.

– Tässä saattaa myös olla perustuslakiongelmia. Suomen tulee lähtökohtaisesti itse päättää turvapaikanhakijoista. Voiko todella olla niin, ettei itsenäinen valtio saisi päättää, ketä päästetään valtion rajojen sisäpuolelle? Toivoisin tästä aiheesta perustuslakiasiantuntijoilta mielipiteitä ja keskustelua, Meri sanoo.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terhon mukaan yksi merkittävimmistä puolueen saavutuksista hallituksessa on Suomen maahanmuuttopolitiikan täyskäännös.

– Väitän, että se on vuoden aikana suoritettuna hyvä saavutus, hän sanoi PS:n eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Porissa maanantaina.Ps_tiedotustilaisuus.jpe

Kommentoi kirjoitusta.

Perussuomalaisen eduskuntaryhmän kesäkokous

Sunnuntai 28.8.2016 klo 12.43

Perussuomalaiset kokoontuvat Porissa 29.8.-30.8.2016.

Toritapahtumia ja lehdistötilaisuus. Tervetuloa!

Aikataulu

kesakokous.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perussuomalaiset, eduskuntaryhmä, kansanedustajat, ministerit

Elo ja Meri: Emme kannata Ahvenanmaan valtionosuuden kasvattamista

Perjantai 19.8.2016 klo 8.29 - Julkaisuvapaatiedote Elo ja Meri

Perussuomalaisten kansanedustajat Simon Elo ja Leena Meri vierailivat Ahvenanmaalla perustuslakivaliokunnan matkalla.

Ahvenanmaan maakuntahallitus esittää Suomen hallituksen budjettiriiheen, että Ahvenanmaan tasoitusraha nostettaisiin 0,48 prosenttiin. Nykyisin Ahvenanmaa saa vuosittain itsehallintonsa toteuttamiseen 0,45 prosenttia Suomen valtionbudjetista eli tänä vuonna noin 221 miljoonaa euroa. Esitetty lisäys olisi vuositasolla noin 15 miljoonaa euroa.

– Emme kannata Ahvenanmaan valtionosuuden kasvattamista. 15 miljoonaa euroa on summa, jota ei voi huolettomasti luvata, Meri toteaa.

Velaton maakunta

Ahvenanmaan maakuntahallinto korostaa, että ahvenanmaalaiset ovat Suomelle hyviä veronmaksajia. Ahvenanmaa saa valtiolta verohyvitystä, jos alueen valtiolle maksamat verot ylittävät 0,5 prosenttia koko maan veroista.

Ahvenanmaan maakuntahallitus perustelee esitystään sillä, että kasvaneen väestömäärän ansiosta alueen väestö muodostaa 0,53 prosenttia Suomen väestöstä.

– Ahvenanmaan maakuntahallinto on tällä hetkellä velaton. Ymmärrämme Ahvenanmaan väestömäärän kasvaneen, mutta tässä taloustilanteessa myös valtio ja mannermaan kunnat joutuvat ottamaan velkaa. En näe syytä, miksi Ahvenanmaa olisi tässä erityisasemassa, perustelee Elo.

Elo ja Meri korostavat pitävänsä Ahvenanmaata tärkeänä osana Suomea, mutta itsehallintoalue ei voi olla erityisasemassa kun Suomen valtion ja kuntien taloustilanne on vaikea.

Kommentoi kirjoitusta.

Julkinen salaisuus

Torstai 4.8.2016 klo 11.28

Julkisuus ja verovarojen käyttö puhuttaa. Esimerkiksi Yle on pyytänyt Länsimetro Oy:n pöytäkirjoja luettavakseen, mutta pyyntöön ei suostuttu, vaikka yhtiö on veronmaksajien omistama.

Länsimetro Oy:n hallituksen jäsen, vihreiden kansanedustaja ja Espoon kaupunginvaltuutettu Jyrki Kasvi perusteli päätöstä Ylen A-studiossa keskiviikkoiltana. ”Niitä ei ole alun perin kirjoitettu sillä periaatteella, että ne voitaisiin julkistaa. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että siellä on liikesalaisuuksia, ei-julkistettavia asioita ja henkilöstöasioita ihan sikin sokin”, Kasvi sanoo. Kasvi selitti myös, että papereissa olisi kova työ käydä läpi ja siihen menisi arviolta ainakin kaksi viikkoa ja pitäisi myös palkata juristeja avuksi.

Sanoisin, että tervetuloa vaan viranomaisten maailmaan. Olen työssäni virkamiehenä viranomaisia koskevan julkisuuslain perusteella joutunut antamaan asiakirjapyyntöjen perusteella satoja asiakirjoja. Paperit käydään läpi viranomaisessa ja otetaan pois salaiset tiedot. Se kuuluu virkamiehen ammattitaitoon ja viranomaiset eivät voi kieltäytyä työmäärän vuoksi. Niistä voi periä pienen kopiomaksun ja se on siinä. Aivan normaalia toimintaa viranomaisissa ja tuomioistuimissa. Jokaisesta asiakirjasta, jonka viranomainen kieltäytyy antamasta pitää tehdä vielä erillinen valituskelpoinen päätös, josta saa valittaa hallinto-oikeuteen.

Missä ongelma kun laki ei estä antamasta nytkään julkista tietoa? Yritysjuridiikan professori Vahtera muistuttaa, että nykyinenkään osakeyhtiölaki ei estä tai rajoita avoimuuden edistämistä. ”Osakeyhtiölaki ei tässä toimi perusteena sille, etteikö omistaja voisi ajaa parempia ja avoimempia julkistamiskäytäntöjä läpi. Ongelma on enemmän huonoissa käytännöissä”, Vahtera kommentoi.

Vai että aiheuttaa työtä? Sitä se on tietysti, kun ottaa tehtävän vastaan. Palkkio tehtävästä kuitenkin kelpaa. Entä se, että asiakirjoja ei ole laadittu julkaistaviksi. Ei tietenkään. Niinhän se aina on. Asiakirjat tehdään itse asiaa varten eikä julkisuutta pidäkään ajatella niitä tehtäessä. Tämäkään ei ole viranomaisessa peruste kieltäytyä antamasta asiakirjaa. Sinne ei pidä kirjoitella sellaisia sivuhuomautuksia, jotka eivät kestä päivänvaloa. Tämä on niin arkipäivää viranomaisessa ja naurattaa miten sekaisin mennään kun veronmaksajille pitäisi antaa tietoa julkisten varojen käytöstä osakeyhtiössä. Vihreät puhuvat kovasti läpinäkyvyydestä ja tässä on sitten se lopputulos. Likaa työtä ja vetoamista osaamattomuuteen.

Ilmeisesti lainsäätäjän tulee jatkossa velvoittaa kaikki julkisella rahalla pyörivät yritykset julkisen tiedon antamiseen velvoittamalla ne soveltamaan samaa lakia kuin viranomaiset. Salassapidettävää tietoa ei tarvitse silloinkaan antaa.

1 kommentti . Avainsanat: julkisuus, verovarat, osakeyhtiö

Kuka päättää mistä saa puhua ja miten?

Sunnuntai 17.7.2016 klo 9.53 - perussuomalaiset, sanavapaus, media,

Katselin netissä näitä joitain blogisteja, jotka toimittajiksi itseään kutsuvat. Osalla lähes ainoa asia mistä asiaa riittää ovat Perussuomalaiset.

Ymmärrän sen, että toimittaja haluaa julkisuutta ja kävijöitä sivuillaan. Lehdet ja media elävät mainoksilla. Tarvitaan raflaavia otsikoita ja toinen toistaan raflaavampaa sanankäyttöä. Samoja nimiä pyörii toimittajissa ja blogeissa. Lähes samoja kommentteja lähetetään twitterissä ristiin rastiin.

Katselin kun tammikuussa Teemu Selänne oli haukuttu pystyyn rasistina näiden samojen ihmisten toimesta. Nyt ovat vuorossa jälleen Perussuomalaiset edustajat.

Nämä sananvapauspoliisit toimivat sekä poliisina, syyttäjänä ja tuomioistuimena. Tarkoituksena on kieltää kaikenlainen puhuminen niistä asioista, joista he eivät halua keskustelua käytävän kuin tietyssä valossa. Sanoin SuomiAreenassa, että haluammeko mennä Pohjois-Korean malliin jossa vääristä mielipiteistä joutuu jopa vankilaan? Ei saa puhua EUsta, eurosta tai maahanmuutosta.

Rohkeita ihmisiä tarvitaan edelleen tuomaan keskusteluun aiheen kuin aiheen. Tätä nämä demokratian ja vapauden puolesta puhuvat toimittajat eivät halua, sillä he haluavat päättää mistä puhutaan ja erityisesti miten

Ovatko he ristiriitaisia hljentämisyrityksessään? Päätä Sinä. Kansa päättää.

3 kommenttia .

Perussuomalaiset Porissa SuomiAreenalla 13.7.2016

Torstai 14.7.2016 klo 21.11

Suomi_areenalla_PS_puolue.jpg

Linkki nauhoitukseen

Perussuomalaisten keskustelua missä EU siellä ongelma ja vähän muutakin.

Juontajana ulkoministeri Timo Soini ja keskustelijoina kansanedustajat Toimi Kankaanniemi, Simon Elo, Leena Meri ja Ari Jalonen sekä puolustusministeri Jussi Niinistö.

Kommentoi kirjoitusta.

Porin SuomiAreena keskiviikkona 13.7.2016

Tiistai 12.7.2016 klo 15.05

Porin SuomiAreenalla on huomenna Perussuomalaisten puoluepäivä. Tule juttelemaan Kansalaistorin Puolueteltalle klo 10-11 ja seuraamaan EU:n tulevaisuutta käsittelevää keskustelua Raatihuoneen Purjelavalle klo 11.45-13.

EU keskustelussa juontajana ulkoministeri Timo Soini ja kansanedustajat Ari Jalonen, Leena Meri, Simon Elo ja Toimi Kankaanniemi sekä puolustusministeri Jussi Niinistö.

Leena Meri lisäksi mukana Suomen Kuvalehden leikkimielisessä kisassa hallitus vastaan oppositio klo 17-18.15 Puuvillan kauppakeskuksessa.

Kaikki Poriin!

1 kommentti .

Mitä mieltä olen ?

Maanantai 27.6.2016 klo 14.20

Minulta on kyselty runsaasti, että mitä mieltä olen Suomen EU- jäsenäänestyksestä.

EU:n pitää ottaa runsaasti takapakkia sääntelystään ja palata siihen mikä oli sen alkuperäinen tarkoitus eli talous - ja kauppaliitto, jossa tavarat, pääoma ja raha voivat liikkua vapaasti. Ihmiset eivät voi enää liikkua vapaasti. Sen on maahanmuuton ongelmat osoittaneet.

Integraatiota pitää siis peruuttaa runsaasti. Muiden maiden pankkien pelastamisen on loputtava ja tällä puhun tietysti Kreikasta.

Minusta EU-jäsenyydestä saa äänestää, mutta sen kanssa kannattaa odottaa sen aikaa, että näemme mitä koekaniinina toimiva Britannia nyt meille osoittaa, jotta voimme välttää samat virheet ja saamme kokemusta mitä ero käytännössä tarkoittaa sekä mihin meidän pitää osata varautua. Vain oikeilla tiedoilla kannattaa äänestää ja nythän meillä on olemassa esimerkkimaa.

Mikään ei estä samaan aikaan muuttamasta asioita, sillä neuvottelut koko pakan uusimisesta alkavat Brexitin myötä joka tapauksessa.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän pj. Sampo Terhon ajatuksia

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Fixit, Brexit, EU-jäsenyys

Hyvää Juhannusta

Torstai 23.6.2016 klo 23.18

image.jpeg

Ole oma itsesi äläkä välitä muiden tarpeista alistaa tai hiljentää Sinua. Sinä riität - jos joku ei sinusta pidä niin - so what 😀 

Hyvää Juhannusta ja nautitaan Suomen suvesta 

Kommentoi kirjoitusta.

Perussuomalaisten ministerien terveisiä

Sunnuntai 19.6.2016 klo 9.59 - Uutiskirje 24/2016 Perussuomalaisten ministeriryhmä

Kuljetusala ei kuole – SDP:n valheet oikaistu

SDP on jo kuukausia viljellyt valheitaan siitä, kuinka Perussuomalaiset antoivat kuoliniskun kuljetusalalle hyväksymällä muutokset kabotaasilainsäädäntöön. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa ja vihdoin myös valtamedia, Helsingin sanomat, on sen huomannut. Lehti toteaakin, että "(SDP:n) lausuntojen perusteella voisi erehtyä luulemaan, että lakimuutos on sisällöltään radikaali ja ulkomainen kilpailu Suomessa kovaa. Kumpikaan väite ei pidä paikkaansa."

Perussuomalaiset ovat tämän valheen jo moneen otteeseen oikaisseet. Muutokset eivät ole isoja eikä kabotaasia edelleenkään kokonaan vapauteta. Rajat eivät aukene niin että kaikki voivat vapaasti ja ilman rajoituksia ajaa täällä. Esimerkiksi venäläiskuskeilta kabotaasi on yhä kiellettyä. Lisäksi pääosa Suomen kabotaasista tapahtuu satamista ja satamiin, mihin muutos ei vaikuta.

HS toteaa myös, että ”lisäksi kabotaasin avaaminen EU:ssa on toistaiseksi ollut kotimaiselle kuljetusalalle suurempi hyöty kuin haitta. Suomalaiset kuljettajat tekevät kuljetuksia toisissa EU-maissa monta kertaa enemmän kuin muiden maiden kuskit kuljetuksia Suomessa.– – On vaikea kuvitella, että tämä esitys tappaisi kotimaisen kuljetuselinkeinon.”

Kilpailukykysopimus allekirjoitettiin

Tiistaina allekirjoitettiin hallituksen ja työmarkkinaosapuolien välinen kilpailukykysopimus. Kovan väännön jälkeen tämäkin asia saatiin maaliin.

Työmarkkinajärjestöjen laskelmien mukaan sopimuksen kattavuus on nyt 86,52 prosenttia eli hallitus toteuttaa luvatusti syksyllä 415 miljoonan euron veronalennukset. Mikäli sopimuksen kattavuus kasvaa ja vielä lisää liittoja ilmoittautuu mukaan, veronalennusten määrä voi kasvaa jopa 100 miljoonalla.

Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko valmistui

Hallitus on tänään ulkoministeri Timo Soinin johdolla antanut eduskunnalle ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon. Selonteossa hallitus arvioi Suomen toimintaympäristön kehityksen vaikutuksia ja esittää Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan painopisteet tuleville vuosille.

Euroopan turvallisuusjärjestelmä on haastettu ja jännite Itämeren alueella on kasvanut. Turvallisuutta heikentää myös terrorismin uhka, radikalisaation lisääntyminen ja hallitsematon muuttoliike. Selonteon mukaan Suomen on varauduttava nopeisiin ja arvaamattomiinkin muutoksiin toimintaympäristössämme. Emme halua emmekä voi eristäytyä.

Suomen kahdenvälisessä yhteistyössä Ruotsilla on erityisasema. Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen sekä puolustusyhteistyö Ruotsin kanssa on laaja-alaista ja sitä edistetään yhteisten etujen pohjalta, ilman rajoitteita. Suomi ja Yhdysvallat syventävät yhteistyötään monissa kansainvälisissä kysymyksissä.

Eduskunnassa tulevalla viikolla:

  • Ti 21.6. Lähetekeskustelussa hallituksen selonteko ulko- ja turvallisuuspolitiikasta
  • Ke 22.6. Hallituksen selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017-2020.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perussuomalaiset, ministerit, eduskunta, hallitus

Toimittajan punavihreä kupla - koska se puhkeaa?

Perjantai 17.6.2016 klo 16.41

Toimittajan vahva poliittinen suuntaus ei voi olla vaikuttamatta millaisia ohjelmia hän tekee tai mikä on niiden näkökulma. Se on inhimillistä, mutta miksi toimittajat eivät itse tunnista tätä? Aikuisuuteen ja vahvaan ammattitaitoon kuuluu itsetuntemus ja itsekritiikki.

On aivan turha selitellä, että PS puoluetta käsitellään objektiivisesti eri ohjelmissa tai saati väittää, että se tehdään positiivisessa valossa tässä ympäristössä, jossa tutkimuksen mukaan kukaan toimittajaopiskelijoista ei kannata PS puoluetta. (Valtiotieteiden tohtori Jussi Westinen ja Suomen Uutisten kirjoitus 17.6.2016)

Mikä siinä erimieltä olemisessa ja erilaisessa tulokulmassa asioihin niin pelottaa? Miksi se on niin vaikea ymmärtää, että Perussuomalaisia äänesti yli 500.000 ihmistä kautta maan. Voisiko heidänkin ääntään kunnioittaa ohjelmilla, jossa myös heitä ymmärrettäisiin.

Saa nähdä muuttuuko tämä asenteellisuus koskaan. Itse suhtaudun asiaan skeptisesti, mutta odotan mielenkiinnolla mitä tapahtuu, kun asiasta on viimeinkin alettu edes keskustelemaan asiallisesti ja nyt myös tutkimustulosten pohjalta. Tosin senkin keskustelun on aloittanut PS puolue.

Jatkaako media keskustelua ja katsooko se itseään kriittisin silmin? Toivon todella, että näin käy.  En halua, että Suomi on maa, jossa on vain sellaisia totuuksia, joista toimittajat pitävät.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: media, Perussuomalaiset, mielipiteenvapaus

Perussuomalaisten puolueneuvosto 11.6.2016 Lahdessa

Maanantai 13.6.2016 klo 9.42

Perussuomalaiset kokoontuivat viikonloppuna Lahdessa tekemään yhdessä tulevaa kuntavaaliohjelmaa. Puheita pidettiin ja vilkas keskustelu kävi jäsenistön kesken.

Puheenjohtaja Soini piti linjapuheen, jossa hän osuvasti kertoi vastaanasettumisen ajan olevan nyt. Soini:

"Hyvät sisaret ja veljet,

Vastaan asettumisen aika on nyt. Mitä sillä tarkoitan? Perussuomalaiset on kunniallinen, suomalainen puolue. Olemme ankaran hyökkäyksen kohteena milloin milläkin paikkansa pitämättömällä perusteella. Kaksi suurta vaalivoittoamme ja asemamme hallituksessa on yksinkertaisesti tässä maassa monelle liikaa. Maassamme on tahoja, jotka eivät ole toipuneet vaalituloksesta, saati hyväksyneet sitä.

Meidän pitää puolustaa itseämme. Me emme alistu leimattavaksi, halveksittaviksi, On iskettävä vastaan. Sanan säilällä, demokratian keinoin. Me emme kannata kansan kahtiajakoa, mutta emme suostu jaettavaksi, saati jakojäännökseksi. Me olemme kunniallisia suomalaisia ihmisiä. Asetumme vääryyttä vastaan, puolustamme itseämme, äänestäjiämme ja asiaamme. Siksi – vastaanasettumisen aika on nyt ja tämän vuoksi asetumme valhetta vastaan." (Soinin koko puhe)

Antero Mertaranta toimi tilaisuuden haastattelijana kun ministereitä ja kansanedustajia haastateltiin (ohessa kaikki katsottavissa) .

Haastattelu Leena Meri 11.6.2016

Leena_Mervi_077.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Perussuomalaisten ensimmäinen hallitusvuosi

Perjantai 10.6.2016 klo 20.21

Aika paljon on saatu vuodessa Perussuomalaisten puolueen asioita läpi. Töitä silti riittää sillä matkaa vielä on että saamme oikeudenmukaisemman Suomen, joka on suomalaisten perusarvojen näköinen. Tähän kuuluu työllisyyden parantaminen, huolehtiminen kaikkein heikommista, riittävä toimeentulo ilman turhaa byrokratiaa, kattavat peruspalvelut, läpinäkyvyyden lisääminen ja monta, monta asiaa. Lista on valitettavsti vielä pitkä.

Kiitos äänestäjiemme, jotta olemme voineet aloittaa työn. Pääministeripuolueena vaikutusvalta tosin olisi suurempi ja vauhti nopeampi, mutta tällä mennään nyt

Pienituloisten ja työllisyyden parantamisen puolesta:

  • Omaishoitajien vapaapäivät turvataan
  • Perhehoitajien palkkioita nostetaan
  • Takuueläkettä nostetaan
  • Toimeentulotuen indeksisidonnaisuus säilyy ja se siirretään KELA:n maksettavaksi
  • Yle- vero poistetaan 300.000 pienituloiselta
  • YLE:lle myönnetään vähemmän rahaa
  • Autovero laskee
  • Puolustusmäärärahoja korotetaan
  • Poliisien määrärahoja korotetaan
  • Vankilaverkko säilytetään
  • 8 merkittävää maakuntien liikennehanketta toteutetaan
  • Työttömyysetuuksien käyttöä laajennetaan – entistä useampi voi saada tukea
  • Paikallinen sopiminen etenee
  • Sote-uudistus etenee – peruspalvelut turvataan
  • Kilpailukykysopimus etenee

Perussuomalaisten maahanmuuttolinjaukset näkyvät:

  • Oleskelulupaa ei enää myönnetä humanitaarisen suojelun perusteella
  • Perheenyhdistämisten kriteerejä tiukennetaan, edellytyksenä ainakin toimeentuloedellytys ja riippumattomuus sosiaalituista
  • Turvapaikkakäsittelyä nopeutetaan – valitusaika lyhenee
  • Lähtömaiden turvallisuusarvioita tarkastetaan
  • Vapaaehtoisia palautuksia toteutetaan tehokkaasti – jo tuhannet turvapaikanhakijat palaavat vapaaehtoisesti kotimaahansa
  • Kaikki oleskeluluvat myönnetään määräaikaisiksi
  • Myönnettävien sosiaaliturvatukien tasoja pienennetään
  • Kunnissa pakolaisten vastaanottaminen ja vastaanottokeskusten perustaminen perustuu vapaaehtoisuuteen
  • Tiedotetaan aktiivisesti ja tapauskohtaisesti hakijoiden lähtömaihin Suomen turvapaikkapolitiikan muutoksista sekä realistisesta nykytilanteesta
  • Turvapaikanhakijoiden sisäiset siirrot EU:ssa säilytetään vapaaehtoisena
  • Hallituksella 80 kohtainen maahanmuuton toimenpideohjelma, joka toteutetaan
  • PS maahanmuuttopolitiikasta on tullut Suomen maahanmuuttopolitiikka

 Perussuomalaiset mukana poistamassa hullutuksia:

  • Puoluetukia leikataan kahdesti
  • Ministerien, avustajien ja valtiosihteerien määrää vähennettiin
  • Ministerien palkkoja leikataan 7 prosenttia
  • Perussuomalaiset esti ylimääräisen puoluetuen maakuntavaaleja varten
  • Päästökauppatulojen ja kehitysavun välinen kytky lopetetaan
  • Kehitysapua leikataan rajusti
  • Tuulivoimatukia leikataan
  • Demareiden ja vihreiden kolminkertaistama kaivosten sähkövero laskettiin muun teollisuuden tasolle.
  • Suurimpiin tuloihin kohdistuvaa solidaarisuusveroa kiristetään
  • Pääomaveroa korotetaan
  • Ökyveneet ja vesiskootterit laitetaan verolle
  • EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tuleville opiskelijoille tulee lukukausimaksut
  • EU-jäsenmaksu pienenee 150 miljoonaa euroa vuodessa
  • Aggressiiviseen verosuunnitteluun puututaan – valtionyhtiöt näyttävät esimerkkiä
  • Valtionyhtiöiden johtajien palkkioita, bonuksia ja erokorvauksia karsitaan rajusti
  • Veropakolaisuus pistetään kuriin – Portugalin kanssa verosopimus
  • Suomen vastuut eurokriisissä eivät kasva. Suomesta ei lähde kriisimaille uutta rahaa, eikä velkoja leikata.

Perussuomalaiset: byrokratian purkua sekä holhouksen vähentämistä

  • Paskalaki korjattiin
  • Kuntien työntekijöiden viiden vuoden irtisanomissuoja kuntaliitostilanteissa lopetetaan
  • Ruotsin kielen vapaaehtoisuutta kokeillaan
  • Kauppojen aukioloajat vapautettiin
  • Hevosenlannan poltto energiatarkoituksiin sallittiin
  • Seteliselkärankaispykälä poistettiin
  • Alkoholilain sääntely kevenee – turha byrokratia pois, vahvat oluet ja lonkerot kauppoihin, lisää vientimahdollisuuksia

Perussuomalaiset vaikuttavat hallituksessa ja ohessa asioita, joista ei ole tingitty.

  • Hallintarekisteriä ei tule
  • Aktiivisen katumisen lakia ei tule
  • Peruspäivärahaa ei leikata työttömiltä
  • Kotihoidontukea ei leikata
  • Ansiosidonnaisen taso säilyy
  • Eläkeläisten asumistukea ei leikata
  • Arvonlisäveroa ei koroteta
  • Ulkomaalaisen työvoiman tarveharkinta säilyy

Kommentoi kirjoitusta.

Perussuomalaisten Elomaa, Huhtasaari, Louhelainen., Meri: Olemme eläinmyönteisiä

Keskiviikko 8.6.2016 klo 19.34 - Tiedote 8.6.2016 Julkaisuvapaa

Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee parhaillaan uutta eläinsuojelulakia. Eduskunnan Eläinsuojeluryhmän perussuomalaisten jäsenten mielestä uuden lain tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota eläinten olosuhteisiin ja hyvinvointiin ja suoda eläimille myös itseisarvo. 

Aamulehti muiden lehtien joukossa uutisoi tänään, että Perussuomalaiset on Animalian ja Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen kyselyn perusteella Suomen eläinsuojeluvastaisin puolue.

”Tämä ei pidä paikkaansa. Perussuomalaiset ei ole eläinsuojeluvastainen. Puolueessa on käyty keskustelua eläinten suojelua koskevista linjauksista. Emme hyväksy esimerkiksi halal-teurastusta, koska se aiheuttaa eläimille kärsimyksiä. Olemme vedonneet maa- ja metsätalousministeriinkin tästä. Mielestämme tuotantoeläimet eivät saa kärsiä turhaan missään elämänsä vaiheessa”, toteaa eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, varatuomari Leena Meri.  

”Mielestämme emakkohäkeistä on paikallaan luopua, kun tehdään uusi sikala tai remontoidaan vanha. Parsinavetoistakin olisi hyvä päästä eroon aikanaan, kuitenkin niin että maitotilallisilla on aikaa varautua muutokseen. Kaikkien eläinten hyvinvoinnista on huolehdittava. Esimerkiksi kivunlievityksestä on aina huolehdittava erilaisten kipua aiheuttavien toimenpiteiden yhteydessä”, sanoo eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja ja Eduskunnan eläinsuojeluryhmän puheenjohtaja Ritva Elomaa.

 "Olen tehnyt kirjallisen kysymyksen maa- ja metsätalousministerille lemmikkien pakollisesta tunnistusmerkinnästä. Merkintä on tärkeä, koska sillä on mahdollista estää pentutehtailua, laitonta eläinkauppaa ja se vähentäisi myös eläinten hylkäämisiä. Tästä pitäisi säätää uudessa eläinsuojelulaissa ”, vetoaa kansanedustaja Anne Louhelainen.

Animalian ja Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen kyselyssä nostettiin esille myös eläintuotantotilojen ja teurastamoiden valvonnan lisääminen niin, että kansalaisetkin voisivat osallistua olosuhteiden tarkkailuun.

”Me emme vastusta eläintuotantotilojen ja teurastamoiden eläinsuojeluvalvonnan lisäämistä, mutta ehdotettu kaikelle kansalle avoin tarkkailu kuulostaa liian radikaalilta muutokselta. Jopa kansanedustajatkin saavat olla omassa rauhassa työhuoneissaan. Sallikaamme tämä maaseutuyrittäjillekin”, painottaa kansanedustaja Laura Huhtasaari.

Lisätietoja:

Kansanedustaja, Eduskunnan eläinsuojeluryhmän pj. Ritva Elomaa, 050-512 0806

Kansanedustaja, Eduskunnan eläinsuojeluryhmän jäsen Laura Huhtasaari, 050-512 2860

Kansanedustaja, Eduskunnan eläinsuojeluryhmän jäsen Anne Louhelainen, 050-512 0428

Kansanedustaja, Eduskunnan eläinsuojeluryhmän jäsen Leena Meri, 050-513 2330

 

Kommentoi kirjoitusta.

Sattuipa sopivasti - media ja oppositio pakolaisten asialla

Sunnuntai 5.6.2016 klo 23.46

Eduskunta käsittelee ulkomaalaislain muutoksia eli pakolaisten perheenyhdistämistä ehdotetaan esityksessä kiristettäväksi. Hallituksen esitys on ollut perustuslakivaliokunnassa, joka katsoi, että asia voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä eli suoranaisia perustuslaillisia esteitä ei ole. Huomiota tosin kiinnitettiin mm. tulorajojen kohtuullisuuteen yksintulleiden alaikäisten perheenkokoajien kohdalla sekä siihen, että tulorajoihin liittyy paljon Maahanmuuttoviraston harkintaa, joka ei ilmene suoraan laista. Asian käsittely on nyt kesken eduskunnan hallintovaliokunnassa.

Media on tullut kesken käsittelyn vahvasti esille ja etsinyt irakilaisen perheen, joka ei täytä perheelle asetettuja toimeentuloedellytyksiä eikä muitakaan perusteita perheenjäsenten oleskeleluville ole. Perheeseen kuuluu aiemmin 7 vuotta sitten  turvapaikan saanut isä sekä äiti ja 3 -vuotias lapsi ja vastasyntynyt lapsi. Perheen äiti ja 3-vuotias lapsi ollaan käännyttämässä. Vastasyntyneen osalta päätöstä ei ole vielä tullut. (HS 5.6.2016)

Maahanmuuttoviraston päätöksessä korostetaan, että ”perhe on hankkinut lapsia, vaikka vanhemmat tiesivät, että oleskeluluvan saaminen on epävarmaa. Perheen äidin osalta todetaan, että olet terve, työkykyinen nainen. Sinulla on miespuoleisista sukulaisista koostuva turvaverkko kotialueellasi. Asiassa ei ole esitetty perusteita oleskeluluvan myöntämiseksi yksilöllisestä inhimillisestä syystä. Lisäksi perheen äiti ja kolmevuotias lapsi eivät ole vaarassa Irakissa, vaikka perheen isä onkin. Siksi he eivät ole viraston mukaan tarvitse suojelua.” Äiti ja perheen 3 vuotias lapsi voisivat saada oleskeluluvan myös ”yksilöllisestä, inhimillisestä syystä”, mutta sellaista ei tässä tapauksessa ole. Päätöksessä korostetaan, että perhe on hankkinut lapsia, vaikka vanhemmat tiesivät, että oleskeluluvan saaminen on epävarmaa. ”

Perheen isä sai 7 siis  vuotta sitten turvapaikan, koska oli ammattiurheilija ja hänen joukkueensa oli vaarassa. Pyöräilyjoukkueessa, johon hän kuului, oli alun perin 15 ihmistä. Heistä 11 on tapettu, neljä on saanut turvapaikan Euroopasta. Lapset ovat siis syntyneet useita vuosia isän tänne muuton jälkeen. Asiassa ei käy ilmi milloin perheen äiti on Suomeen tullut turvapaikkaa hakemaan. Ilmeisesti vasta ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen.

Päätöksistä on valitettu hallinto-oikeuteen, mutta valitus ei mennyt läpi. Parhaillaan perhe odottaa korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä valitusluvasta ja käännytyspäätöksen täytäntöönpanokiellosta.

Miksi sisäministeri Orpo on vaatinut asiassa selvitystä? Asian käsittely on kesken tuomioistuimessa. Normaali käytäntö on, että yksittäisiin viranomaisten päätöksiin ei poliittisella tasolla eikä varsinkaan ministeritasolta puututa. Normaali vastaus kaikissa ministeriöön tulevissa yksittäistä asiaa koskevissa tiedusteluissa on, että ministeriö ei voi puuttua yksittäisiin ratkaisuihin. Tämän vastauksen ovat saaneet tuhannet suomen kansalaiset, jotka kääntyvät ministeriön puoleen. Myös oppositio on tullut vahvasti esille. SDP ja vihreät ovat julkisuudessa kauhistelleet asiaa.

Me emme kukaan edes tiedä julkisuudessa olevien tietojen perusteella koko tarinaa ja jo nyt osa poliitikoista on takajaloillaan ja vaatimassa vireillä olevaan hallituksen esitykseen muutoksia kevyempään perheenyhdistämistä helpottavaan suuntaan. Mitä tapahtuu kun Suomen kansalainen hakee tukea ministeriöstä? Vastaus on, että ei mitään, sillä tähän asti on periaatteena ollut, kuten edellä mainitsin, että viranomaisen yksittäisiin päätöksiin ei puututa tai yritetä niihin vaikuttaa kesken käsittelyn. Mielenkiintoista nähdä muuttuuko tämä linja muissa kuin maahanmuuttoa koskevissa asioissa. Epäilen, että ei.

Hallituksen maahanmuuttolinjauksia on oppositiosta moitittu liian tiukoiksi. Saa nähdä kestääkö kaikkien hallituspuolueiden kansanedustajien linja hallituksen esityksen takana vai muuttuuko se julkisen painostusyrityksen edessä niin, ettei kiristyksiä uskalleta tehdä.

Lue lisää »

5 kommenttia . Avainsanat: perheenyhdistäminen, turvapaikka, lainsäädäntö

Ajankohtaista

Perjantai 3.6.2016 klo 20.48 - Uutiskirje 22/2016, Perussuomalaisten ministeriryhmä

Kilpailukykysopimus loppusuoralla

Yksi hallituksen suurimmista tavoitteista, kilpailukykysopimus, on tällä hetkellä hyvin lähellä syntymistä. Tätä kirjoitettaessa prosessi on vielä kesken. Muutamat liitot ovat vielä koolla, mutta ilmassa on paljon toiveikkuutta.

Hallitus on tehnyt kaikkensa raivatessaan sopimuksen tieltä mahdolliset esteet. Työmarkkinauudistukset ovat Suomessa hyvin haastavia, mutta pitkäjänteinen työ on vihdoin tuottamassa tulosta. Työmarkkinaosapuolet ovat osoittaneet halunsa lähteä mukaan Suomen suunnan kääntämiseen takaisin kasvu-uralle.

Hallitus ilmoitti eilen torstaina tukevansa kilpailukykysopimuksen syntyä seuraavin toimenpitein:

  1. Hallitus ei vie eteenpäin esitystä kustannuskilpailukykytoimista (eli ns. pakkolakeja)
  2. Hallitus ei toteuta hallitusohjelmassa mainittuja lisäsäästöjä ja veronkorotuksia
  3. Hallitus keventää ansiotulojen verotusta kaikissa tuloluokissa kilpailukykysopimuksen mukaisten maksukorotusten suhteessa.

Veronkevennysten suuruuteen vaikuttaa kiky-sopimuksen kattavuus. Jos se syntyy riittävän kattavana (kattavuuden arvioivat työmarkkinajärjestöt), veronalennusten suuruus on 315 miljoonaa euroa.

Jos sopimuksen piiriin tulee yli 85 prosenttia palkansaajista, veronalennusten suuruus kasvaa 415 miljoonaan euroon. Ja mikäli kattavuus on yli 90 prosenttia, veronalennusta kertyy 515 miljoonaa.

Perussuomalaiset ovat tyytyväisiä näihin toimenpiteisiin. Etenkin veroporkkana oli meidän ajatuksemme. Sillä hallitus haluaa kannustaa mahdollisimman monen liiton mukaan. Mitä isompi kattavuus, sitä suurempi veroale ja sitä kautta parempi vaikutus kansalaisten ostovoimaan.

Perussuomalaiset kannustavat kaikkia työmarkkinajärjestöjä mukaan. Suomi nousee ahdingosta yhdessä. Kilpailukykysopimuksella on suuri vaikutus kilpailukykyyn ja sitä kautta työllisyyteen. Me haluamme lisätä työtä ja työpaikkoja Suomessa.

Korruptiota kitkemässä

Oikeusministeriö Jari Lindströmin johdolla on lähettänyt lausuntokierrokselle lakiluonnoksen, jolla kriminalisoitaisiin vaikutusvallan väärinkäyttö. Perussuomalaiset on ajanut lakia jo viime eduskuntakaudella.

Lailla puututtaisiin sekä vaikutusvallan ostamiseen että kauppaamiseen. Rangaistus olisi sakko tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Lain kohderyhmä olisivat ne henkilöt tai yritykset ja yhteisöt, joilla on suora yhteys vaikutusvaltaisiin ihmisiin kuten kunnanvaltuutettuihin, kansanedustajiin, korkeisiin virkamiehiin tai ministereihin. Näiltä ”välimiehiltä tai -naisilta” ostettu vaikutusvalta tulisi kriminalisoiduksi.

”Rötösherrat kuriin”, totesi aikoinaan jo Veikko Vennamo. Perussuomalaiset jatkaa sitkeästi korruption kitkemistä. Poliittisen päätöksenteon pitää perustua aina yleisen edun, ei oman edun tavoitteluun.

Eduskunnassa tulevalla viikolla:

  • Ke 8.6. eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2015

Kommentoi kirjoitusta.

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »